Eddie Van Halen

Eddie Van Halen
Eddie Van Halen vuonna 1978
Henkilötiedot
Koko nimi	Edward Lodewijk Van Halen
Syntynyt	26. tammikuuta 1955 Nijmegen, Alankomaat
Kuollut	6. lokakuuta 2020 (65 vuotta) Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus	Alankomaat  Yhdysvallat
Ammatti	muusikko, tuottaja, sovittaja, lauluntekijä
Vanhemmat	Jan van Halen Eugenia van Halen
Puoliso	Valerie Bertinelli (vih. 1981; ero 2007) Janie Liszewski (vih. 2009)
Lapset	Wolfgang Van Halen
Sukulaiset	veli Alex Van Halen
Muusikko
Aktiivisena	1964–2020
Tyylilajit	Hard rock, glam metal
Soittimet	sähkökitara, kosketinsoittimet, basso
Yhtyeet	Van Halen
Levy-yhtiöt	Warner Bros.
Aiheesta muualla
Kotisivut
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Edward ”Eddie” Van Halen (oikealta nimeltään Edward Lodewijk Van Halen, 26. tammikuuta 1955 Nijmegen, Alankomaat – 6. lokakuuta 2020 Santa Monica, Yhdysvallat) oli hollantilaissyntyinen yhdysvaltalainen sähkökitaristi. Van Halenia on pidetty yhtenä rock-musiikin keskeisistä sähkökitaristeista^[1]. Häntä on pidetty usein virheellisesti ”täppäyksen” (engl. tapping) keksijänä, vaikka jo 1970-luvun alussa Genesiksen kitaristi Steve Hackett sai nuotteja aikaan hakkailemalla sormiaan kitaran otelautaan. Eddie kuitenkin hyödynsi tätä tekniikkaa vielä pitemmälle ja hänen yhtyeensä Van Halenin menestyksen myötä hänen soittotyylinsä sai paljon ihailijoita. Van Halen oli myös ensimmäisiä sähkökitaristeja, joka käytti Floyd Rose-tyyppistä lukoilla varustettua vibrakampea ja siten kasvattaen sen suosiota etenkin hevikitaristien keskuudessa.

Edward aloitti jo lapsena pianonsoiton ja voitti monia kykykilpailuita. Perheen Yhdysvaltoihin muuton jälkeen vanhemmat palkkasivat melkein heti pianonsoitonopettajan Eddielle ja hänen veljelleen Alex Van Halenille.

Alkujaan Alex soitti kitaraa ja Eddie rumpuja. Kun Eddie oli jakamassa lehtiä maksaakseen rumpusettinsä, Alex harjoitteli samaan aikaan niillä. Kun Alex jatkoi veljensä rumpujen soittamista, hänestä kehittyi parempi rumpali, kuin mitä Eddie oli.^[1] Tämän vuoksi Eddie alkoi soittaa kitaraa. Hän innostui kitaran soitosta siinä määrin, että hänestä tuli parempi kitaristi kuin hänen veljestään. Näin he vaihtoivat lopullisesti soittimensa.

Eddie oli noin 12-vuotias, kun hän alkoi ensimmäisen kerran harjoitella kitaransoittoa. Hän oli niin omistautunut kitaransoitolle, että hän soitti joka päivä koko päivän. Joskus hän jopa jätti menemättä kouluun harjoitellakseen kitaransoittoa. Noin 14-vuotiaana hän osasi kaikki Cream-yhtyeen kitaristin Eric Claptonin soolot ”nuotilleen”. Eric Clapton oli Eddielle niin suuri idoli, että hänellä oli tapana varata keilarata puhelimitse Eric Claptonin nimellä. Yhteinen varhainen musiikillinen esikuva sekä Alexille että Eddielle oli The Who. Kunnianosoituksena The Wholle löytyy 1993 julkaistulta livealbumilta Live: Right Here, Right Now The Who -klassikko ”Won’t Get Fooled Again”, jossa Eddie soittaa mukaillen kitaralla Pete Townshendin alkuperäiset syntetisaattoriosuudet. Eddie ei käynyt kitaratunneilla vaan harjoitteli itsekseen.

Los Angelesin rock-piireissä 1970-luvulla Eddien yhtyettä kutsuttiin nimellä ”Rat Salade”, kunnes yhtye päätti muuttaa nimensä Mammothiksi. Mammothissa soittivat Eddie Van Halen (kitara), hänen veljensä Alex Van Halen (rummut), Michael Anthony (basso), ja laulajana toimi vain Eddie itse aikana, jolloin he vuokrasivat PA-laitteet David Lee Rothilta, kun hän lauloi bändissä nimeltä Red Ball Jets. Myöhemmin David pyydettiin laulajaksi PA-laitteidensa ansiosta, ja hän ehdotti yhtyeelle nimeä Van Halen suoraan veljesten Edward ja Alex Van Halenin sukunimestä.

Kissin basisti Gene Simmons tuotti demonauhan Van Halenille, mutta levy-yhtiöt eivät kiinnostuneet yhtyeestä. Simmonsin omat kiireet ja levy-yhtiöiden nihkeä suhtautuminen johtivat siihen, että Simmons ”päästi” Van Halenin vapaalle jalalle. Pian tämän jälkeen Warner Bros. -levy-yhtiö kiinnostui Van Halenista.

Vuonna 1978 ilmestyi Van Halen -yhtyeen samanniminen debyyttilevy. B-puolen kappale ”Eruption” oli tärkeä virstanpylväs modernin sähkökitaransoiton kehityksessä. Monet arvostetut tahot kehuivat Eddie Van Halenia uudeksi Hendrixiksi. Eddie Van Halen tunnetaan myös yhtenä ensimmäisistä tiluttajista.

Yhtye tuli tunnetuksi myös Edward Van Halenin ”Brown Soundista”, joka oli peräisin 100 watin Marshallin vahvistimesta,^[2] muutamasta efektistä ja kuuluisasta Floyd Rose- kammella varustetusta ”Frankenstrat-kitarasta”, jonka Eddie rakensi halvasta rungosta, keskeneräisestä vaahterapuukaulasta ja vaahterapuisesta otelaudasta. Varsin ohuilla kitaran kielillä oli myös osuutensa soundin luomisessa. Ne olivat myös usein äänityksissä ja keikoilla jo vanhoja. Eddie vaihtoi aina vain katkenneen kielen tilalle uuden, ei koskaan kokonaista kielisettiä paitsi kiertueilla. ”Vanhat kielet vain kuulostavat paremmalta”, Eddie oli todennut.

Myös Eddien kitarasoolot kappaleissa ”Mean Street”, ”Cathedral”, ”316”, ”Spanish Fly” ja ”Little Guitars” ovat saaneet maailmalla suurta kunnioitusta. Lisäksi ”Mean Street” ja ”Eruption” on nimetty maailman vaikeimmiksi kitarasooloiksi. Eddie on valittu monesti maailman parhaiden ja vaikutusvaltaisimpien rock-kitaristeihin. Muun muassa guitar.about.com-sivusto on valinnut Eddien kitarasoolokappaleen ”Eruptionin” maailman toiseksi parhaaksi kitarasooloksi. Tällä samalla listalla top 80:ssä on Eddiellä neljä kappaletta (”Eruption”, ”Hot for Teacher”, ”Beat It” ja ”Mean Street”).

Eddie Van Halenin kehittyneistä ja innovatiivisista kahden käden tilutustekniikoista ja huiluäänien ennennäkemättömän laajasta käytöstä tuli nopeasti kulmakivi Van Halenin omaan tyyliin. Eddien soittotekniikkaa ovat jäljitelleet kitaristit ympäri maailman.

Vuonna 1984 ilmestyi yhtyeen hittialbumi 1984. Albumi julkaistiin uutenavuotena, mitä levy-yhtiön johtajat eivät pitäneet järin järkevänä ajatuksena. Yhtyeen jäsenet kuitenkin pitivät päätöksensä, sillä näin he olivat julkaisseet albumin jokaisena vuonna ajanjaksolla 1978–1983. Albumin hittikappaleeksi nousi ”Jump”, jossa Eddie soitti tarttuvaa kosketinriffiä. David Lee Rothin aikana yhtye teki myös lähes jokaiselle levylleen uuden version jostain klassisesta rock-kappaleesta, kuten Roy Orbisonin ”Pretty Womanista” ja The Kinksin ”You Really Got Me Now’sta”.

Taiteelliset erimielisyydet kasvoivat yhtyeen kitaristin Eddie Van Halenin ja laulaja David Lee Rothin välillä niin suuriksi, että Roth päätti erota yhtyeestä. Uudeksi laulajaksi palkattiin Eddien silloisen suosikkiyhtyeen Montrosen solisti Sammy Hagar. Yhtyeestä tuli kokeilevampi, ja samalla Eddie pääsi kokeilemaan erilaisia tyylejä. Menestys oli levymyynnillä ja amerikkalaisen yleisön suosiolla mitattuna vielä huikeampaa kuin aikaisemmin. Myöhemmin Eddielle kävi Hagarin kanssa samoin kuin Rothinkin kanssa. Erimielisyys kasvoi ja Hagar jätti yhtyeen. Van Halenissa oli Hagarin jälkeen entisen Extreme-yhtyeen laulaja Gary Cherone muutaman vuoden. Vuonna 2004 Hagar palasi yhtyeeseen mutta erosi taas 2006. Samana vuonna myös Michael Anthony erosi, vaikka oli ollut yhtyeen jäsen yli 32 vuotta. Hänet korvasi Eddien vuonna 1991 syntynyt poika Wolfgang Van Halen.

Eddie Van Halenilla on patentti kitaran otelaudan rakenteesen, jonka avulla hän kykeni soittamaan täppäystä kahdella kädellä.^[3] Hänellä on patentteja muistakin kitaraan liittyvistä keksinnöistä. Hän on osatekijänä esimerkiksi kaksoislukollisessa, kelluvassa Floyd Rose -vibrakampijärjestelmässä sähkökitaroihin. Hän on luonut tavaramerkin punavalkomustasta ”Frankenstrat” kitarasta. Lisäksi hän on tehnyt soundtrackejä elokuviin kuten Paluu tulevaisuuteen, Billin ja Tedin uskomaton seikkailu, Twister ja Wild Life.

Eddie Van Halen on myös tehnyt yhteistyötä muiden muusikoiden kanssa. Eddie soitti soolon Michael Jacksonin Thriller-menestysalbumin kappaleeseen ”Beat It”. Hän soitti soolon ilman palkkiota. Kappaleesta tuli jättihitti ja Eddien ystävät olivat äimistyneitä siitä, ettei hän pyytänyt Jacksonilta palkkaa. Hän on myös tehnyt yhteistyötä muun muassa Brian Mayn (Queen), Jeff Porcaron (Toto) ja Thomas Dolbyn kanssa.

Van Halen on myös perustanut EVH-nimisen sähkökitaroita valmistavan yrityksen.

Van Halen nimitettiin Rock and Roll Hall of Famen kunniagalleriaan kuolemansa jälkeen marraskuussa 2020.^[4]

1990-luku ja 2000-luvun alku oli kovaa aikaa Eddie Van Halenille. Hän taisteli alkoholismia ja kielisyöpää vastaan, erosi näyttelijä Valerie Bertinellista (jonka kanssa hän oli avioitunut vuonna 1981), hänen yhtyeensä menetti kolmannen laulajansa, Gary Cheronen, ja hänen äitinsä kuoli. Tänä aikana Eddie ei ole soittanut julkisuudessa kovin paljon, mutta hän suostui hyvän ystävänsä Steve Lukatherin (Toto) pyynnöstä soittamaan soolon ”Joy to the World” -joululauluun Lukatherin levylle Santamental.

Edward Van Halenilla on yksi poika, Wolfgang William Van Halen, joka syntyi 16. maaliskuuta 1991. Eddie nimesi poikansa Wolfgang Amadeus Mozartin mukaan, ja Wolfgangia kutsutaan lempinimellä ”Wolfie”. Wolfgang on soittanut isänsä kanssa muutamissa Van Halenin konserteissa vuoden 2004 comeback-kiertueella Sammy Hagarin kanssa. Edward on nimennyt poikansa mukaan Peaveyn signature-sarjan kitaramallinsa. Myöhemmin hänen poikansa korvasi Van Halenissa basisti Michael Anthonyn.

Eddie Van Halenin vanhemmat olivat alankomaalainen klarinetisti Jan Van Halen (1920–1986) sekä alankomaalais-indonesialainen Eugenia van Beers (1914–2005).

Elokuussa 2012 Van Halenille tehtiin hätäleikkaus paksusuolen tulehduksen vuoksi. Hänen yhtyeensä kiertuetta jouduttiin tapauksen vuoksi siirtämään.

Eddie Van Halen sairastui vuonna 2014 kurkkusyöpään, mutta salasi sen julkisuudelta ja pystyi jonkin aikaa vielä soittamaan ja esiintymään. Vuonna 2019 syöpä levisi myös keuhkoihin ja aivoihin, jolloin Van Halenin tiedettiin myös joutuneen sairaalahoitoon. Van Halen kärsi myös raskaiden syöpähoitojen aiheuttamista komplikaatioista. Hän sai myös aivohalvauksen hieman ennen kuolemaansa, josta hän ei enää toipunut. Eddie Van Halen kuoli kurkkusyöpään sairaalassa 6. lokakuuta 2020 Los Angelesissa Santa Monican St. Johns-sairaalassa, vaimonsa ja poikansa ympäröimänä. Hänen poikansa Wolfgang vahvisti isänsä kuoleman sosiaalisessa mediassa myöhemmin samana päivänä.^[5][6]

• ”Eruption”
• ”Spanish Fly”
• ”316”
• ”Cathedral”
• ”Little Guitars” (intro)
• ”Beat It” (soolo)

• Eddie Van Halenin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eddie Van Halen Wikimedia Commonsissa