Joseph Haydn

Joseph Haydnin molemmista veljistä Michaelista ja Johannista tuli myös muusikkoja. Joseph lauloi vuosina 1740–1749 Stefanuksen tuomiokirkon poikakuorossa äänenmurrokseensa asti. Hänet erotettiin kuorosta äänenmurroksen aikaan mutta varsinainen syy saattoi olla huono käytös.^[2][3]

Myöhemmässä nuoruudessaan hän toimi ainakin viulistina ja musiikinopettajana tavallisen kansan keskuudessa, missä hän sai vaikutteita itävaltalaisesta kansanmusiikista.

1750-luvulla Haydn tutustui Wienin italialaisiin muusikkopiireihin, joissa säveltäjä Nicola Porpora antoi hänelle sävellyksenopetusta.^[4] Oltuaan ensin vuonna 1759 lyhyen aikaa kreivi Morzinin kapellimestarina, säveltäjän uran tuotteliain kausi alkoi hänen päästyään ruhtinas Pál Antal Esterházyn ja myöhemmin tämän pojan Miklósin hovin kapellimestariksi. Haydnin työsuhde kesti yli 30 vuotta. Hänen tehtäviinsä kuului soitinten huoltaminen, säveltäminen ja konserttien järjestäminen. Vuodesta 1776 alkaen oopperoita ja musiikkinäytelmiä esitettiin päivittäin; vuosina 1780–1790 Haydn johti yli tuhat oopperaesitystä. Vuoteen 1784 mennessä esitetyistä 78 oopperasta Haydn kirjoitti itse 15.^[5]

Hovissa oli yli 20-jäseninen korkeatasoinen orkesteri ja laulajisto. Hänen työsuhteensa oli melko vapaamuotoinen, mutta yksi hänen työtehtävistään oli sinfonioiden säveltäminen, joita hän tuottikin runsaasti. Hovissa hän sai pysyvän lempinimen Papa Haydn, sillä hän oli huolehtivainen orkesterin jäsenten suhteen.

Kansainvälistä huomiota Haydn sai ensi kerran sävellettyään Stabat materin vuonna 1767. 1770-luvun sävellyksiin kuuluvat useat tunnetut sinfoniat ja jousikvartetot, esimerkiksi Jäähyväissinfonia (1772), sekä hänen ensimmäinen oratorionsa Il ritorno di Tobia.

Haydnin vuosina 1785–1786 säveltämänsä Pariisin-sinfoniat (nrot 82–87) tekivät säveltäjästä kuuluisan Ranskassa. Vuonna 1790 hän asettui asumaan Wieniin saatuaan taiteilijaeläkkeen ruhtinasperheeltä. Jo samana vuonna hän matkusti Lontooseen, jossa esitettiin ensimmäiset hänen Lontoon-sinfonioistaan (nrot 93–98). Suosio oli niin suurta, että häntä verrattiin taiteilijana jopa William Shakespeareen, ja hänet nimitettiin Oxfordin yliopiston kunniatohtoriksi (tilaisuudessa esitettiin sinfonia nro 92, Oxford-sinfonia). Paluumatka Wieniin kulki Bonnin kautta, jossa säveltäjä opetti nuorta Ludwig van Beethovenia.

Palatessaan Lontooseen vuonna 1794 Haydnin maine oli jo taattu. Ensiesityksensä saivat silloin muun muassa Lontoon-sinfoniat nrot 99–104. Palattuaan Wieniin hän sävelsi muun muassa Luominen-oratorion (Die Schöpfung, 1798) Raamatun luomiskertomukseen ja John Miltonin Kadotettuun paratiisiin perustuvan oratorion pohjalta, sekä Die Jahreszeiten (Vuodenajat, 1801), jonka libretto perustui osaltaan James Thompsonin samannimiseen englantilaiseen runoelmaan. Muita Haydnin viimeisten elinvuosien tunnetuimpia sävellyksiä ovat kaksi jousikvartettoa (opus 77, 1799), Nelson-messu, Luomismessu sekä Trumpettikonsertto, joka katosi pian ensimmäisten esitystensä jälkeen ja löydettiin uudestaan vasta 1900-luvun alussa.

Haydn tunnettiin ystävällisenä, huolettomana ja huumorintajuisena luonteena. Se heijastuu myös hänen musiikkiinsa, joka on viihdyttävää, kevyttä ja tehty pilke silmäkulmassa sisältäen usein yllätyksiä. Tunnetuin ”yllätys” tapahtuu sinfoniassa nro 94, jonka toisen osan alussa hiljaisen melodian päälle tulee äkillisiä voimakkaita sointuja. Lisäksi Haydn teki muutamiin jousikvartettoihinsa valeloppuja (opus 33, nro 2 sekä opus 50, nro 3) ja erääseen trioon (opus 50, nro 1) rytmi-illuusion. Samoin Haydnin tunnetuimmissa oratorioissa on monia orkestereilla tehtyjä ”ääniefektejä”, jotka kuvaavat eläimiä ja muita luonnonilmiöitä.

Musiikillisena esikuvana Haydnille oli Johann Sebastian Bachin poika Carl Philipp Emanuel, jota voidaan pitää myös yhtenä klassismin musiikin kehittäjistä.^[6] J. S. Bachin kuoleman jälkeen barokki oli mennyt pois muodista, ja muusikot kokeilivat erilaisia uusia tyylejä, mukaan lukien Haydn. Hän itse oli myöhemmin innoittajana ja esikuvana Mozartille ja Beethovenille, kahdelle muulle klassismin ajan suurelle säveltäjälle. Mozart oli Haydnin läheinen ystävä ja Beethoven oli vähän aikaa hänen oppilaanaan.^[7][8]

Haydnin sävellysten rakenteelle on ominaista suurempien teemojen melko kaavamainen kehittely pienistä motiiveista. Ne ovat yleensä sonaattimuodossa: teema esitellään, jonka jälkeen sävellaji kehittyy eteenpäin alkuperäisestä; teemaa kehitellään, muunnellaan, pirstotaan ja siihen saatetaan tuoda uusia aiheita; lopussa teema palaa jälleen alkuperäisen kaltaisena ja päättyy usein codaan.

Haydn kuitenkin erosi sonaattimuodon käytössä nuoremmista aikalaisistaan, Mozartista ja Beethovenista, jotka niin ikään edustivat tämän muodon huipentumaa. Haydn tunnetaan ”monotemaattisista esittelyvaiheistaan”, joissa pääsävellajin vakiinnuttavat sävelkulut ovat identtisiä avausteeman kanssa. Haydn eroaa Mozartista ja Beethovenista myös siinä suhteessa, että hän vaihtaa teemojen keskinäisiä paikkoja kertausjaksossa ja sisällyttää myös siihen temaattista kehittelyä.

Haydnin muotopuolen innovatiivisuus sai hänet tuomaan fuugan klassismin tyyliin sekä rikastamaan rondo-muotoa sitä koossapitävällä aiempaa pidemmälle viedyllä tonaalisella järjestelmällisyydellä. Niin ikään Haydn oli kaksoisvariaation keskeinen edustaja eli hän varioi usein kahta muuttuvaa teemaa, jotka saattavat olla toistensa molli- ja duurimuunnokset.

Haydnia pidetään klassisen sinfonian ja jousikvartettojen isänä. Hän sävelsi peräti 106 sinfoniaa (niistä 104 numeroitua, lisäksi sinfoniat A ja B, laskuista on jätetty pois Sinfonia Concertante ”nro 105” ja yksi kadonnut teos), jotka noudattavat neliosaista jakoa ja sonaattimuotoa. Useilla sinfonioilla on lisänimi. Jousikvartettoja hän sävelsi 83 kappaletta. Myös hänen pianosonaattinsa (52 kpl), pianotrionsa, divertimentonsa ja messunsa muodostivat perustan näiden tyyppien tyylille klassismin aikana. Haydnin konsertoista klassikoita ovat ainakin trumpettikonsertto sekä ensimmäinen sellokonsertto. Messuista Nelson-messu kuuluu arvostetuimpien kuoroteosten joukkoon.

Haydn teki itse muistinsa varassa teosluettelon vuonna 1805, ja useilla teoksilla on oma opusnumeronsa. Vuonna 1957 Anthony van Hoboken teki perusteellisen luettelon, johon viittaavat tunnukset ovat muotoa Hob tai H.

Pääartikkeli: Luettelo Joseph Haydnin sinfonioista

• nro 6 Aamu
• nro 7 Iltapäivä
• nro 8 Ilta
• nro 11 Ikkuna
• nro 13
• nro 22 Filosofi
• nro 30
• nro 39
• nro 44
• nro 45 Jäähyväinen
• nro 57 Triangeli
• Pariisin-sinfoniat nrot 82–87
• nro 88
• nro 92 Oxford
• Lontoon-sinfoniat nrot 93–104, muun muassa
  • nro 94 Rummunisku (Mit dem Pauckenschlag)
  • nro 100 Sotilas (Militär-Sinfonie)
  • nro 101 Kello (Die Uhr)
  • nro 103 Rummunpäristys (Mit dem Pauckenwirbel)
  • nro 104 Lontoo

• pianokonsertto D-duuri
• 8 urkukonserttoa
• sellokonsertot nro 1 C-duuri ja nro 2 D-duuri
• 2 käyrätorvikonserttoa D-duuri
• trumpettikonsertto Es-duuri
• 3 viulukonserttoa

• Kuusi jousikvartettoa, nrot 23–28, opus 20 (1772)
• Kuusi jousikvartettoa, nrot 29–34, opus 33 (1781)
• Kaksi jousikvartettoa, nrot 66–67, opus 76 (1799)

• Der Apotheker (esitetty myös Suomessa)
• Die Welt auf dem Monde (esitetty myös Suomessa)
• Armida
• L’anima del filosofo
• Orlando Paladino

• Gott erhalte Franz den Kaiser, Itävallan keisarihymni, jonka säveltä käytetään nykyään Saksan kansallislaulussa Deutschlandliedissä
• Pianosonaatti nro 20 c-molli
• Luominen (oratorio Die Schöpfung, 1796–1798)
• Vuodenajat (oratorio Die Jahreszeiten, 1801)
• Missa in Tempore Belli (messu nro 10 C-duuri, Pauckenmesse, 1796)
• Nelson-messu (messu nro 9 d-molli, Missa in angustiis, 1798)
• Luomismessu (messu nro 11 B-duuri, Schöpfungsmesse, 1801)

• About Haydn 2010. Haydn Festival Eisenstadt. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 29.3.2015. (englanniksi)

• Joseph Haydn International Music Score Library Project (englanniksi)
• Complete recording of Joseph Haydns Pianosonatas on a sampled Walther Pianoforte (Arkistoitu – Internet Archive).
• Complete recording of Joseph Haydns Pianosonatas on a sampled Steinwy D (Arkistoitu – Internet Archive).
• Vapaasti käytettävissä olevia Haydnin partituureja Mutopia Project
• Joseph Haydn.
• Murtomäki, Veijo: Joseph Haydn. Sibelius-Akatemia, 2010.
• Joseph Haydnin 200-vuotismuisto, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 27.03.1932, nro 13, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot