Stressi

Stressi tarkoittaa tilannetta, jossa käytettävissä olevat voimavarat ovat koetuksella tai ylittyvät.^[1] Se voidaan nähdä häiriötilana, joka ilmenee fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina oireina sekä toimintahäiriöinä.^[2] Stressi voidaan määritellä myös ympäristön yksilöön kohdistamaksi uhkaksi tai vahingolliseksi vaikutukseksi tai yksilön vasteeksi tällaisiin tekijöihin. Esimerkiksi aikaerorasitus eli jet lag aiheuttaa lievää fysiologista stressiä^lähde?.

Stressin lääketieteellisenä määritelmänä on käytetty vireyden epämiellyttäväksi ja hallitsemattomaksi koettua vahvistumista^[3]. Stressi voidaan määritellä myös elimistön stressihormonitasojen kohoamiseksi^[4]. Elimistö tuottaa stressin aikana tavallista enemmän glukokortikoideja eli stressihormoneja kuten kortisolia. Glukortikoidit edistävät lihasproteiinien ja rasvojen hajoamista ja verensokerin muodostumista.^[5]

Stressi voidaan jakaa akuuttiin ja krooniseen stressiin. Akuutti stressi aiheuttaa sympaattista hermojärjestelmää aktivoimalla akuutin stressivasteen eli ”taistele tai pakene” -reaktion, jolloin sydämen syke ja hengitystaajuus lisääntyvät, verenkiertoa ohjautuu enemmän lihaksille ja vähemmän muualle elimistöön, lihakset jännittyvät ja suoliston toiminta hidastuu.^lähde?

Akuutti stressi on monesti hyödyllinen tila, koska se lisää elimistön suorituskykyä^lähde?. Pitkittyessään stressi voi kuitenkin muuttua haitalliseksi.^[1] Sekä myönteinen että kielteinen stressi ovat kuluttavia ja edellyttävät palautumista.^[6] Voimakkaat kokemukset esimerkiksi sodassa voivat johtaa adaptaatio-oireyhtymään, joka jatkuu myös silloin kun voimakkaan stressin aiheuttanut tilanne loppuuo^lähde?.

Stressi voi olla myös sosiaalinen ilmiö, joka voi tarttua mallioppimisen kautta tai siirtyä ihmisestä toiseen kotona ja työpaikalla.^[7] Stressi voi tarttua suoraan, samastumisen välityksellä tai siirtyä epäsuorasti stressaantuneen henkilön käyttäytymisen kautta.^lähde?

Sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli aktivoituvat stressitilanteissa. Sympaattisen hermoston aktivoituminen vapauttaa verenkiertoon katekoliamiineja. Kortikotropiinin eritys aivolisäkkeestä lisääntyy ja sen seurauksena glukokortikoidien pitoisuus veressä kasvaa. Kortisoli auttaa keskittymään ja pysymään vireänä, mutta suuri määrä kortisolia saa elimistön toimimaan ylikierroksilla, mistä saattaa aiheutua esimerkiksi suun kuivumista, sykenopeuden kiihtymistä ja vatsan toiminnan vilkastumista^[8].

Joistain tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että krooninen stressi aiheuttaa kortisoliresistenssiä eli kortisolireseptoreiden toiminnan heikkenemistä, mikä lisää riskiä sairastua esimerkiksi nuhakuumeeseen^[9].

Stressi lisää myös korkeampia aivotoimintoja tehostavien dopamiinin ja noradrenaliinin tuotantoa^[10].

Voimakas stressi ja sen jälkitila saattavat heikentää aktiivisen T3-kilpirauhashormonin muodostumista^[11]. Riskiryhmässä ovat etenkin potilaat, jolla on geneettisestä polymorfismista johtuva 2-deiodinaasientsyymin toimintahäiriö^[12].

Elimistö reagoi yksilöllisesti pitkittyneeseen stressiin. Dopamiinin ja noradrenaliinin liiallinen tai liian pitkään jatkunut eritys alkaa lopulta häiritä aivotoimintaa sen sijaan, että se parantaisi sitä. Tämä saattaa aiheuttaa impulsiivisuuden lisääntymistä, tarkkaavuuden ja muistin heikkenemistä sekä suunnitelmallisen toiminnan tai monimutkaisen ajattelun vaikeuksia. Stressi nostaa joillain verenpainetta, mikä saattaa aiheuttaa päänsärkyä, lihasten kiristymistä, puristuksen tunnetta rinnassa tai vatsaoireita.^[10]

Yksilöt reagoivat yksilöllisesti pitkittyneeseen stressiin. Unettomuus on stressin yleisin psyykkinen oire. Myös mielialojen vaihtelu on yleistä. Mieliala voi vaihdella ylivireyden, alivireyden, ahdistuksen, masennuksen ja väsymyksen välillä. Myös keskittymiskyvyn heikkeneminen on tavallista.^[10]

Toiset kokevat tarvetta vetäytyä syrjään, toisilla on vaikeuksia rentoutua ja toiset tulevat entistä toimeliaammiksi, vaikka ovatkin väsyneitä.^[10] Stressi voi lisätä myös ruokahalua^[13] tai alkoholin himoa^[14].

Stressireaktion synnyttämät hormonit häiritsevät kognitiivisista toiminnoista vastaavien aivoalueiden toimintaa, mikä heikentää esimerkiksi muistia ja päätöksentekokykyä^[15]. Voimakas akuutti stressi saattaa johtaa jopa hetkelliseen sokeutumiseen^[16]. Stressi voi aiheuttaa myös ruokahaluttomuutta.^lähde?

Aktiivisen kilpirauhashormonin puute saattaa johtaa esimerkiksi väsymykseen, unen tarpeen lisääntymiseen, painonnousuun, turvotuksiin, ummetukseen, muistihäiriöihin, yleiseen hidastuneisuuteen, hidastuneeseen aineenvaihduntaan, masennukseen, kouristuksiin, selkä- ja lihassärkyihin, rannekanavaoireyhtymään, lihasjäykkyyteen, sydämen vajaatoimintaan, psykoosiin tai koomaan^{[17][18][19][20][21][11]}.

Stressi pahentaa useiden sairauksia oireita ja voi vaikuttaa monen ruumiillisen sairauden kehittymiseen^[22]. Äkillinen henkinen tai fyysinen stressi vapauttaa verenkiertoon stressihormoneja, jotka voivat vahingoittaa sydäntä ja verisuonten seinämiin muodostunutta ateroskleroottista plakkia. Tämä saattaa johtaa ateroskleroosia sairastavalla sydän- tai aivoinfarktiin, aivoverenvuotoon tai sydänpysähdykseen. Kaksi ensimmäistä johtuvat verihyytymän muodostumisesta, kolmas verisuonen repeämästä ja neljäs sydämen rytmihäiriöstä.^[23]

Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan tutkimusta edeltävän kuukauden aikana äärimmäisen voimakasta stressiä kokeneiden 25–74-vuotiaiden miesten kuolleisuus lisääntyi seuraavan 16 vuoden aikana siten, että he elivät keskimäärin lähes kolme vuotta lyhyemmän elämän. Naisilla vastaava luku oli reilut kaksi vuotta.^[24][25]

Vuonna 2012 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa huomattiin, että niillä osanottajilla, jotka olivat havainneet voimakkaan stressin heikentäneen terveyttään kyselyä edeltäneiden 12 kuukauden aikana, havaittiin 43 prosenttia normaalia suurempi kuolleisuus seuraavan kahdeksan vuoden kuluessa. Ensin mainittu ryhmä kärsi kuitenkin moninkertaisesta määrästä terveysongelmia. Muiden osanottajien kuolleisuus ei riippunut lainkaan stressin määrästä.^[26]

Vuonna 2013 julkaistussa lähes 19 000 osanottajan brittitutkimuksessa havaittiin, että niillä naisilla, joilla oli ollut vähintään kaksi lapsuudenaikaisen stressin riskitekijää, esiintyi yli kaksinkertainen määrä syöpiä ennen 50 vuoden ikää. Miehillä ei kuitenkaan havaittu syöpäriskin lisääntymistä. Tutkitut riskitekijät olivat vanhempien avioero, vanhemman mielenterveysongelma, kuolema, tupakan, alkoholin tai muiden päihteiden käyttö tai vankilatuomio, oma sijaishuoltoon joutuminen, fyysisten tarpeiden laiminlyönti tai fyysinen kaltoinkohtelu. Tuloksessa huomioitiin lapsuudenaikainen sairastelu, syntymäpaino, rintaruokinnan onnistuminen, äidin ikä ja raskaudenaikainen alkoholinkäyttö, vanhempien sosiaalinen asema ja ahtaat asuinolot. Myös tutkittavan oma raskaaksituloikä sekä 23-vuotiaana selvitetty koulutustaso, ammattiasema, aikuisiän mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö otettiin huomioon tuloksessa.^[27]

Vuonna 2005 julkaistussa lähes 20 000 osanottajan kanadalaistutkimuksessa havaittiin, että niillä, joilla oli esiintynyt vähintään kaksi lapsuudenaikaista stressitekijää, esiintyi aikuisiällä 50 prosenttia keskivertoa useammin kroonista selkäsärkyä. Tutkitut riskitekijät olivat vanhempien avioero, päihteiden käyttö tai vanhempaa kohdannut pitkäaikainen työttömyys, oma vähintään kahden viikon pituinen sairaalajakso, sijaishuoltoon joutuminen, korostunut pelokkuus tai fyysinen kaltoinkohtelu. Tuloksessa otettiin huomioon tutkittavien koulutustaso, ammattiasema, ulkotöihin osallistuminen, muu terveys, koettu stressi ja tupakan, alkoholin ja/tai muiden päihteiden käyttö, mutta ei kuitenkaan lapsuudenperheen taloudellista asemaa, vaikka vanhemman pitkittynyt työttömyys lisäsi kaikkein voimakkaimmin aikuisiän selkäkivun riskiä. Tutkittavan lapsuudenaikainen sairaalahoito oli seuraavalla sijalla riskin lisääntymisessä, kun taas vanhemman tupakan, päihteiden käyttö näytti päin vastoin vähentävän aikuisiän kroonisen selkäkivun riskiä.^[28]

Pitkäaikainen psyykkinen stressi muokkaa elimistön toimintaa monin tavoin. Tavallisia muutoksia ovat hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin (HPA-akseli) toiminnan häiriintyminen ja elimistön sisäsyntyinen tulehdustila^[29]. Liiallinen stressi voi aiheuttaa veren triglyseridipitoisuuden ja LDL-kolesterolipitoisuuden nousua ja HDL-kolesterolipitoisuuden laskua^[30] ja lisätä myös sydän- ja verisuonisairauksien riskiä^[22]. Pitkään jatkuva stressi voi lisätä sydänperäisen kuoleman riskiä, heikentää immuunivastetta, ja lisätä astmariskiä. Pitkittynyt stressi kuluttaa energiavarastoja, hidastaa ruuansulatusta ja nostaa verenpainetta. Stressi voi aiheuttaa myös unettomuutta ja univaje saattaa lisätä stressioireita. Monta vuotta kestänyt krooninen stressi näyttäisi heikentävän muistia ja hidastavan työvauhtia pysyvästi. Tämä saattaa johtua stressihormoni kortisolin hippokampusta kutistavasta vaikutuksesta.^[31]

Voimakas stressi saa maksan muodostamaan vähemmän aktiivista kilpirauhashormonia ja enemmän inaktiivista kilpirauhashormonia etenkin yksilöillä, joilla on 2-deiodinaasientsyymin toimintahäiriö. Tämä saattaa johtaa samoihin oireisiin kuin kilpirauhasen vajaatoiminta.^[32]

Työperäinen stressi on Euroopan toiseksi suurin työterveysongelma tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen.^[6] Se saattaa johtaa mielenterveysongelmiin, loppuunpalamiseen, keskittymisvaikeuksiin, päihteiden käyttöön tai fyysisiin sairauksiin^[33]. Pitkittyneen työperäisen stressin uskotaan vaikuttavan haitallisesti terveyteen, koska se johtaa elimistön ennenaikaiseen kulumiseen. Työperäinen stressi saattaa johtaa biologisen vanhenemisen kiihtymiseen ja on viitteitä siitä, että solujen ennenaikainen vanheneminen telomeerien lyhenemisen seurauksena olisi yksi osa tätä prosessia. Uupumukseen johtavan kroonisen työperäisen stressin on todettu korreloivan voimakkaasti veressä olevien elimistön immuunipuolustusta hoitavien valkosolujen telomeerien lyhentymisen kanssa myös niillä potilailla, jotka eivät kärsi masennuksesta, ahdistushäiriöistä tai alkoholin liikakäytöstä.^[34] Krooninen työperäinen stressi saattaa johtaa kudostuhoon etuotsalohkoissa eli harmaan tai valkean aivosolukon tilavuuden pienenemiseen^[35].

Osa pitkäkestoisen stressin haitallisista terveysvaikutuksista selittyy stressin aiheuttamalla epäterveellisellä käyttäytymisellä kuten alkoholinkäytön ja tupakoinnin lisääntymisellä, epäterveellisellä ravinnolla, lihavuudella, vähäisellä yöunella ja liikunnalla sekä huonolla hoitomyöntyvyydellä.^lähde?

Sikiöajan ja syntymänjälkeinen stressi häiritsee aivojen mantelitumakkeen, hippokampuksen ja aivokuoren sekä tunnesäätelyn kannalta tärkeiden aivoratojen kehitystä. Varhaiselle stressille altistuneilla on lisäksi taipumusta tavanomaista suurempiin stressihormonipitoisuuksiin ja stressi lakaisee heissä tavallista suurempia hormonivasteita, mikä altistaa yksilön eri elinten sairauksille. Äidin kokema raskausajan stressi saattaa altistaa esimerkiksi masennukselle, ADHD:lle, autismin kirjon häiriölle ja skitsofrenialle.^[36]

Konfliktit ja sosiaalisten suhteiden heikkous saattavat lisätä stressiä. Ilman ystäviä elämään joutuvien urosnorsujen on havaittu omaavan tavallista korkeammat stressitasot.^[4]

Stressi voidaan jakaa distressiin, eustressiin ja neustressiin. Distressi on negatiivista, uuvuttavaa stressiä, jonka ihminen kokee selkeästi pahana ja uhkaavana. Eustressi on "hyvää stressiä", jota ihminen kokee tilanteessa, jonka hän kokee innostavana tai motivoivana. Eustressi on välttämätöntä ihmisen henkiselle kasvulle, kehitykselle ja erilaisten taitojen hallitsemiselle. Neustressi on kahden edellisen välimuoto, eikä se aiheuta erityisen hyvää eikä huonoa mielialaa. Esimerkki neustressistä on maapallon toisella puolella sattuva suuronnettomuus, joka on kaukana asuville ihmisille ikävä asia, mutta ei kuitenkaan merkitse sellaista uhkaa, joka aiheuttaisi stressiä sanan perinteisessä merkityksessä.^[37]

Stressiä voi arvioida suhteellisen helposti esimerkiksi sykkeen ja verenpainereaktiivisuuden avulla. Kiihtynyt syke saattaa kertoa pitkittyneestä kuormittumisesta ja siihen liittyvästä sympaattisen aktivaation kasvusta tai parasympaattisen aktivaation alenemisesta. Sykemittareihin liittyvät tietokoneohjelmat voivat laskea parasympaattisen aktivaation tasoa kuvastavan korkeataajuuksisen sykevaihtelun määrän tahdistetun lepohengityksen aikana. Muita mittareita ovat syke- ja verenpainereaktiivisuus sekä stressistä palautumisen mittaaminen. Suuri ero työssä ja vapaa-aikana mitatuissa syke- tai verenpainearvoissa voi kertoa työhön liittyvästä allostaattisesta kuormittumisesta.^[22]

Verinäytteen korkea kortisolipitoisuus johtuu yleensä pitkittyneestä stressistä. Muita mahdollisia syitä ovat muun muassa ehkäisypillereiden käyttö, ylipaino ja jotkut sairaudet.^[38]

Riittävä nukkuminen on tärkeintä pitkäkestoisesta stressistä palautumisessa, koska aivot eivät saa muuten riittävästi energiaa^[10]. Nukkumisen lisäksi palautumisesta tulisi huolehtia pitkin päivää. Lyhyet, parin minuutin hengähdystauot työpäivän aikana laskevat kierroksia ja edistävät palautumista yön aikana. Riittävän levon lisäksi myös muista hyvinvoinnin osa-alueista huolehtiminen edistää stressistä palautumista. Liikunta, säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio, alkoholin kohtuukäyttö ja sosiaalisten suhteiden vaaliminen edistävät mielen hyvinvointia ja stressistä toipumista. ^[39]

• Traumaperäinen stressihäiriö
• Sympatikotonia

• Lundin, R. (1963) Personality, an Experimental Approach. New York: The Macmillam Company.
• Bandura, A., Ross, D. & Ross, S. (1963) Vicarious reinforcement and imitativerning. Journal of Abnormal and social Psychology 67.

• Heiska, J. (2016) Better Mental Health with 7x4-field. Berlin: Lambert academic Publishing.
• Selyé, H. (1956) The stress of life. New York: McGraw-Hill.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stressi Wikimedia Commonsissa

• Akuutti-ohjelman tietopaketti stressistä (Arkistoitu – Internet Archive)