Khalid Boulahrouz

alankomaalainen jalkapalloilija

Khalid Boulahrouz (s. 28. joulukuuta 1981 Maassluis, Alankomaat) on alankomaalainen jalkapalloilija, joka pelasi urallaan kotimaansa lisäksi Saksassa, Englannissa, Espanjassa, Portugalissa ja Tanskassa.

Khalid Boulahrouz
Mitalit
Maa:  Alankomaat
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Etelä-Afrikka 2010 Jalkapallo

Puolustajana pelaava Boulahrouz aloitti ammattilaisuransa RKC Waalwijkissä kevättalvella 2002. Kaudeksi 2004–2005 hän siirtyi Hamburger SV:hen. Boulahrouz siirtyi kesällä 2006 Chelseaan, mutta kausi sujui heikosti ja kesällä 2007 hänet lainattiin Sevillaan. Kaudeksi 2008–2009 hän siirtyi VfB Stuttgartiin, jossa pelasi neljä kautta ennen siirtymistään Sportingiin. Lokakuussa 2013 Boulahrouz siirtyi Tanskan pääsarjaa pelaavaan Brøndby IF:ään kauden 2013–2014 loppuun kestävällä sopimuksella. Kaudella 2014–2015 hän pelasi kotimaassaan Feyenoordissa.

Boulahrouz pelasi Alankomaiden maajoukkueessa ensimmäisen kerran 3–0-voittoon päättyneessä ottelussa Liechtensteinia vastaan 3. syyskuuta 2004. MM-kilpailuissa 2006 hän pelasi neljä ottelua, joista yhden kokonaan. EM-kilpailuissa 2008 hän pelasi neljä ottelua, kaikki avauskokoonpanossa. MM-kilpailuissa 2010, joissa Alankomaat saavutti hopeaa, hän pelasi kokonaan yhden alkulohko-ottelun ja välieräottelun. EM-kilpailuissa 2012 hän jäi vaihtopelaajaksi. Kaikkiaan Boulahrouz pelasi 35 maaottelua, joista viimeisen helmikuussa 2012. Hän ei tehnyt yhtään maaottelumaalia.[1]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Transfermarkt
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.