Käyttäjä:Hautala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjanmerkkejä omaan käyttöön

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palavereja:

Mallineita:

Koosteita:

Aineistoa ja työkaluja:

Tiedotusta ja tilastoja:

Muuta:

Juttua minusta muita varten

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minulla on vaarallisia mielipiteitä. Minusta voi lukea paljon Hikipediasta.

Muuta sekalaista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rekisteröin tunnuksen Hautala 24. kesäkuuta 2004. Tunnus on sama kuin sukunimeni.

Mielestäni Wikipedia on jalo projekti. Se voi syrjäyttää Googlen tiedon haussa Internetistä. Tämä kuitenkin edellyttää niin paljon, ettei se tapahtune vuosiin.

Ennen rekisteröitymistä mellastin vähän aikaa anonyyminä suomen- ja englanninkielisessä Wikipediassa. Ensimmäisen muokkauksen tein tiettävästi 17. huhtikuuta 2004. Tein englanniksi pari pitkää ja aivan erinomaista artikkelia. Niiden aiheet olivat suomalaisia, ja petyin, kun kukaan ei muokannut niitä edelleen. Siirryin sitten suomenkieliseen Wikipediaan.

Suurin osa muokkauksistani on kielenhuoltoa ajamalla AutoWikiBrowseria. Keskityn kausittain myös yksittäisiin artikkeleihin aiheista, jotka lämmittävät minua. Listaus artikkeleista, joihin olen tehnyt eniten muokkauksia. Olen myös rekisteröinyt saman tunnuksen myös Wikimedia Commonsiin, jonne lisään suomenkieliseen Wikipediaan haluamani kuvat.

Palkinto:
Myönnän Hautalalle papukaijamerkin suuresta commons kuvien siivoamisurakasta ja muusta yleisestä ylläpitotyöstä. Joonas
Palkinto:
Käyttäjä Hautalalle on tällä päivämäärällä myönnetty papukaijamerkki wikipedian kielenhuollosta Teveten
Palkinto:
Täten julistetaan Hautala suomenkielisen Wikipedian toiseksi työn sankariksi 15 000 muokkauksen stahanovilaisen saavutuksen kunniaksi. Joonas (kerro)


Palkinto:
Myönnän Hautalalle kunniamerkin uutterasta vektorigrafiikkana piirrettyjen logojen tuomisesta Wikipediaan SVG-muodossa. Hapo
Palkinto:
Eläköön väsymätön Käyttäjä:Hautala --Höyhens 28. marraskuuta 2008 kello 00.09 (EET)

Sekalaisia ajatuksia Wikipediasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajattelin kirjata havaintoja ja johtopäätöksiä, jotka ovat omiani tai ovat muiden ja joihin yhdyn. Katsotaan mitä tästä valmistuu, mutta mitään tarkoitusta tällä listalla ei ole.

  • Artikkeleiden luokitteleminen on hedelmätöntä. Hypertekstiin perustuva tietosanakirja ei luokkia tarvitse. Moni artikkeli luokitellaan käytännössä artikkelin lopussa olevalla mallineella.
  • Perinpohjainen keskusteleminen sivun sisällöstä ennen sen muokkaamista läkähdyttää keskustelijat, eikä kukaan keskustelun päätyttyä ryhdy toimeen.
  • Perinpohjainen keskusteleminen johtaa vaihtoehtojen karsimiseen, jolloin sivun muokkaajatkin karsiutuvat.
  • Artikkelin tiivistämistä varten tehdyssä mallineessa pitää olla vain kiistattomia ja olennaisimpia faktoja. Muokkaussodat käydään muuten moneen kertaan.
  • Ei ole tarpeen täsmentää alakohtaista termiä tai henkilön elinvuosia sen jälkeen suluissa olevalla selitteellä, kun sanan voi linkittää sitä vastaavaan artikkeliin.
  • Tila on halpaa. Suomenkielisen Wikipedian vaatiman tilan arvo jälleenmyyjien kiintolevyhinnoilla tuskin ikinä nousee yhteen euroon.
  • Artikkelin tärkein ensimmäinen virke on sen tärkein virke, ja ensimmäinen kappale sen tärkein kappale. Ensimmäisen virkkeen pitää antaa tyhjentävä määritelmä artikkelin aiheelle vaikka se olisi itsestään selvä. Lopun ensimmäisestä kappaleesta on annettava tärkeimpiä faktoja ilman toistoa tai liikoja ilmeisyyksiä, luetteloita, raflaavia adjektiiveja, tarkkoja päivämääriä tai mittoja. Vain aiheen kannalta tärkeät asiat on mainittava, eikä esimerkiksi sen inspiroimia kokoillanelokuvia tule mainita heti alussa. Nippelitietoa on karsittava aggressiivisesti.
  • Äänestyksiä on vältettävä. Ne houkuttelevat paikalle passiivisia tunnuksia, jotka äänestävät vain äänestämisen riemusta.
  • Artikkelit kirjoitetaan Wikipedian lukijoita varten, ja vain muille muokkaajille tarkoitetut viestit on kätkettävä.