Moderointi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Moderointi on internetin yhteisöllisessä sisällön tuotannossa julkaisualustan ylläpitäjän suorittama sisällön (teksti, kuva, ääni) valvontaa. Sen perusteella ylläpitäjä päättää, salliiko hän sisällön julkaiseminen internetpalvelussaan. Sisällön asiallisuus varmistetaan viestejä poistamalla tai niiden sisältöä muokkaamalla, kokonaisten viestiketjujen poistamisella tai käyttäjiä estämällä.

Moderointi ei ole sensuuria, sillä huomio ei kiinnity keskustelun aiheisiin, vaan sisällön esitystapaan. Suomessa jokaisella medialla on oikeus päättää sivustonsa sisällöstä. Moderointi pohjautuu esimerkiksi sivuston erillisiin ohjeisiin, jotka koostuvat sivuston menettelyistä ja poikkeuksista.

Moderointi tapahtuu esimerkiksi verkkosivujen ylläpitävän tahon, kuten toimituksen, tai erillisen moderaattorin tai moderaattoritiimin toimesta.

Moderoinnin tyylit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimoderointi eli ennakkomoderointi (pre-moderation) tarkoittaa julkaisupalveluun lähetetyn sisällön tarkastamista ja julkaisijan ohjeiden vastaisen sisällön poistamista ennen julkaisemista.[1]

Jälkimoderointi (post-moderation) taas viittaa samanlaiseen toimintaan sisällön julkaisun jälkeen. Tämä mahdollistaa reaaliaikaisen keskustelun ja välittömän julkaisun. Jälkimoderointi toimii parhaiten sosiaalisen median, foorumin sekä muiden aktiivisten internetyhteisöjen sivustoilla.

Jaetussa moderoinnissa (distributed moderation) yhteisön jäsenet äänestävät moderoitavaksi päätyvän sisällön. Äänestysmäärä määrittää, onko julkaistu sisältö yhteisön sääntöjen mukaista vai ei. Lopullinen valinta jää moderaattorille.

Reaktiivisessa moderoinnissa (reactive moderation) käyttäjät aktiivisesti poistavat ja merkitsevät sivuston kaikenlaisen sopimattoman sisällön. Lopullinen valinta jää moderaattorille.

Automatisoidun moderoinnin (automated moderation) sisällönvalvontasovellukset suodattavat määritellyt loukkaavat sanat ja multimediasisällöt. Sopimattomien julkaisujen havaitseminen toimii automatisoituneesti. Tämä mahdollistaa vääräkäytöksisen käyttäjän IP-osoitteen estämisen.

  1. Anhava, Maunu: Suomi–toimitus–suomi-sanakirja selventää toimituksen kieltä STT Viestintäpalvelut. 23.8.2019. Viitattu 9.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]