Johannes Rae

Raen vanhemmat olivat räätäli Johan Alfred Palin ja Severiina Saarinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1938 Aino Saimi Peltolan kanssa. Hän kävi kansakoulun.^[1][2]

Rae työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. syyskuuta 1915.^[1][2] Hän pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä.^[3]., josta hänet siirrettiin 17. maaliskuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Rae joutui jäämään sairaalahoitoon Saksaan pataljoonan kotiuduttua helmikuussa 1918.^[1][2]

Rae palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 10. kesäkuuta 1918 ja astui 12. kesäkuuta vänrikkinä armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin jääkäritykistöprikaatin 6. patteriin, minkä mukana hän siirtyi Suomen tykistökouluun. Tykistökoulussa hänet määrättiin 15. heinäkuuta 1918 hevoshoito- ja ratsastusopetusosastoon. Tykistökoulusta hänet siirrettiin 2. marraskuuta 1918 kenttätykistörykmentti 2:een, jossa hän toimi jaosjohtajana ja patterinpäällikkönä. Rae osallistui 20. kesäkuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja oli tykkivene Terrorin päällikkönä Laatokalla sekä myöhemmin 4. kenttäpatterin päällikkönä 5. lokakuuta 1919 saakka.^[1][2]

Aunuksen retkikunnalta palattuaan veri veti häntä takaisin taisteluihin ja hän osallistuikin 16. tammikuuta 1920 lähtien Inkerin vapaustaisteluun ja toimi Pohjois-Inkerin rykmentissä jaosjohtajana ja komppanianpäällikkönä vuoden 1920 loppupuolelle saakka. Näihin aikoihin hän vaihtoi sukunimensä Palinista Raeksi. Sotaretkiltä palattuaan hän toimi 15. tammikuuta – 30. joulukuuta 1921 välisen ajan aluepäällikkönä Kannaksen rajavartiostossa, josta hänet siirrettiin Kenttätykistörykmentin 9. patteriin, jossa hän toimi 1. helmikuuta – 8. marraskuuta 1922 välisen ajan. Myöhemmin hän työskenteli Kotka Kotka Stevedoring Oy:n palveluksessa.^[1][2]

Rae osallistui talvisotaan kiväärijoukkueen johtajana ja kolonnanjohtajana jalkaväkirykmentti 32:ssa. Hän osallistui taisteluihin Punnuksella, Oinolassa, Salmenkaidalla, Siikaniemellä, Kuparsaaressa ja Portinhoikassa. Välirauhan aikana Rae toimi edelleen samassa tehtävässä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Linnoituspatteristo 6:een, josta hänet siirrettiin myöhemmin III armeijakunnan esikuntaan. Hän osallistui jatkosodan taisteluihin Lotiajärvellä, Vuonisessa ja Pistojoella. Rintamajoukoista hänet siirrettiin myöhemmin vuonna 1941 Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta ja edelleen Etelä-Kymenlaakson suojeluskuntapiirin esikuntaan, jossa hän palveli vuoteen 1942, jolloin hänet vapautettiin palveluksesta ikänsä takia. Myöhemmin hän työskenteli Federation Stevedoring Ltd Oy:n palveluksessa Kotkassa. Hänet on haudattu Kotkaan.^[2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.