Cinema Mondo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kino Engel 2013.

Oy Cinema Mondo Ltd on vuonna 1990 perustettu elokuvien maahantuonti- ja levitysyhtiö, joka harjoittaa myös elokuvateatteritoimintaa.[1]

Cinema Mondon perustivat Mika Siltala, Matti Paunio ja Pekka Lanerva.[2] Siltala toimii yhtiön toimitusjohtajana.[1]

Cinema Mondo on tuonut Suomen valkokankaille ja tallenteille lähes 500 pääosin art house -elokuvaa. Mondo tunnetaan erityisesti aasialaisen elokuvan levittäjänä.[3][1]

Cinema Mondo on elokuvien levittämisen lisäksi pyörittänyt elokuvateattereita. Ensin Cinemaa Helsingin Töölössä vuosina 1990-1995[4][5] ja sen jälkeen Kruununhaassa Kino Engeliä vuodesta 1995.[6] Kino Engelin kahdessa salissa on 68 ja 55 paikkaa.[7] Loppukesäisin Engelin viereiselle sisäpihalle avataan Mondon ulkoilmaelokuvateatteri Kesäkino Engel. Kesäkino Engel on toiminut vuodesta 1996.[8]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c Cannesin suihkuseurapiireistä Hongkongin rotankoloihin – tämä mies on tuonut Suomeen Henkien kätkemän ja Amélien ja tuntee elokuva-alan metkut Yle Uutiset. 24.9.2017. Viitattu 19.9.2022.
  2. Mirva Saukkola: Mika Siltala vaihteli pikkuautoja ja teki puistotöitä Ilta-Sanomat. 20.11.1999. Viitattu 19.9.2022.
  3. Cinema Mondo | Hakutulokset elonet.finna.fi. Viitattu 19.9.2022.
  4. Elokuvateatterikuvia: Elokuvateattereita: Cinema – entinen elokuvateatteri Elokuvateattereita. maanantai 4. marraskuuta 2013. Viitattu 19.9.2022.
  5. Urmas A. Hilapieli: Kino-Suomi - Elokuvan esittämisen historia 1896-2021, s. 388. Teos, 2021. ISBN 978-952-363-216-5
  6. Elokuvateatterikuvia: Elokuvateattereita: Kino Engel Elokuvateattereita. tiistai 20. toukokuuta 2014. Viitattu 19.9.2022.
  7. Meistä Kino Engel. Viitattu 19.9.2022.
  8. Engelin kesäkino aloittaa Helsingin Sanomat. 10.5.1996. Viitattu 19.9.2022.