Ljuben Karavelov

Ljuben Stoitšev Karavelov (1834 Koprivštitsa, Rumelia – 21. tammikuuta 1879 Ruse, Bulgaria)^[1] oli bulgarialainen poliittinen kirjailija ja vallankumouksellinen, jolla on katsottu olleen merkittävä rooli Bulgarian kansallisessa heräämisessä 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Karavelov matkusteli nuorena kauppiasisänsä mukana Turkissa, ja meni 1858 Venäjälle, jossa opiskeli etnografiaa Moskovan yliopistossa. Hän sai vaikutteita venäläisten radikaalien ajattelusta ja alkoi julkaista erilaisissa aikakauslehdissä Bulgariaa koskevia tutkielmia ja poliittisia kirjoituksia. Vuonna 1861 hän julkaisi kokoelman bulgarialaisia kansanlauluja. Turvallisuutensa vuoksi Karavelov siirtyi 1867 Serbiaan, mutta oltuaan siellä yhteydessä paikalliseen oppositioon hän joutui lähtemään maasta seuraavana vuonna ruhtinas Mikael Obrenovićin murhan jälkeen. Oltuaan puoli vuotta vangittuna Budapestissa Karavelov siirtyi Bukarestiin, jossa hän julkaisi bulgarialaisille suunnattuja vallankumouslehtiä Svoboda (”Vapaus”) vuosina 1869–1872 ja Nezavisimost (”Itsenäisyys”) 1873–1874. Hän toimi myös bulgaariemigranttien vuonna 1870 Bukarestissa pitämän salaisen kongressin puheenjohtajana.^[1][2] Epäonnistuneet vallankumoussuunnittelmat sekä henkilökohtaiset vastoinkäymiset saivat Karavelovin poliittisen innostuksen vähitellen laimenemaan.^[1] Hän ei osallistunut Bulgariassa vuonna 1875 käynnistyneeseen kansannousuun tai sitä seuranneeseen Venäjän ja Turkin sotaan, vaan asettui asumaan Ruseen, jossa omistautui kirjallisuudelle.^[2]

Karavelovia on pidetty bulgarialaisen novellikirjallisuuden ja uudenaikaisen proosan perustajana. Hänen ensimmäinen novellikokoelmansa ilmestyi 1864.^[2] Hänen merkittävimpiä teoksiaan olivat historiallinen novelli Bălgare ot staro vreme (1867) sekä Maminoto detentse (1875).^[1]

Ljuben Karavelovin veli oli Bulgarian pääministerinä toiminut Petko Karavelov.^[2]