Megadeth

Katso myös: Killing Is My Business... And Business Is Good!

Dave Mustaine erotettiin Metallicasta huhtikuussa 1983 päihdeongelmiensa ja arvaamattoman käyttäytymisensä vuoksi.^[3] Mustaine muutti San Franciscosta Los Angelesiin ja perusti oman yhtyeensä Fallen Angels.^[4] Matkatessaan linja-autolla kohti Los Angelesia Mustaine huomasi auton lattialla lentolehtisen, jonka hän poimi lukeakseen. Lehtinen oli kalifornialaisen senaattori Alan Cranstonin käsiesite, jossa heräteltiin keskustelua ydinuhkan laajenemisesta.^[5] Lehtinen sisälsi lauseen ”Megakuoleman varustelutasosta (engl. the arsenal of megadeath) ei päästä eroon, sovitaanpa rauhanneuvotteluissa mitä tahansa”.^[5] Megakuolema tarkoittaa miljoonan ihmishengen menehtymistä ydintuhon seurauksena.^[5] Mustaine kirjoitti lauseen innoittamana matkan aikana kappaleen ”Megadeth”.^[5]

Kesällä 1983 Mustaine tutustui basisti David Ellefsoniin, joka asui Mustainen kanssa samassa kerrostalossa,^[4] sekä kitaristi Greg Handevidtiin.^[6] Mustaine ja Ellefson perustivat pian toistaiseksi vailla nimeä olleen yhtyeensä, ja Greg Handevidt liittyi yhtyeen soolokitaristiksi ja rumpaliksi pestattiin Dijon Carruthers.^[7] Yhtyeelle etsittiin myös ahkerasti laulajaa, sillä Mustaine oli hyvin epäluuloinen omien laulukykyjensä suhteen.^[7] Lawrence ”Lor” Kane vaikutti yhtyeen laulajana vain hetken eikä tehnyt yhtäkään esiintymistä yhtyeen laulajana, mutta kuultuaan Mustainen kirjoittaneen kappaleen ”Megadeth” hän ehdotti sitä yhtyeen nimeksi.^[7] Mustaine, joka kuvaannollisesti janosi entisen yhtyeensä verta,^[8] halusi tehdä perustamastaan Megadethista nopeamman ja raskaamman kuin mitä hänen entinen yhtyeensä Metallica oli.

Vuodenvaihteen jälkeen Dijon Carruthersin korvasi Lee Rausch, jonka kanssa Mustaine ja Ellefson äänittivät kappaleet ”Loved to Death”, ”The Skull Beneath the Skin” ja ”Mechanix” sisältäneen demoäänitteen Last Rites.^[4][9] Piakkoin demon äänittämisen ja julkaisun jälkeen Gar Samuelson korvasi Lee Rauschin yhtyeen rumpalina, ja Greg Handevidtin poistuttua kuvioista live-esiintymisissä San Franciscon tienoolla Megadethia avusti Slayer-yhtyeen kitaristi Kerry King.^[10][11] Mustaine olisi halunnut Kingin jäävän yhtyeeseen vakituiseksi kitaristiksi ja tämä myös suostui jäämään yhtyeeseen, mutta päätti kuitenkin pian palata Slayeriin entisten yhtyetovereidensa suhtautuessa hänen yhtyevaihdokseensa hyvin negatiivisesti.^[4]

Last Rites päätyi levy-yhtiö Combat Recordsille, jonka kanssa yhtye solmi levytyssopimuksen vuoden 1984 marraskuussa. Mustaine päätyi valitsemaan sopimusta tarjonneista levy-yhtiöistä Combatin, koska se oli tarjonnut Megadethille suurimman budjetin esikoisalbumin äänittämiseen ja kiertueeseen.^[10] Joulukuussa Megadethin kokoonpano täydentyi nelihenkiseksi soolokitaristi Chris Polandin liityttyä yhtyeeseen,^[8] ja vuoden lopulla Megadeth teki yhteisiä esiintymisiä Slayerin kanssa esiintyen ensimmäistä kertaa urallaan New Yorkin alueella.^[4] Polandin soolokitaristiksi liittymiseen vaikutti hänen ja rumpali Gar Samuelsonin yhteinen historia, sillä he olivat vaikuttaneet opiskeluvuosinaan yhdessä The New Yorkers -yhtyeessä.^[12] Lisäksi Dave Mustaine vaikuttui Polandin soittotaidosta, ja hän on myöhemmin kertonut Polandin olleen tuolloin huomattavan paljon häntä itseään edistyneempi kitaristi.^[12] Samuelson ja Poland toivat mukanaan entistä vaarallisemmat päihteet, kuten heroiinin ja kokaiinin, jo valmiiksi päihdekoukussa olleiden Dave Mustainen ja David Ellefsonin lähettyville.^[13]

Combat Records antoi Megadethin käytettäväksi 8 000 dollaria esikoisalbumin äänittämiseen. Puolet albumin budjetista kului kuitenkin alkoholiin, huumeisiin ja ruokaan, minkä vuoksi yhtye joutui pakon edessä äänittämään albumin käytännössä itsenäisesti.^[1] Tämän vuoksi albumin musiikin äänimaailma kärsi merkittävällä tavalla. Megadethin esikoisalbumin Killing Is My Business... And Business Is Good! äänittäminen kesti vuoden 1984 joulukuusta seuraavan vuoden tammikuuhun, ja Combat Records julkaisi albumin vuoden 1985 kesäkuussa. Albumi onnistui herättämään huomiota underground metal -piireissä, ja Megadeth herätti julkaisun myötä myös suurempien levy-yhtiöiden huomion. Yhtyeen maskotti, alun perin Dave Mustainen ideoima Vic Rattlehead esiintyi albumin kansikuvassa ja on sen jälkeen ollut merkittävä osa Megadethin levytysten, oheistuotteiden ja muiden julkaisujen kuvitusta.^[14]

Esikoisalbuminsa julkaisun jälkeen Megadeth kiersi Yhdysvalloissa ja Kanadassa Exciter-yhtyeen kanssa. Chris Poland erosi yhtyeestä kiertueen alussa, ja kiertueen aikana yhtyeen kitarisina toimi Mike Albert. Poland kuitenkin palasi yhtyeeseen lokakuussa 1985.

Katso myös: Peace Sells... But Who’s Buying?

Dave Mustaine vastasi yhtyeen esikoisalbumin tapaisesti myös Megadethin seuraavan albumin kappaleiden kirjoittamisesta. Levy-yhtiö Combat Recordsin seuraavaa albumia varten yhtyeelle kustantama alhainen budjetti ei kuitenkaan miellyttänyt yhtyettä, ja pian Megadeth solmi uuden levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa. Capitol osti Combat Recordsin omistamat oikeudet yhtyeen tulevaan studioalbumiin Peace Sells... But Who’s Buying? ja palkkasi tuottaja Paul Lanin miksaamaan albumin uudestaan. Albumi tuotettiin 25 000 dollarin budjetilla ja julkaistiin vuoden 1986 lokakuussa. Peace Sells... But Who’s Buying? oli yhtyeen esikoisalbumiin nähden huolellisemmin tuotettu ja Mustainen kappalemateriaali oli aiempaan verrattuna ottanut askeleen eteenpäin sekä sävellyksissä että sanoituksissa, ja Mustaine kertoi tietoisesti pyrkineensä kirjoittamaan albumille ajanmukaisia kappaleita.^[16] Albumi huomioitiinkin erityisesti nimikkokappaleen ”Peace Sells” poliittisesta kantaa ottavuudesta, ja se kasvatti yhtyeen fanikantaa entisestään. Nimikkokappaleesta ”Peace Sells” ja singlenä julkaistusta avauskappaleesta ”Wake Up Dead” tuotetut musiikkivideot saivat paljon esitysaikaa Music Televisionilla. ”Peace Sellsin” kyyninen sanoitus Yhdysvaltojen taloudellisesta tilanteesta sai myös paljon huomiota musiikkikriitikoilta.^[15] Vuonna 1992 Yhdysvalloissa platinarajan ylittänyt,^[17] Billboardin albumilistalla korkeimmillaan 76. sijalla ollut Peace Sells... But Who’s Buying? nosti Megadethin thrash metalin ”suureen nelikkoon” Slayerin, Anthraxin ja Metallican rinnalle.^[18]

Vuoden 1987 helmikuussa Megadeth kiersi Yhdysvaltoja Alice Cooperin lämmittelijänä Cooperin Constrictor -studioalbumia seuranneella kiertueella.^[19] Yhdysvalloissa yhtye lämmitteli myös King Diamondia ja Motörheadia.^[4] Maaliskuussa Megadeth aloitti kiertueen ensimmäistä kertaa urallaan pääesiintyjänä konsertoidessaan Britanniassa, jonka jälkeen yhtye jatkoi kiertuettaan myös Yhdysvalloissa lämmittelijöinään Overkill ja Necros. Kiertueen kuluessa rumpali Gar Samuelsonin päihdeongelmat kuitenkin kasvoivat aiempaa suurempiin mittasuhteisiin, ja Mustaine sekä Ellefson alkoivat pohtia erottavansa Samuelsonin yhtyeestä. Mustainen mukaan Samuelson oli päihteiden vaikutuksen alaisena liian vaikea persoona käsiteltäväksi, ja päihdevaikeuksien seurauksena Samuelsonin rumputeknikko Chuck Behler soitti rumpuja kiertueen lopulla.^[20]

Samuelsonin ongelmien kasautuessa myös Mustainen ja soolokitaristi Chris Polandin välinen suhde kiristyi, sillä Poland oli pantannut yhtyeen instrumentteja ja muita välineitä saadakseen rahaa heroiiniin. Tämä johti lopulta sekä Samuelsonin että myös Polandin erottamiseen vuoden 1987 kesäkuussa. Samuelsonin rumputeknikko Chuck Behleristä tuli virallisesti yhtyeen rumpali, mutta Megadeth oli edelleen vailla soolokitaristia. Muun muassa 16-vuotias Jeff Loomis koe-esiintyi muulle yhtyeelle, mutta Mustaine hylkäsi hänet nuoren iän vuoksi vaikka olikin pitänyt tämän soittotaidosta valtavasti.^[21] Polandin korvasi alun perin Jay Reynolds, mutta Megadethin alettua työstämään seuraavaa studioalbumiaan Reynoldsin tilalle valittiin lopulta Jeff Young, joka oli työskennellyt Reynoldsin kitarateknikkona.^[20] Youngin liittyessä yhtyeeseen Megadeth oli ehtinyt työstää seuraavaa studioalbumiaan jo kuuden viikon ajan.^[20]

Megadeth työsti kolmatta studioalbumiaan So Far, So Good... So What! tuottaja Paul Lanin kanssa yhteensä viiden kuukauden ajan. Albumin tuotantoprosessi kuitenkin kärsi Mustainen päihderiippuvuudesta, ja hän oli eri mieltä tuottaja Lanin kanssa erityisesti tavasta, jolla Lani halusi välttämättä äänittää albumin rumpuosuudet.^[22] Myöhemmin albumia miksattaessa Mustaine ja Lani riitautuivat entisestään, ja yhtye erotti Lanin tehtävistään albumin miksausten alkaessa.^[23] Lopullisesta miksauksesta vastasi lopulta Michael Wagener,^[23] joka oli työskennellyt miksaajana muun muassa Metallican vuoden 1986 studioalbumilla Master of Puppets. So Far, So Good... So What! julkaistiin vuoden 1988 tammikuussa ja se sai yleisön keskuudessa lämpimän vastaanoton. Kriitikoiden keskuudessa albumin vastaanotto oli kuitenkin vaihteleva.^[23] Albumi saavutti täysin ilman radiosoiton tuomaa kaupallista apua Billboardin listalla 28. sijan ja se nousi listoille myös Euroopan maissa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa. Albumilta julkaistiin kolme singleä: Sex Pistols -cover ”Anarchy in the U.K.”, ”Mary Jane” ja ”Liar”, mutta yksikään singleistä ei noussut listoille. Sex Pistolsin kitaristi Steve Jones vieraili albumilla soittamassa kitaraa kappaleessa ”Anarchy in the U.K.”.^[24] Albumi sisälsi myös kappaleen ”In My Darkest Hour”, jonka Mustaine oli kirjoittanut kuultuaan entisen yhtyetoverinsa, Metallican basistin Cliff Burtonin kuolemasta. Kappaleesta kuvattiin myös musiikkivideo. So Far, So Good... So What! myi kultaa sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa,^[17][25] ja vuonna 1998 yhtye vastaanotti Yhdysvalloissa albumista myös platinalevyn.^[17] Kanadassa albumi ylitti platinarajan vuonna 1992.^[25]

Julkaisun jälkeen Megadeth kiersi lämmittelijänä Dion Dream Evil -albumin kiertueella, ja myöhemmin vuonna 1988 yhtye oli lämmitteli Iron Maidenia Seventh Tour of a Seventh Tour -kiertueella. Elokuussa Megadeth esiintyi Monsters of Rock -festivaalitapahtumassa Britanniassa yli 100 000 hengen yleisölle.^[26] Britanniassa järjestetyn festivaalin jälkeen Megadethin oli tarkoitus jatkaa Monsters of Rock -kiertueen mukana, mutta basisti David Ellefson ilmoitti jättävänsä kiertueen kesken hakeutuakseen vieroitushoitoon.^[27] Yhtye joutui perumaan esiintymisiään suurilla stadioneilla, ja Dave Mustaine oli hyvin suivaantunut tapahtuneesta.^[28] Tiedotusvälineille viralliseksi syyksi yhtyeen poisjäämiselle esitettiin väite, jonka mukaan Ellefson oli liukastunut hotellihuoneensa kylpyammeessa ja venäyttänyt ranteensa.^[28]

Hieman Monsters or Rock -esiintymisen ja Ellefsonin vieroitushoidon jälkeen Mustaine erotti yhtyeestä sekä soolokitaristi Jeff Youngin että rumpali Chuck Behlerin, ja Megadeth perui Australian -kiertueensa. So Far, So Good... So What! -kiertueen edetessä Mustainen ja Behlerin välille oli kehittynyt ongelmia, ja tämän vuoksi Mustaine toimi samoin kuten Gar Samuelsonin kanssa kaksi vuotta aiemmin: Behlerin rumputeknikko Nick Menza liittyi yhtyeen rumpaliksi vuoden 1989 heinäkuussa. Young sen sijaan joutui lähtemään yhtyeestä, sillä Mustaine uskoi että hänen tyttöystävällään oli suhde Youngin kanssa.^[29]

Vuonna 1989 Mustaine, Ellefson ja Menza äänittivät kolmihenkisenä kokoonpanona cover-version Alice Cooperin kappaleesta ”No More Mr. Nice Guy” Wes Cravenin ohjaaman kauhuelokuvan Shocker soundtrack-albumille, ja kappale julkaistiin myös singlenä ja siitä kuvattiin musiikkivideo.^[30] Päihdeongelmiensa kanssa paininut Dave Mustaine joutui maaliskuussa vieroitukseen, kun hän kolaroi päihteiden vaikutuksen alaisena pysäköitynä olleen auton kanssa.^[4] Vieroitushoidosta palatessaan Mustaine raitistui ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Dave Mustainen raitistumisen jälkeen Megadeth oli edelleen vailla soolokitaristia. Muun muassa Guns N’ Rosesin kitaristi Slash oli jo soittanut Mustainen ja Ellefsonin kanssa yhdessä, mutta oli päättänyt jäädä Guns N’ Rosesiin. Panteran Dimebag Darrell oli ehdolla yhtyeen kitaristiksi, mutta ei suostunut liittymään yhtyeeseen ilman veljeään, rumpali Vinnie Paulia.^[31] Koska Nick Menza oli juuri liittynyt yhtyeen rumpaliksi, Mustaine joutui jättämään väliin jo toisen taitavan kitaristin. Ongelmaan löytyi lopulta ratkaisu vuoden 1990 helmikuussa, kun Marty Friedman liittyi yhtyeen uudeksi soolokitaristiksi. Jälleen nelihenkiseksi yhtyeeksi muotoutunut Megadeth sai Friedmanin myötä niin kutsutun “klassisen kokoonpanonsa“, johon lukeutuivat nyt Mustaine, Ellefson, Friedman ja Menza.

Maaliskuussa Megadeth aloitti seuraavan studioalbuminsa Rust in Peace työstämisen tuottaja Mike Clinkin kanssa, ja se julkaistiin syyskuussa 1990.^[32] Albumi äänitettiin Los Angelesissa Rumbo Studios -äänitysstudiolla ja sen äänityssessiot dokumentoitiin videojulkaisuksi Rusted Pieces, joka julkaistiin musiikkivideoin höystettyn�� huhtikuussa 1991. Dave Mustainen irtautuminen päihteistä ajoi hänet puristamaan itsestään vaativia kappaleita, ja Rust in Peacen materiaali onkin erittäin teknistä ja monipuolista.^[13] Albumia pidetään yhtenä sekä Megadethin että koko thrash metalin tärkeimmistä kulmakivistä, ja se huomioitiin vuonna 1991 yhtyeen uran ensimmäisellä Grammy-ehdokkuudella kategoriassa ”Best Metal Performance”. Albumin kappaleiden sanoitusten teema oli jälleen laaja: ”Dawn Patrol” kertoi maapallon lämpenemisestä ja sen ympäristövaikutuksista, ”Take No Prisoners” sotavangeista, singlelohkaisu ”Holy Wars... The Punishment Due” uskonnosta ja ”Best Metal Performancen” Grammy-ehdokkuuden vuonna 1992 saanut single ”Hangar 18” salaliittoteorioista.^[33] Rust in Peacen ja menestyksekkään Clash of the Titans -maailmankiertueen johdosta Megadethin suosio metallimusiikin valtavirtapiireissä kasvoi entisestään.^[33]

Vuonna 1991 Megadeth levytti kappaleen ”Go to Hell” Keanu Reevesin ja Alex Winterin tähdittämän elokuvan Billin ja Tedin maailma soundtrack-albumille.

Megadethin suurin kaupallinen menestys, yhtyeen uran viides studioalbumi Countdown to Extinction julkaistiin vuoden 1992 heinäkuussa. Albumi nousi Yhdysvalloissa Billboardin albumilistan toiseksi, ja sen neljä singlejulkaisua (”Symphony of Destruction”, ”Foreclosure of a Dream”. ”Sweating Bullets” ja ”Skin o’ My Teeth”) muodostuivat yhtyeen tuotannon klassikkokappaleiksi. Countdown to Extinctionista tuli Megadethin menestynein levytys, minkä johdosta Mustainen päätavoitteena on aina ollut albumin jälkeen voittaa Countdown to Extinctionin saavuttama musiikillinen menestys uutta albumia tehdessä.^[34]

Vuonna 1993 Megadeth julkaisi singlenä Dave Mustainen kirjoittaman kappaleen ”Angry Again”, jonka Mustaine oli säveltänyt alun perin Countdown to Extinctionia varten. Kappale huomioitiin Grammy-ehdokkuudella kategoriassa ”Best Metal Performance”, ja se julkaistiin myös Last Action Hero -elokuvan soundtrack-albumilla.

Dave Mustaine paini jälleen päihdeongelmiensa kanssa, mikä johtimyös Megadethin konsertin peruuntumiseen Japanin legendaarisella Budokan-areenalla. Mustaine toipui yliannostuksesta, mutta Budokan-konsertin peruuntuminen oli kitaristi Marty Friedmanille suurimpia pettymyksiä hänen urallaan Megadethissa.^[13]

Alkuvuodesta 1994 Megadeth ja tuottaja Max Norman aloittivat Megadethin seuraavan studioalbumin, Youthanasian, työstämisen Phase Four Studios -äänitysstudiolla Phoenixissa, Arizonassa.^[35] Muutamia päiviä myöhemmin studion laitteisto pakotti yhtyeen kuitenkin vaihtamaan työskentelypaikkaa ja etsimään tilalle uuden, vaihtoehtoisen studion. Dave Mustaine vaati, että yhtye äänittäisi albumin Arizonassa, mutta sopivia tiloja studiotyöskentelyyn ei onnistuttu löytämään.^[35] Normanin ehdotuksesta yhtye päätti vuokrata varastorakennuksen rakennuttaakseen oman studionsa Phoenixiin. Studion valmistuessa yhtye työsti kappalemateriaalia tulevaa albumiaan varten Vintage Recorders -studiolla.^[35] Albumin äänitysprosessi taltioitiin ja se julkaistiin vuonna 1995 videotallenteena Evolver: The Making of Youthanasia.

Youthanasia julkaistiin marraskuun 1994 alussa kahdeksan kuukautta kestäneen studiotyöskentelyn tuloksena. Albumi debytoi Billboardin listan neljäntenä ja se sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta ja oli menestys myös yhtyeen fanien keskuudessa.^[36] Musiikillisesti Youthanasia siirsi Megadethia aiempaa enemmän kohti valtavirran metallimusiikkia.^[37] Albumi saavutti menestystä myös Euroopassa ja esimerkiksi Suomessa yhtyeelle myönnettiin albumista kultalevy vuonna 1994.^[38] Yhdysvalloissa ja Kanadassa albumi myi platinaa.^[17] Youthanasian kappaleista ”Train of Consequences” ja ”À Tout le Monde” julkaistiin singlet ja musiikkivideot. Marraskuun lopulla yhtye vieraili David Lettermanin isännöimässä Late Show with David Letterman -talk show’ssa esittämässä tuoreet singlejulkaisunsa. ”Train of Consequences” oli Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks -listan 29. ja brittilistan 22.^[39][40] ”À Tout le Monde” oli Hot Mainstream Rock Tracks -listan 31.,^[39] mutta televisiokanava Music Television hyllytti kappaleen musiikkivideon, koska kappaleen väitettiin kertovan itsemurhasta ja kannustavan siihen. Dave Mustaine suivaantui rakastamaansa kappaletta kohtaan esitetyistä väitteistä ja kiisti kappaleeseen kohdistetut väitteet jyrkästi haastatteluissa.

Vuonna 1995 Dave Mustaine kamppaili jälleen huumeriippuvuutensa kanssa ja joutui menemään vieroitukseen. Vieroitusjakson jälkeen Mustaine kertoi olevansa täysin kuivilla ja että Megadethissa on täysi nollatoleranssi huumeiden suhteen.^[13] Heinäkuussa 1995 yhtye julkaisi EP-levyn Hidden Treasures, joka koostui cover-kappaleista, ennenjulkaisemattomasta materiaalista ja elokuviin levytetyistä kappaleista. EP:n kappale ja singlejulkaisu ”99 Ways to Die” huomioitiin Grammy-ehdokkuudella kategoriassa ”Best Metal Performance”. Hidden Treasures oli Billboardin listan 90., ja se nousi listoille myös Britanniassa ja Japanissa.

Youthanasian jälkeisen maailmankiertueen päätyttyä Megadeth vietti vapaata vuoden 1995 loppuun. Mustaine perusti yhtyeen MD.45, joka julkaisi vuonna 1996 studioalbumin The Craving. Marty Friedman rakennutti uuteen kotiinsa Phoenixissa oman kotistudionsa ja äänitti soolouransa neljännen studioalbumin True Obsessions, joka julkaistiin Japanissa vuoden 1996 huhtikuussa ja Yhdysvalloissa lokakuussa.^[41]

Vuoden 1996 syyskuussa yhtye matkusti Lontooseen työstämään kappaleita seuraavaa studioalbumia varten. Yhtyeen uudeksi manageriksi palkattu Bud Prager oli tiiviisti mukana albumin sävellysprosessissa ja Mustaine toivoi, että Pragerin mukanaan tuoma ulkopuolisen vaikuttajan näkökulma toisi Megadethille kaivatun uudistuksen, jonka avulla yhtye voisi vihdoin nousta Yhdysvalloissa Billboardin albumilistan kärkeen tulevalla albumillaan.

Albumia työstettiin tuottaja Dann Huffin kanssa alun perin nimellä Needles and Pins, mutta lopulta eri vaiheiden jälkeen se julkaistiin nimellä Cryptic Writings vuoden 1997 kesäkuussa. Albumin avauskappale ja ensimmäisenä singlenä julkaistu ”Trust” menestyi listoilla ja se sai paljon radiosoittoa. ”Trust” nousi Hot Mainstream Rock Tracks -listan viidenneksi,^[39] ja albumin kolme muuta singleä – ”Almost Honest”, ”Use the Man” ja ”A Secret Place” – ylsivät jokainen 20 parhaan joukkoon. ”Trust” toi yhtyeelle jälleen Grammy-ehdokkuuden kategoriassa ”Best Metal Perfomance” vuonna 1998.^[42] Cryptic Writings ylsi Yhdysvalloissa Billboardin listan kymmenenneksi,^[36] ja albumista myönnettiin yhtyeelle kultalevy lokakuussa 1997.^[17] Cryptic Writings saavutti maailmanlaajuisesti korkeimman listasijoituksensa Suomessa, missä se nousi albumilistan toiseksi.^[43] Hyvästä single- ja listamenestyksestään huolimatta Cryptic Writings jakoi kriitikot ja yhtyeen fanikunnan kahtia: esimerkiksi Allmusicin Stephen Thomas Erlewine kehui yhtyeen innokkuutta muuttaa tavaramerkkityyliään, mutta kritisoi albumia etenkin Dave Mustainen aiempaa kunnianhimoisempien sävellysten takia.^[44] Vuonna 1998 Megadeth jatkoi albumin markkinoimista aktiivisesti julkaisemalla kolme EP-levyä: Japanissa, Argentiinassa ja Etelä-Koreassa julkaistu Cryptic Sounds: No Voices in Your Head koostui Cryptic Writingsin kappaleiden instrumentaaliversioista, ja maailmanlaajuiseen levitykseen julkaistut Live Trax ja Live Trax II koostuivat konserteissa äänitetyistä kappaleista.

Cryptic Writingsia seuranneella kiertueella rumpali Nick Menza joutui jättämään kiertueen kesken, koska hänen polvivaivansa olivat pahentuneet kiertueen edetessä. Hänen tilalleen palkattiin aiemmin Mustainen kanssa MD.45 -yhtyeessä soittanut Jimmy DeGrasso. Järjestelyn piti olla alun perin tilapäinen, mutta Dave Mustaine päätti lopulta että kokoonpano jäisi lopulliseksi.^[45]

Koska yhteistyö Dann Huffin kanssa oli osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi ja yhtye oli Cryptic Writingsin singelohkaisuilla onnistunut saamaan mittavan määrän radiosoittoa ja menestystä, yhteistyötä Huffin kanssa päätettiin jatkaa myös seuraavalla studioalbumilla Risk. Yhtye alkoi työstää albumia vuoden 1999 tammikuussa Nashvillessa. Bud Pragerilla oli Riskin kappalemateriaalissa entistä suurempi panos ja vaikutusvalta, ja lopulliselle albumille päätyi peräti viisi hänen työstämäänsä kappaletta. Prager suostutteli Mustainen antamaan entistä enemmän valtaa myös tuottaja Huffille, mitä Mustaine on myöhemmin kertonut katuneensa.^[46]

Risk julkaistiin vuoden 1999 elokuussa. Albumi otettiin happamasti vastaan, eikä se saavuttanut suosiota kriitikoiden ja yleisön keskuudessa.^[46] Huolimatta uudesta, kevyemmästä ja melodisemmasta tyylisuunnastaan Risk myi Yhdysvalloissa yli puoli miljoonaa kappaletta eli kultalevyn verran jo ilmestymisvuonnaan. Albumin sijoitus Billboardin listalla oli 16.^[36] Suomessa Megadethin suosio jatkui jälleen ilman merkittävää notkahdusta, sillä Cryptic Writingsin tapaan myös Risk saavutti maailmanlaajuisesti korkeimman listasijoituksensa juuri Suomessa nousten albumilistalla kahdeksanneksi.^[47] Albumin kappaleista ”Crush ’Em”, ”Breadline” ja ”Insomnia” julkaistiin singleinä, ja ”Crush ’Em” julkaistiin myös Täydellisen sotilaan paluu -elokuvan soundtrack-albumilla. ”Crush ’Em” ja ”Breadline” ylsivät Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks -listan kymmenen parhaan joukkoon, ja myös ”Insomnia” nousi listan sijalle 26.^[39]

Soolokitaristi Marty Friedman erosi yhtyeestä kesken albumia seuranneen kiertueen keskittyäkseen soolouraansa ja haluten kehittyä muusikkona sen sijaan, että soittaisi pelkästään metallimusiikkia.^[48] Levy-yhtiö Capitol Records ilmoitti, ettei mahdollisuutta uudesta levytyssopimusta aiota panna käytäntöön. Yhtye värväsi kitaristiksi Al Pitrellin jatkaakseen kiertueen loppuun ja samanaikaisesti levytti kaksi uutta kappaletta kokoelma-albumille Capitol Punishment: The Megadeth Years, joka täytti Megadethin viimeiset sopimusvelvoitteet Capitol Recordsille.

Megadeth oli Capitol Recordsin sopimuksen päätyttyä vapaa allekirjoittamaan levytyssopimuksen minkä tahansa levy-yhtiön kanssa.^[49] Yhtye teki sopimuksen Sanctuary Recordsin kanssa, ja aloitti pian seuraavan studioalbuminsa The World Needs a Hero äänittämisen. Dave Mustaine erotti manageri Bud Pragerin tehtävistään, ja vastasi albumin tuottamisesta itse. Megadeth työsti albumiaan huolellisesti, ja sitä äänitettiin kolmella eri studiolla. The World Needs a Hero julkaistiin vuoden 2001 toukokuussa, ja se oli Yhdysvalloissa Billboardin listan 16. Myös Suomessa Megadethin listamenestys oli aiempaa heikompaa, sillä The Wold Needs a Hero oli korkeimmillaan Suomen albumilistan sijalla 23. Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”Moto Psycho” ja ”Dread and the Fugitive Mind”, joka oli jo aiemmin julkaistu kokoelmalla Capitol Punishment: The Megadeth Years. Hot Mainstream Rock Tracks -singlelistalla 22. sijalle nousseesta ”Moto Psychosta” kuvattiin myös musiikkivideo. Musiikillisesti The World Needs a Hero oli aiempaa raskaampi tuotos.

Toukokuussa 2001 Megadeth esiintyi VH1-musiikkikanavan tuottaman Behind the Music -dokumenttisarjan jaksossa, jossa haastateltavina olivat yhtyeen The World Needs a Hero -kokoonpanon ohella muun muassa Metallican James Hetfield ja Lars Ulrich ja monia Megadethin entisiä jäseniä.

The World Needs a Heron julkaisemisen jälkeen Megadeth kiersi Euroopassa AC/DC:n ja Yhdysvalloissa Iced Earthin ja Endon kanssa. Yhdysvalloissa yhtye joutui keskeyttämään kiertueen syyskuun 11. päivän iskujen vuoksi, ja tämä perui myös yhtyeen aikeet konsertin taltioimisesta Argentiinassa. Argentiinan-konsertin peruunnuttua yhtye taltioi marraskuussa kaksi konserttiaan Arizonassa livealbumiksi ja DVD:ksi Rude Awakening.

Hyvä onni jäi kuitenkin lyhyeksi. Monet luulivat Megadethin keulahahmon Dave Mustainen musiikillisen uran olevan ohi, kun hän sai hermovaurion käteensä vuonna 2002. Hermovaurion seurauksena Mustainen vasen käsi oli täysin tunnoton neljän kuukauden ajan. Mustaine epäili, pystyisikö hän enää ikinä esiintymään. Lääkärit kertoivat Mustainelle, ettei hän välttämättä ikinä saisi takaisin käden toimintakykyä saati kitaran soittokykyä. Mustaine lopetti Megadethin tulevaisuudensuunnitelmia vailla.^[50]

Tunnon palaillessa Dave Mustainen käteen hän aloitti intensiivisen, vuoden kestäneen painoterapiakuntoutuksen toivomuksenaan saada takaisin tarpeeksi voimaa pystyäkseen lopulta soittamaan kitaraa. Saatuaan voimansa takaisin Mustainen täytyi vielä kuitenkin työskennellä soittotekniikkansa kanssa. Hän palkkasi kitaransoitonopettajan ja tämän opissa opetteli soittamaan kitaraa uudestaan yrittäen myös korjata aiemmin tekemiään virheitä.

Kun Mustaine pystyi jälleen soittamaan kitaraa entiseen tapaansa, hän alkoi työstää kappalemateriaalia julkaistakseen oman sooloalbuminsa.^[51] Mustainen tarkoituksena oli levyttää kappaleita kahden albumin verran, ja julkaista ne kahtena eri studioalbumina muutaman vuoden aikavälillä.^[51] Yhtyeen ja levy-yhtiö EMI:n sopimus kuitenkin muutti suunnitelmia, ja Mustainen täytyi julkaista albumi aikomuksestaan poiketen Megadethin levytyksenä.^[51] Yhtyeen kymmenes, nimen The System Has Failed saanut albumi äänitettiin Nashvillessa ja Tempessä. Mustaine vastasi itse albumin tuottamisesta yhdessä avustavan tuottajan, jo 1990-luvun viimeisimmillä Megadethin albumeilla työskennelleen Jeff Baldingin kanssa.^[51] Mustaine kertoi, että olisi halunnut Megadethin niin kutsutun ”klassisen kokoonpanon” levyttävän myös The System Has Failedin.^[52] Hän otti yhteyttä basisti David Ellefsoniin, soolokitaristi Marty Friedmaniin ja rumpali Nick Menzaan albumin äänittämistä koskien, mutta suunnitelma kariutui Mustainen ja Ellefsonien välisiin erimielisyyksiin.^[52] Ellefson olisi halunnut saada tulevasta albumista suuremmat korvaukset kuin mitä hän oli saanut yhtyeen edellisestä studioalbumista The World Needs a Hero, ja lisäksi hän oli julkisesti väittänyt Mustainen käsivaivan olleen valetta.^[52] Tämä loi kitkaa Mustainen ja Ellefsonin välille vuosiksi, ja albumin tiimoilta Mustaine totesi ettei enää haluaisi tehdä yhteistyötä Ellefsonin kanssa.^[52] Myös Marty Friedman jäi sivuun projektista sopimusriitojen vuoksi,^[51] ja Nick Menza erotettiin rumpalin tehtävistä, koska Mustainen mukaan Menza ei ollut valmistautunut riittävästi albumin äänittämistä varten.

Albumilla vaikuttivat lopulta basisti Jimmy Lee Sloas, rumpali Vinnie Colaiuta ja hieman yllättäen yhtyeen entinen soolokitaristi Chris Poland. Näin ollen se oli Megadethin ensimmäinen levytys, jolla basisti Ellefson ei soittanut, ja samalla Mustainen ja Polandin ensimmäinen yhteinen albumi sitten vuoden 1986. Poland suostui vaikuttamaan yhtyeen soolokitaristina ainoastaan äänitysten ajan, sillä hän ei enää halunnut palata vakituisesti yhtyeeseen voidakseen keskittyä perustamaansa fuusiojazz -yhtye OHM:iin.^[53]

The System Has Failed julkaistiin Yhdysvalloissa jälleen Sanctuary Records -levymerkillä, kun Euroopassa julkaisusta vastasi EMI. Albumi julkaistiin kansainvälisesti syyskuussa 2004 ja se sai valtavan positiivisen vastaanoton. Yhdysvalloissa albumi debytoi Billboardin listan 18. sijalla,^[36] ja Suomessa sen sijoitus oli 12.^[54] Albumin singlelohkaisu ”Of Mice and Men” ylsi Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks -listan 39. sijalle ja toinen single ”Die Dead Enough” listasijalle 21.^[39]

The System Has Failedia seuranneen Blackmail the Universe -maailmankiertueen Megadeth aloitti vuoden 2004 lokakuussa uudella kokoonpanolla, johon Mustainen lisäksi lukeutuivat basisti James MacDonough, soolokitaristi Glen Drover ja hänen veljensä, rumpali Shawn Drover. Nick Menzan oli jälleen tarkoitus soittaa yhtyeen rumpalina tulevalla kiertueella, mutta hänen ja muun yhtyeen tien erkanivat jälleen, koska Menza ei ollut riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa kestääkseen tulevan kiertueen tuoman kulutuksen.^[55] Shawn Drover liittyi yhtyeen rumpaliksi vasta viisi päivää ennen kiertueen alkua.^[55] Kiertueen aikana yhtye kiersi Yhdysvalloissa Exoduksen kanssa,^[56] ja Euroopassa yhtyeen kiertuekumppaneina olivat Diamond Head ja Dungeon.^[57]

Vuonna 2005 Capitol Records julkaisi kokoelma-albumin Greatest Hits: Back to the Start, jolle Megadethin fanit saivat äänestää kappaleet yhtyeen verkkosivuston äänestyksen avulla. Albumi sisälsi pelkästään Capitol Recordsin levymerkillä aiemmin julkaistua Megadethin tuotantoa eikä lainkaan yhtyeen 2000-luvun kappaleita lukuun ottamatta vuonna 2000 Capitol Punishment: The Megadeth Years -kokoelma-albumille äänitettyjä kappaleita “Kill the King“ ja “Dread and the Fugitive Mind“. Greatest Hits: Back to the Start oli Billboardin listalla sijalla 65.,^[36] Suomessa korkeimmillaan albumilistan 21.,^[58] ja myi kultaa Kanadassa.^[25] Albumin rajoitettu painos sisälsi myös DVD:n, joka koostui aiemmin julkaisemattomista konserteissa kuvatuista videoista, sisälsi kappaleen “Kill the King“ musiikkivideon vaihtoehtoisen version sekä ennakkotunnelmia tulevalta DVD:ltä Arsenal of Megadeth. Capitol Records julkaisi myös DVD:n Video Hits, joka koostui kuudesta Megadethin musiikkivideosta.

The System Has Failedin ja Blackmail the Universe -maailmankiertueen myötä Megadethin suosio oli kääntynyt uuteen nousuun, ja Mustaine alkoi yhä vahvemmin pitämään ajatusta Megadethin jatkamisesta varmempana. Lokakuussa 2005 Megadethin esiintyessä Estadio Obras Sanitarias -stadionilla Argentiinan Buenos Airesissa loppuunmyydyn, 25 000 hengen yleisön edessä Mustaine vahvisti, että yhtye tulisi jatkamaan uraansa. Yhtye taltioi konsertin, ja se julkaistiin vuoden 2007 syyskuussa livealbumina ja DVD:nä That One Night: Live in Buenos Aires. DVD menestyi hyvin Yhdysvalloissa, jossa sitä myytiin yli 50 000 kappaletta eli kultalevyn verran. Suomessa se oli musiikki-DVD-listan kärki.^[59]

Vuonna 2006 basisti James MacDonough ilmoitti Megadethin verkkosivustolla eroavansa yhtyeestä. Yhtyeen uudeksi basistiksi liittyi aiemmin muun muassa Black Label Societyssa ja White Lionissa soittanut James LoMenzo.

Megadethin uran jatkumisen varmistuttua Dave Mustaine aloitti uuden kappalemateriaalin työstämisen. Toukokuussa 2006 yhtye ilmoitti seuraavan albuminsa United Abominations olevan lähes valmis, ja että albumi julkaistaisiin lokakuussa. Julkaisu siirtyi kuitenkin vuoden 2007 toukokuulle, koska yhtye halusi viimeistellä albumin huolellisesti. United Abominations julkaistiin 15. toukokuuta 2007, ja se oli Megadethin ensimmäinen studioalbumi basisti James LoMenzon, kitaristi Glen Droverin ja rumpali Shawn Droverin kanssa. Albumi oli Yhdysvalloissa albumilistan kahdeksas ja Suomessa toinen,^[60] ja se sai hyvin positiivisen vastaanoton niin yhtyeen faneilta kuin kriitikoiltakin. Yhtye oli aloittanut albumia markkinoineen kiertueensa jo maaliskuussa konsertoimalla Pohjois-Amerikassa Heaven and Hellin kanssa. Kanadassa yhtyeen lämmittelijänä esiintyi Down ja Yhdysvalloissa Machine Head. Pian United Abominationsin julkaisun jälkeen yhtye suuntasi Eurooppaan, jossa se esiintyi eri festivaaleilla kesän ajan. Myöhemmin yhtye esiintyi jälleen Yhdysvalloissa Tour of Duty -kiertueellaan, ja marraskuussa Megadeth soitti Gigantour -kiertueellaan Australiassa Static-X:n, DevilDriverin ja Lacuna Coilin kanssa.

Lokakuussa yhtye julkaisi koko uransa kattavan, neljän CD:n ja yhden DVD:n kokoelman Warchest, joka nousi Suomessa albumilistan sijalle 36.^[61]

Vuoden 2008 tammikuussa kitaristi Glen Drover erosi yhtyeestä, koska hän halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa ja hän oli kyllästynyt alituiseen kiertue-elämään. Drover myös kertoi, että hänellä oli yhteistyövaikeuksia muiden yhtyeen jäsenten kanssa. Droverin korvasi aiemmin Nevermore- ja Jag Panzer -yhtyeissä vaikuttanut Chris Broderick, ja Megadeth esiintyi ensimmäisen kerran uudella kokoonpanollaan Helsingin jäähallissa helmikuun alussa. Pian tämän jälkeen kolmas Gigantour -kiertue käynnistyi Pohjois-Amerikassa, josta Megadeth jatkoi Tour of Duty -kiertuettaan Etelä-Amerikkaan ja Meksikoon. Syyskuussa yhtye julkaisi uuden kokoelma-albumin Anthology: Set the World Afire, joka sisälsi kappaleita yhtyeen uran jokaiselta studioalbumilta.

Vuoden 2008 heinäkuussa Megadeth ilmoitti aloittavansa uuden albuminsa Endgame äänittämisen tulevana syksynä. Albumin tuotti United Abominationsin ja Warchest -boksin tapaisesti Andy Sneap, ja vuoden 2009 toukokuussa viimeistelty Endgame julkaistiin syyskuussa. Albumi oli Yhdysvalloissa albumilistan yhdeksäs ja Suomessa seitsemäs,^[62] ja sen singlejulkaisu ”Head Crusher” oli Grammy-ehdokkaana kategoriassa ”Best Metal Performance”. Endgamen toinen single ”The Right to Go Insane” oli Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks -listan 34., ja se pysyi listalla seitsemän viikon ajan. Lokakuussa yhtye aloitti albumin promotoimiseksi vuoden loppuun kestäneen kiertueen, jolla lämmittelijöinä esiintyivät Machine Head, Suicide Silence, ja Warbringer.

Helmikuussa 2010 Dave Mustaine tiedotti yhtyeen virallisella verkkosivustolla, että alkuperäisen basisti David Ellefson palaa yhtyeeseen James LoMenzon eroamisen myötä. Ellefson esiintyi yhtyeessä ensi kertaa eronsa jälkeen Rust in Peace -albumin 20-vuotisjuhlakiertueen käynnistyessä maaliskuussa Pohjois-Amerikasta. Maaliskuussa yhtye taltioi konserttinsa Hollywood Palladiumissa, ja se julkaistiin livealbumina, DVD:nä ja Blu-rayna Rust in Peace Live syyskuussa. Billboardin albumilistalla Rust in Peace Live nousi 161. listasijalle, mutta kaupallisesti menestynyt DVD-julkaisu oli Top Billboard 50 Music Videos -listan toinen. Suomessa Rust in Peace Liven DVD-versio nousi korkeimmillaan musiikki-DVD-listan neljäs.^[63]

Vuoden 2010 kesäkuussa Megadeth, Metallica, Slayer ja Anthrax esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä samalla esiintymislavalla. Kaikki neljä yhtyettä esiintyivät yhdessä viidessä konsertissa, joista Bulgariassa taltioitu konsertti esitettiin elokuvateattereissa satelliittien välityksellä ja julkaistiin myös DVD:nä ja Blu-rayna The Big Four: Live from Sofia, Bulgaria vuoden 2010 lokakuussa. DVD oli listakärki muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja Yhdysvalloissa se myi kaksinkertaista platinaa. The Big Four -konserttien ohella Megadeth esiintyi myös omalla kiertueellaan, ja Suomessa yhtye esiintyi kesän 2010 aikana Tuska Open Air Metal Festival -festivaalilla Helsingissä.

Syyskuussa 2010 Activisionin julkaiseman Guitar Hero: Warriors of Rock -videopelin mukana julkaistiin ensi kertaa Dave Mustainen peliä varten kirjoittama kappale ”Sudden Death”. Mustaine oli mukana pelin kehittämisessä ja oli myös yksi pelin ääninäyttelijöistä. Peli sisälsi myös kaksi muuta Megadethin kappaletta: ”Holy Wars... The Punishment Due” ja ”This Day We Fight!”. ”Sudden Death” oli ensimmäinen levytys David Ellefsonin kanssa sitten vuoden 2002, ja kappale huomioitiin myös Grammy-ehdokkuudella kategoriassa ”Best Metal Performance”.

Maaliskuussa 2011 Megadeth aloitti Slayerin kanssa kuukauden mittaisen yhteiskiertueen. Yhtyeet konsertoivat Suomessa Helsingin jäähallissa 17. maaliskuuta. Omaelämäkertansa julkaissut Dave Mustaine myös vieraili ennen konsertin alkua tapaamassa fanejaan ja jakamassa nimikirjoituksia Helsingin Suomalaisessa kirjakaupassa.^[64]

Megadethin kolmastoista studioalbumi TH1RT3EN julkaistiin marraskuussa 2011.^[65] Albumin tuotti Johnny Karkazis, ja se äänitettiin yhtyeen omalla Vic’s Garage -studiolla Kaliforniassa. Albumia seuranneella maailmankiertueella yhtye poikkesi myös Suomeen ja konsertoi 29. kesäkuuta 2012 pääesiintyjänä Tuska Open Air Metal Festival -festivaalilla Helsingissä.^[66] Positiivisen vastaanoton saanut TH1RT3EN oli Yhdysvalloissa Billboardin listan 11., ja Suomessa albumilistan kahdeksas.^[67] ”Sudden Death” -singlen Grammy-ehdokkuuden ohella myös albumin kaksi muuta singleä, ”Public Enemy No. 1” ja ”Whose Life (Is It Anyways?)”, olivat ehdolla Grammy-voittajiksi vuosina 2012 ja 2013 kategoriassa ”Best Hard Rock/Metal Performance”.

Vuoden 2012 elokuussa yhtye paljasti, että se aloittaisi jälleen yhteistyön TH1RT3EN -albumin tuottaneen John Karkazisin kanssa.^[68] Joulukuussa Dave Mustaine kirjoitti Twitter-tilillään yhtyeen viimeistelleen studiossa jo kolme uutta kappaletta tulevaa albumia varten.^[69] Niin ikään joulukuussa Megadethin ja levy-yhtiö Roadrunner Recordsin välinen yhteistyö päättyi,^[70] ja yhtye kertoi julkaisevansa tulevan albuminsa Mustainen oman levy-yhtiön, Universal Music Groupin alayhtiö Tradecraftin avulla. Megadethin 14. studioalbumi Super Collider julkaistiin lopulta 4. kesäkuuta 2013, ja se debytoi Yhdysvalloissa Billboardin listan kuudentena.^[71] Super Collider toi yhtyeelle sen korkeimman listasijoituksen Yhdysvalloissa sitten vuoden 1994, jolloin yhtyeen uran kuudes studioalbumi Youthanasia oli yltänyt listalla neljänneksi.^[71] Suomessa albumi ylsi listan neljännelle sijalle.^[72] Albumin nimikkokappale ”Super Collider” julkaistiin singlenä jo aiemmin keväällä ennen itse albumin julkaisua. Super Collider sai suhteellisen hyvästä listamenestyksestään huolimatta ristiriitaisia arvioita musiikkipiireissä: Allmusic -sivuston James Christopher Monger antoi albumin arvosanaksi kaksi ja puoli tähteä viidestä,^[73] mutta esimerkiksi Suomessa Soundin Marko Säynekoski kirjoitti ”Super Colliderin tavoittelevan periamerikkalaista suurisoundista rockia”, ja vaikka ”kyseinen tyyli ei ehkä ole kaikkein luontevin eikä bändi itsekään tunnu aina täysin varmalta linjastaan, voi Megadethin riffien iskuvoimaan voi edelleen luottaa”.^[74] Loudwire -sivuston Chad Bowar vertasi albumia Megadethin vuonna 1999 julkaisemaan, kritisoituun studioalbumiin Risk ja kirjoitti, ettei ”albumi tarjoa kuulijalleen klassista Megadethia kuin pienissä annoksissa”, ja että ”albumi sisältää joitain erinomaisia ja keskivertoja kappaleita, mutta myös laadullisesti täytemateriaaliksi luokiteltavia sävellyksiä”.^[75]

24. syyskuuta 2013 Megadeth julkaisi uuden livealbuminsa Countdown to Extinction: Live CD-, DVD- ja Blu-ray-formaateissa. Albumi oli äänitetty edellisvuoden Countdown to Extinction -albumin 20-vuotisjuhlakiertueella Los Angelesin Fox Theatressa. Albumin vastaanotto kriitikoiden keskuudessa oli varsin positiivinen ja esimerkiksi Allmusicin Fred Thomas kirjoitti julkaisun olevan ”yllättävänkin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen”.^[76] Albumi ylsi Yhdysvalloissa Billboardin albumilistalla sijalle 119.

Megadeth aloitti uuden maailmankiertueensa vuoden 2014 huhtikuussa.^[77] Yhtye konsertoi kiertueen aikana Kanadan suurimman rockfestivaali Amnesia Rockfestin pääesiintyjänä yli 200 000 hengen yleisölle, ja esiintyi Suomessa Oulun loppuunmyydyn Qstock -festivaalin pääesiintyjänä heinäkuussa.^[78] Kesäkuussa yhtye julkaisi Facebookin ja Twitterin välityksellä tiedon, että se oli aloittanut 15. studioalbuminsa kappalemateriaalin työstämisen.^[79]

Vuoden 2014 marraskuussa pitkään Megadethissa vaikuttaneet kitaristi Chris Broderick ja rumpali Shawn Drover ilmoittivat yllättäen jättäneensä yhtyeen.^[80] Drover ilmoitti haluavansa keskittyä Megadethin sijaan muihin musiikillisiin projekteihinsa,^[80][81] ja Broderick kertoi hänen eroamisensa johtuneen musiikillisista erimielisyyksistä sekä halusta panostaa uuteen musiikkiin Megadethin ulkopuolella.^[80][82] Basisti David Ellefson ilmoitti pian kokoonpanomuutoksen jälkeen, että yhtyeen tavoite on löytää korvaajat Broderickille ja Droverille, ja aloittaa seuraavan studioalbuminsa äänittäminen vuoden 2015 alussa.^[83] Yhtyeen uudesta kokoonpanosta liikkui lukuisia huhuja, ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ennakoitiin edellisen kerran 1990-luvulla vaikuttaneen ”klassisen kokoonpanon” paluuta. Tuolloin yhtyeen rumpalina soittanut Nick Menza kommentoi ”olevansa avoin palaamaan yhtyeen rumpaliksi, mutta päätös tästä olisi Dave Mustainen eikä hänen.”^[84] Sen sijaan entiset kitaristit Glen Drover ja Jeff Young ilmoittivat jyrkästi, ”etteivät tulisi enää koskaan palaamaan yhtyeeseen.”^[85]

Vuoden 2015 maaliskuussa Megadeth ilmoitti, että Lamb of God -yhtyeen rumpali Chris Adler korvaisi Shawn Droverin yhtyeen seuraavalla studioalbumilla. Pitkään yhtyeeseen huhuttu Nick Menza oli ehtinyt jo soittaa yhtyeen uuden albumin viidellä kappaleella, mutta hänen paluunsa yhtyeeseen kaatui kuitenkin sopimusneuvotteluissa.^[86] Myös yhtyeen entisen soolokitaristi Marty Friedmanin paluusta takaisin yhtyeeseen eläteltiin toiveita,^[86] kunnes Megadeth ilmoitti Kiko Loureiron olevan yhtyeen uusi soolokitaristi.^[87] Albumi Dystopia julkaistiin 22. tammikuuta 2016.

Heinäkuussa 2016 Megadeth ilmoitti, että yhtyeen kiertuerumpalina tähän saakka toiminut Dirk Verbeuren ylennetään Megadethin vakituiseksi jäseneksi.^[88] Megadethin oli alkujaan tarkoitus lähteä "The Metal Tour of the Year" -nimiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle yhdessä Lamb of Godin, In Flamesin ja Triviumin kanssa kesällä 2020^[89], mutta sitä lykättiin koronaviruspandemian takia.^[90] Kiertue siirrettiin kesälle 2021, jolloin In Flamesin tilalle tuli Hatebreed.^[91] Megadeth meni uudestaan studioon Nashvilleen äänittämään seuraavaa albumiaan, joka oli tarkoitettu alkujaan julkaistavaksi vuonna 2021.^[92]

Basisti David Ellefson erotettiin yhtyeestä toukokuussa 2021 sen jälkeen, kun häntä syytettiin verkkoon vuotaneen video- ja kuvamateriaalin perusteella alaikäisen houkuttelusta seksiin.^[93] Dave Mustaine sanoi, ettei Ellefsonilla ole enää ikinä mahdollisuutta liittyä Megadethiin uudestaan.^[94] Ellefsonin jo äänittämiä bassoraitoja ei käytetty Megadethin tulevalla albumilla The Sick, the Dying... and the Dead!^[95] vaan ne korvattiin Testamentin basisti Steve DiGiorgion bassoraidoilla.^[96] Entinen basisti James LoMenzo otettiin yhtyeen kiertueelle Ellefsonin korvaajaksi.^[97] Megadethin albumi The Sick, the Dying and the Dead julkaistiin 2. syyskuuta 2022.^[98]

• Dave Mustaine – laulu, soolo- ja rytmikitara (1983–2002, 2004–)
• Teemu Mäntysaari – soolokitara (2023–)
• Dirk Verbeuren – rummut (2016–)
• James LoMenzo – basso (2006–2010, 2021–)

Pääartikkeli: Megadethin diskografia

• Killing Is My Business... And Business Is Good! (1985)
• Peace Sells... But Who’s Buying? (1986)
• So Far, So Good... So What! (1988)
• Rust in Peace (1990)
• Countdown to Extinction (1992)
• Youthanasia (1994)
• Cryptic Writings (1997)
• Risk (1999)
• The World Needs a Hero (2001)
• The System Has Failed (2004)
• United Abominations (2007)
• Endgame (2009)
• TH1RT3EN (2011)
• Super Collider (2013)
• Dystopia (2016)
• The Sick, the Dying... and the Dead! (2022)

• Mustaine, Dave ja Layden, Joe: Mustaine - Heavy metal muistelmat. Paasilinna Kustannus, 2011. ISBN 978-952-01-0063-6

• Megadethin virallinen sivusto
• Kattava fanisivusto
• Megadeth Last.fm:ssä (englanniksi)
• Ylen Elävä arkisto: Soundina Megadeth