Tammikuu
Tammikuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi. Se on pohjoisella pallonpuoliskolla keskimäärin vuoden kylmin kuukausi, keskitalvea, mistä myös kuukauden nimen on esitetty johtuvan, sillä esimerkiksi hämäläismurteissa sana tammi on tarkoittanut myös sydäntä tai ydintä (”sydänpuu”) ja toisaalta napaa tai akselia. Tammikuuta on kutsuttu myös sydänkuuksi.[2] Tammikuussa on 31 päivää ja sitä seuraa helmikuu ja edeltää edellisen vuoden joulukuu.
Kuukauden latinankielinen nimi Ianuarius tai Januarius merkitsee Janukselle pyhitettyä kuukautta. Janus oli roomalainen porttien, ulko-ovien sekä kaiken alkamisen jumala, jonka tunnuksena oli kaksikasvoinen pää.[3]
Tammikuu on toinen niistä uusista kuukausista, jotka Rooman kuningas Numa Pompilius muinoin lisäsi roomalaiseen kalenteriin, kun siirryttiin 10-kuukautisesta 12-kuukautiseen kalenterivuoteen. Alkujaan roomalaiset aloittivat vuoden maaliskuusta, mutta kun Julius Caesar otti käyttöön juliaanisen kalenterin, tammikuusta tuli vuoden ensimmäinen kuukausi.[4]
Tammikuu Suomessa
muokkaaTammikuussa on joulun vieton lopetuspäivät loppiainen 6. päivä ja nuutinpäivä 13. päivä. Etelä-Suomessa tammikuu on lyhyiden mutta alati pidentyvien päivien, pakkaskelien ja hankien kasvamisen aikaa. Pohjoisessa tammikuu on kylmintä keskitalvea ja kaamoksen päättymisen aikaa.
Tammikuun keskilämpötilat eri puolella Suomea vaihtelevat. Vantaalla tammikuun keskilämpötila on noin −5 °C, Lahdessa noin −7 °C, Tampereella −8 °C, Kuopiossa −9 °C, Oulussa −9,5 °C ja Sodankylässä −13,5 °C.[5]
Pysyvä lumipeite kattaa tammikuussa jo yleensä koko Suomen, vain merialueet jatkavat jäätymistään; jos tammikuu on leuto, Suomenlahti ja Selkämeri pysyvät avoimina. Tammikuussa lämpötilat laskevat edelleen. Pohjois-Suomessa on usein kireää pakkasta, Etelä-Suomessa on leudompaa, useimmiten vain pikkupakkasta, tosin myös kireitä yli −15 °C:n pakkasjaksojakin on usein. Erilaisten säätyyppien ja ilmavirtausten vaihtelun johdosta lämpötilat saattavat muutaman päivän sisällä vaihdella päivisin kahdestakymmenestä pakkasasteesta muutamaan lämpöasteeseen. Toisinaan tämä lämpötilojen heilahtelu äärilaidasta toiseen voi jatkua koko tammikuun ajan. Viimeksi näin kävi vuonna 2011.[6] Lännestä Skandien yli kohti Suomea virtaava Föhntuuli aiheuttaa toisinaan lämpöpiikkejä – etenkin Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa.[7] Tammikuun alussa päivät pitenevät hitaasti, kuun lopussa vauhti on jo melko nopeaa, etenkin pohjoisessa. Tammikuun viimeisenä vuorokautena päivän pituus jää silti eteläisimmässäkin Suomessa hieman alle kahdeksan tunnin. Etelä-Suomessa aurinko nousee tammikuun puolessa välissä suoraan kaakosta ja laskee suoraan lounaaseen. Oulun korkeudella vastaava tilanne on kuun lopussa. Auringon teho on tammikuussa hyvin alhainen, minkä johdosta säätyyppi on yleensä pilvinen. Toisinaan arktiset purkaukset tuovat kireän pakkasen ja aurinkoista säätä Etelä-Suomeenkin saakka. Tällöin tuulen pitää käydä pohjoisen ja luoteen väliltä. Koillisvirtauksessa voi lämmin Vienanmeri tuoda sumupilvisyyttä Suomen itä- ja eteläosaan.
Lähteet
muokkaa- ↑ Lisätietoa maalauksesta
- ↑ Taivaannaulan Talvennapa[vanhentunut linkki]
- ↑ Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 32. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Oja, s. 30
- ↑ http://www.gaisma.com/en/dir/fi-country.html
- ↑ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011011613006764_uu.shtml (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ilmatieteenlaitos: Föhn-tuuli Suomessa
Aiheesta muualla
muokkaa- Tammikuu on talven napa Asko Palviainen, Yliopiston almanakkatoimisto 12.01.2017.
Kuukaudet |
---|
tammikuu | helmikuu | maaliskuu | huhtikuu | toukokuu | kesäkuu heinäkuu | elokuu | syyskuu | lokakuu | marraskuu | joulukuu |