Elinkeinovapaus
Elinkeinovapaus on vapaus harjoittaa säädetyillä ehdoilla elinkeinoa tai kauppaa. Suomessa elinkeinovapaudesta säädettiin vuonna 1879 annetussa asetuksessa [1]. Nykyisin asiasta säädetään Suomen perustuslain 18. pykälässä sekä vuonna 1919 annetussa laissa elinkeinon harjoittamisen oikeudesta (122/19), jota myöhemmin on useita kertoja muutettu. Taloustieteessä elinkeinovapaudella tarkoitetaan vapautta harjoittaa elinkeinoa ilman, että viranomaiset estävät yksityisomistusoikeutta kuten sopimusvapautta.
Elinkeinovapautta rajoittavat sääntely ja sen takia vaadittavat viranomaisluvat, pätevyysvaatimukset, valtion säätämät monopolit, siirtolaispolitiikka ja verotus. Elinkeinot voidaan niiden mukaan jakaa vapaisiin, ilmoituksenvaraisiin, luvanvaraisiin ja oikeudellisiin monopoleihin.
Esimerkiksi rakentamiseen, ammattimaiseen kuljetuselinkeinoon kuten taksi- ja kuorma-autoliikenteeseen, ammattimaiseen radiolähetystoimintaan ja apteekin pitämiseen Suomessa tarvitaan lupa. Sairaanhoitoon tarvitaan Suomen valtion hyväksymä lääkärin tai sairaanhoitajan pätevyys eivätkä kaikki ulkomaillakaan pätevöityneet saa harjoittaa ammattia Suomessa. Monopoleja Suomessa ovat rahapelit ja alkoholin vähittäismyynti. Jotkin elinkeinot kuten huumekauppa ja paritus on Suomessa ja monissa muissakin maissa periaatteessa kokonaan kielletty.
Elinkeinovapautta on lisätty vuodesta 1868 alkaen
muokkaaUseimmissa Euroopan maissa elinkeinovapautta rajoitti 1800-luvulle saakka ennen kaikkea ammattikuntalaitos. Se lakkautettiin ja elinkeinovapautta muutenkin laajennettiin 1800-luvulla liberalismin vaikutuksesta. Esimerkiksi Suomessa ammattikunnat lakkautettiin vuonna 1868 säädetyillä lainmuutoksilla, ja vuonna 1879 annettu asetus laajensi elinkeinovapautta edelleen. Kuitenkin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta lähtien elinkeinovapautta on monissa maissa ja monilla aloilla jälleen rajoitettukin, etenkin sosialismin vaikutuksesta. 1970-luvulta lähtien elinkeinovapautta on kuitenkin monissa maissa taas lisätty liberalismin kasvavan suosion myötä.
Ideologisia kantoja
muokkaaLiberalismi ja etenkin sen radikaali haara libertarismi sisältävät täydellisen elinkeinovapauden kannattamisen. Elinkeinovapautta perustellaan sillä, että elinkeinovapaus johtaa suurempaan tehokkuuteen, hyvinvointiin ja vaurauteen kuin epävapaus.
Julkisen valinnan teorian mukaan elinkeinovapauden estäminen esimerkiksi lupapakolla tai pätevyysvaatimuksella johtaa usein tehottomaan, kalliiseen tai huonolaatuiseen kartelliin tai monopoliin, joka saa poliittisen tuen yleisen edun vastaisesti.
Muissa poliittisissa järjestelmissä elinkeinovapautta halutaan rajoittaa, koska niiden kannattajat uskovat, että säätelyllä voidaan esimerkiksi parantaa ihmisten elinoloja.
Sosialismin mukaan tuotantovälineiden kuten tehtaiden ja yritysten pitää olla yhteisomistuksessa ja -hallinnassa ja ns. riistävät elinkeinot pitää kieltää.
Monien konservatiivien mukaan kansakunnan, perhearvojen tai uskonnon vuoksi pitää vähentää elinkeinovapautta, esimerkiksi kieltää prostituutio ja pornografia.
Ympäristo ja elinkeinovapaus
muokkaaVihreän liikkeen useimpien edustajien mukaan elinkeinovapautta pitää rajoittaa ympäristön- ja luonnonsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin tai oikeuksien takia.
Liberaalienkaan mielestä elinkeinovapauteen ei kuulu toisten vahingoittaminen, ja osa heistä katsoo siksi ympäristön ja eläinten vahingoittamisen kielletyksi tai vaatii[2] saastuttamisesta perittävän haittaveroja. Osa libertaristeista kuitenkin arvioi, että vaikka teoriassa saastuttaminen pitäisi korvata, käytännössä tällaisten lakien säätämisprosessi tuottaa muun muassa lobbauksen ja korruption myötä tarpeettoman tehottomia ja mielivaltaisia rajanvetoja ja on siksi liian haitallista verrattuna hyötyihin, koska PR-syistäkin yritysten kannattaa huomioida ympäristö.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ I. A – Isonzo: Pieni Tietosanakirja / I. A – Isonzo / 755–756 25. helmikuuta 2007. Projekt Runeberg. Viitattu 11. marraskuuta 2007.
- ↑ CARBON TAX - SOCIALISM OR THE ALTERNATIVE TO IT?, Johan Norberg 4.2.2007, kannattaa hiilihaittaveroa ja viittaa perusteluun, jonka mukaan "saastuttaja korvatkoon" on markkinataloushenkinen ratkaisu toisin kuin sääntely, jossa valtio valitsee voittavat teknologiat ja sallitut keinot