Mikko Vainio
Mikko Ilmari Vainio (15. lokakuuta 1923 Mäntsälä – 12. marraskuuta 2017 Lahti[1]) oli suomalainen poliitikko. Vainio oli SMP:n kansanedustaja Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä vuosina 1970��1975 ja 1983–1987 sekä presidentin valitsijamies vaaleissa 1978. Vainio oli myös Lahden kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä Neste Oy:n hallintoneuvoston jäsen.[2]
Elämä
muokkaaVainion vanhemmat olivat pientilallinen Lauri Ilmari Vainio ja Hellin Heta Lehtonen[2].
Vainio työskenteli 1940-luvulla hitsaajana ja 1950-luvulta alkaen metallialan sekä käsityön ja teknisten aineiden opettajana Lahden kotiteollisuuskoulussa ja -opettaja-opistossa sekä Salpausselän yhteiskoulussa. Hän viljeli myös pientilaa Mäntsälässä ja harjoitti salaojitus- ja maanrakennusalan yritystoimintaa.[2]
Vainio kuului Suomen maaseudun puolueen puoluehallitukseen, ja hän oli eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Vainio oli SMP:n Etelä-Hämeen piirijärjestön puheenjohtaja 1970–1990 ja puolueen lehteä kustantaneen Pientalonpoika-yhtiön hallituksen puheenjohtaja.[2]
Vainio kuului Perussuomalaisten Tukisäätiön hallitukseen.[3]
Yksityiselämä
muokkaaVainio oli kahdesti naimisissa, ensin kauppias Linda Meeri Salon kanssa 1944–1986 (kuollut) ja sitten myymälänhoitaja Tellervo Kyllikki Lehtosen kanssa vuodesta 1987. Ensimmäisestä liitosta syntyi yksi tytär vuonna 1952.[2] Vainion toinen tytär on kansanedustaja Anne Louhelainen[1], joka vuoden 2011 eduskuntavaaleissa valittiin kansanedustajaksi SMP:n seuraajapuolue Perussuomalaisten listoilta Hämeen vaalipiiristä.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Anita Simola: Soinin luottomies Mikko Vainio on kuollut 94-vuotiaana, Aamulehti 12.11.2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Mikko Vainio Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Anne Juvonen: Tällainen on Perussuomalaisten Tukisäätiö Kauppalehti. 14.6.2017. Viitattu 16.6.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Mikko Vainio Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Timo Seppänen: Soinin uskolliset - Mikko Vainio: Pienistä ei pidä lamaantua! Ylen uutiset. 6.2.2016.
- Mikko Vainion muistokirjoitus Helsingin Sanomissa