Launeen tie
Launeen tie eli Lahden eteläinen kehätie on Lahden ohittava osuus valtatiellä 12, joka kulkee Hollolan Soramäestä kantatien 54 risteyksestä Etelä-Lahden halki ja liittyy idässä valtatiehen 4 Lahden itäisen ohikulkutien kohdalla Kujalassa. Tie on länsiosaltaan moottoriliikennetietä ja itäosaltaan moottoritietä, ja sillä on kuusi eritasoliittymää.[1]
Historia
muokkaaTietä alettiin suunnitella, koska haluttiin linjata valtatie 12 Lahden ja Hollolan keskustojen ohitse johtamalla se Hollolasta Riihimäen tien risteyksestä eteläisessä Lahdessa sijaitsevan Launeen kaupunginosan poikki itään. Nimensä tiehanke sai juuri reitillä olleen Launeen mukaan erotukseksi vaihtoehtoisesta Renkomäen kautta kulkevasta linjauksesta. Hanke oli ennen toteutumistaan kiistanalainen neljättäkymmenettä vuotta Lahden kaupunginvaltuustossa, Päijät-Hämeen seutukaavaliitossa ja Päijät-Hämeen liitossa.
Tietä perusteltiin liikenneruuhkien helpottamisella ja sillä, että näin turvataan vaarallisten aineiden kuljetukselta nykyisen valtatien 12 lähellä oleva pohjavesialue sekä vedenottamo. Valtatien 12 säilyttämistä alkuperäisellä reitillään perusteltiin sillä, että Launeen tie olisi investointina turha, Lahden kaupungin mahdollisesti kasvaessa edelleen etelään olisi eteläisempi Renkomäen linjaus parempi ja Launeen tie tulisi kehätieksi liikaa pohjoiseen muodostuvan asutuksen keskelle. Tämä mielipide järjestäytyi Puhdas Laune-liikkeeksi. Samalla kannalla olivat lahtelaiset kansanedustajat Maija-Liisa Lindqvist, Tuija Nurmi, Jouko Skinnari ja Matti Kauppila.
Tiehallinto ei ollut valmis tukemaan Renkomäen linjausta, vaan ainoastaan Launeen tietä. Joukkotiedotusvälineet olivat yleensä myönteisiä Launeen tielle sillä perusteella, että kauan vireillä ollut hanke saatettaisiin päätökseen.
Tie päätettiin lopulta linjata Launeen kautta. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 2018 ja kehätie avattiin liikenteelle loppuvuodesta 2020; viimeistelytyöt valmistuivat seuraavan vuoden aikana.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Väylävirasto. Viitattu 1.3.2022.
Kyliä ja paikkoja | |
---|---|
Luonto | |
Nähtävyyksiä ja tapahtumia | |
Liikenne | |
Muuta |