Gaeltacht

Gaeltacht merkitsee Irlannissa iirinkielistä aluetta. Iiri on säilynyt puhekielenä lähinnä syrjäisellä maaseudulla maan länsirannikolla. Virallisen Gaeltacht-statuksen alueet saivat pian Irlannin vapaavaltion synnyttyä osana hallituksen iirinkielen elvyttämispolitiikkaa. Alueista merkittävimpiä ovat Donegalin kreivikunnan (Dún na nGall; iirinkielistä osaa kutsutaan myös kreivikunnan vanhalla nimellä Tír Chonaill) länsirannikko ja saaret, kuten Aranmore Island (Árainn Mhór) ja Tory Island (Oileán Thoraí); Galwayn (Gaillimh) kreivikunnassa sijaitseva ns. Länsi-Connachtin iirinkielinen alue (Iar-Chonnachta), johon kuuluvat Connemaran (Conamara) rannikkoalueet sekä Aran-saaret (Oileáin Árann), ja Dinglen (An Daingean) kaupungin lähellä Kerryssä (Ciarraí) sijaitseva Dinglenniemi (Corca Dhuibhne). Tämän lisäksi on useita pienempiä iirinkielisiä alueita esimerkiksi Mayon (Maigh Eo) kreivikunnassa, jonka iiri on kuitenkin kuolemassa sukupuuttoon (vahvin kylä on nykyään Ceathrú Thaidhg eli Carrowtaigue), sekä pienet etelämurteita puhuvat saarekkeet Corkin (Corcaigh) kreivikunnassa: Cape Clear Island (Oileán Chléire) ja Muskerry-Coolea (Muscraí - Cúil Aodha). Waterfordin (Port Láirge) kreivikunnassa Dungarvanin (Dún Garbhán) lähistöllä sijaitsee Irlannin pienin Gaeltacht, joka tunnetaan englanniksi nimellä Ring of Waterford.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Erikoistapaus on Meathin (An Mhí) kreivikunnassa sijaitseva Ráth Cairnin alue. Se ei varsinaisesti ole perinteinen iirinkielinen alue, vaan se on luotu keinotekoisesti 1930-luvulla, kun joukko connemaralaisia iirinpuhujia siirtyi länsirannikon karuilta kivimailta viljavampaan Itä-Irlantiin. Hankkeen tarkoituksena oli tarjota iirinkielisille vaihtoehto ainaiselle Amerikan-emigraatiolle. Muuttajiin suhtauduttiin kuitenkin tylysti Meathissa. Vaikka he asettuivatkin kesantona oleville, omistajattomille maille, paikalliset pitivät muuttoa jonkinlaisena maanvaltauksena, ja vihamielisyys ráthcairnilaisia uudisraivaajia ("Galtees", "Galtogues") kohtaan jatkui näihin päiviin saakka.

Kielen tilanne Gaeltacht-alueilla vaihtelee erittäin paljon. Huomattava osa virallisesta Gaeltachtista ei ole kovin iirinkielistä seutua: onkin ilmeistä, että "kieliraja" määriteltiin pikemminkin poliittisten etujen kuin kielitieteellisten tosiasioiden perusteella, koska valtion virallinen politiikka on ollut tukea iirin kieltä erityisin avustuksin, jolloin on esiintynyt kaikenlaisia välistävetoyrityksiä ja suoranaista huijausta^lähde?. Eräillä Gaeltacht-alueilla iirinkielisten suhteellinen lukumäärä on kymmenkunnan prosentin luokkaa: ainoa peruste myöntää tällaisille alueille Gaeltacht-status onkin se, että niissä puhuttu iiri on edelleen alkuperäistä kansanmurretta, ei kouluiiriä.

Gaeltacht-alueiden taloutta ja kulttuurielämää edistämään on perustettu puolivirallinen itsehallintoviranomainen, Údarás na Gaeltachta. Irlannin kehittymättömän paikallishallintojärjestelmän vuoksi Údarás joutuu kuitenkin huolehtimaan monista sellaisista asioista, jotka meikäläisestä näkökulmasta kuuluisivat normaalin kunnanhallinnon tehtäviin. Viime aikoina on käyty kiihkeää väittelyä siitä, pitäisikö Údarásille myöntää lisää valtaoikeuksia, jotta se voisi padota iiriä osaamattomien kesämökinrakentajien virtaa iirinkielisille seuduille. Tällaiset tulokkaat – usein varakkaat henkilöt, jotka hakevat Gaeltachtista eksotiikkaa ja kauniita maisemia – ovat olleet iirinkielisyysliikkeen silmätikkuna nostaessaan asuntojen hintoja Gaeltachtissa niin, että nuorilla iirinkielisillä on vaikeuksia löytää kohtuuhintaista kotia synnyinseudultaan.