Filip II (Ranska)

Filip II Augustus (ransk. Philippe II Auguste) (21. elokuuta 1165 Gonesse, Val-d´Oise – 14. heinäkuuta 1223 Mantes-la-Jolie, Yvelines, Ranskan kuningaskunta) oli seitsemäs ns. suorien kapetingien dynastiaan kuulunut kuningas, joka hallitsi vuosina 1180–1223.^[1][2]

Hän oli Ranskan ensimmäinen monarkki, joka kutsui itseään arvonimellä Ranskan kuningas (lat. rex Francie). Aiemmat monarkit käyttivät arvonimeä Frankkien kuningas (rex Francorum).^[3]

Filip II Augustus oli Ranskan kuningas Ludvig VII Nuoren ja tämän kolmannen puolison Adèle de Champagnen vanhin lapsi^[2] ja isänsä ainoa avioliitosta syntynyt ja aikuisikään asti elänyt poika. Kun vallanperijä Filip lopulta syntyi hän sai heti syntymänsä jälkeen lisänimen Dieudonné (Jumalan antama, Jumalan lahja). Hän sai jo elinaikanaan myös lisänimen Augustus, joka oli viittaus antiikin Roomassa käytettyyn keisarin titteliin. Nimelle tarjottiin myös muita selityksiä jo hänen elinaikanaan: että se muistutti hänen syntymästään tai että se oli johdettu verbista augere, joka tarkoittaa korostaa tai saada uskomaan. Toisaalta tämä lisänimi saatettiin antaa hänelle, kun hän vuoden 1185 heinäkuussa liitti kuninkaalliseen alueeseen Bovesin rauhassa Artoisin, Valoisin, Amiensin sekä suurimman osan Vermandoisin ruhtinaskunnista.^[4]

Isä Ludvig VII:n sairastelu antoi pojalle mahdollisuuden osallistua hallintoon jo ennen kuninkaaksi tuloaan. Hänet voideltiin vanhan Kapetingien tavan mukaan kuninkaaksi marraskuussa 1179 isän vielä eläessä ja hallitessa.^[2] Voitelua johti Reimsin katedraalissa perinteen mukaisesti eno, Reimsin arkkipiispa Guillaume de Champagne. Aiemmin valtaistuimen perijät olivat perinteisen ennenaikaisen kuninkaaksi voitelun jälkeen ottaneet itselleen tittelin rex designatus, mutta Filip teki poikkeuksen ja otti tittelin junior rex. Heti voitelunsa jälkeen Filip tarttui melkein kaikkien monarkin tehtäviin, sillä sairaus esti hänen isäänsä rasittamasta itseään raskailla hallintotehtävillä. Täysivaltainen monarkki ja valtaistuimen haltija hänestä tuli Ludvig VII:n kuoltua 18. syyskuuta 1180.^[2] Hänet kruunattiin yhdessä puolisonsa Isabelle de Hainaut'n kanssa Saint-Denis'n basilikassa 29. toukokuta 1180.^[5]

Perinnöksi Filip sai isältään melko yhtenäisen valtakunnan, jossa kaikki tärkeät vasallit oli saatu vakuuttumaan rauhan merkityksestä. Toki joukossa oli yksi hankala poikkeus, Englannin Henrik II, jonka läänityksinä oli suuri osa Ranskaa ja puolisona Filipin isän ensimmäinen puoliso, äitipuoli Aliénor Akvitanialainen, jonka omat maaomistukset Ranskassa olivat huomattavia. Vahvan vasalli Henrikin varjo lankesi koko kuningaskunnan ylle. Muitakin ongelmia 15-vuotias monarkki kohtasi heti hallituskauden alkuvaiheessa.

Filipin äiti Adèle de Champagne ryhtyi champagnelaisten ryhmittymän tukemana kapinoimaan Filipiä vastaan, koska hän olisi halunnut toimia teini-ikäisen Filipin sijaishallitsijana. Adèlen veljet Champagnen, Blois'n ja Sancerren kreivit ja Reimsin arkkipiispa-herttua liittoutuivat keskenään kuningasta vastaan. Tässä tilanteessa nuori Filip toimi nopeasti ja selkeästi. Hän liittoutui huhtikuussa salaisesti Flanderin kreivi Philippe d'Alsacen kanssa. Liittoutumisen sinetiksi Filip avioitui vuonna 1180 myös Flanderin kreivin sisaren Margareta I:n tyttären, Isabella de Hainaut'n kanssa, joka oli Kaarle Suuren jälkeläisiä.^[2] Kun vielä sekä Isabellen äiti, Flanderin kreivitär Margarete I kuoli vuonna 1182 että Flanderin kreivi Philippe kuoli vuonna 1185, tämä lisäsi kuninkaaan valtaa Pohjois-Ranskassa.^[6]

Tuleva kuningatar toi myötäjäisinä Filipille Ranskan luoteisosassa sijaitsevan Artois'n kreivikunnan. Lisäksi Isabelle peri setänsä Flanderin kreivin, jolla ei ollut jälkeläisiä. Näin toimimalla Filip ehätti champagnelaisten edelle, jotka vasta valmistelivat neuvotteluja Englannin Henrik II:n kanssa. Avioiduttuaan 13-vuotiaan kihlattunsa kanssa Filip kruunautti tämän Ranskan kuningattareksi Saint-Denis'n luostarin basilikassa. Kaikki tapahtui paljon nopeammin kuin kukaan Filipin vastustajista osasi edes kuvitella. Filipin tehokas toiminta herätti Englannin Henrik II:n kunnioituksen, ja hallitsijat solmivat Gisorsissa rauhan 28. kesäkuuta 1180.^[2]

Yksi Filip II Augustuksen keskeisistä aikaansaannoksista oli valtakunnan hallinnon uudistaminen. Saadakseen aikaan taloudellisen tasapainon hän kehitti verojen keruuseen ja kuninkaalliseen paikallishallintoon uuden järjestelmän, jossa kuninkaalliset virkamiehet ohittivat valtuuksillaan lääninherrojen oikeudet. Tavallinen kansa oli tyytyväinen kuninkaan uudistuksiin, sillä lääninherrojen paikallinen mielivalta väheni huomattavasti ja valtakuntaa hallittiin samojen sääntöjen mukaan kaikkialla.^[2]

Englannin kuningas oli myös Ranskan kuninkaan vasalli Ranskassa olevien alueittensa kautta. Tämä voimakas vasalli oli vaarallinen ja oli aiheuttanut jo Filip Augustuksen edeltäjille paljon murheita. Henrik II ei hyödyntänyt Filip II Augustuksen hallinnon alkuvaihetta ja siihen liittyviä kapinoita, vaikka leskikuningatar Adèle oli kutsunut hänet yhteiseen rintamaan nuorta hallitsijaa ja poikaansa vastaan. Henrikillä oli kuitenkin Englannissa riittävästi murheita oman sukunsa kanssa, eikä hän joutanut sekaantumaan naapurinsa ja lääninherransa vastaiseen rintamaan. Lopulta Filip käytti mahdollisuuden haastaa vasallinsa ja tukea Henrikin poikaa Rikhard Leijonamieltä tämän taistelussa isäänsä vastaan. Kuninkaiden yhteenotosta tuli lyhyt, ja Henrik II koki tappion Azay-le-Rideaussa vuonna 1187.^[2]

Henrik II:n kuoleman jälkeen Rikhardista tuli Englannin kuningas, ja Filip II Augustus palautti tälle kaikki ne maa-alueet, jotka oli tämän isältä vallanut. Yhteinen ristiretki Rikhardin kanssa sai miehet kuitenkin kääntymään toisiaan vastaan. Itävallan herttua Leopold V oli tullut Filipin liittolaiseksi mutta vihasi Rikhard Leijonamieltä. Rikhard joutui olemaan Leopoldin vankina vuoteen 1194 saakka, kunnes jättimäiset lunnaat saatiin maksetuksi hänen äitinsä Eleonoora Akvitanialaisen keräämillä rahoilla. Rikhardin vapauduttua oli sota vanhojen liittolaisten välillä väistämätön, sillä Filip oli takavarikoinut itselleen Normandian herttuakunnan ja Vexinin kreivikunnan, jotka kuuluivat Englannin kuninkaalle.^[2] Seuranneissa sodissa Rikhard menetti henkensä, vaikka oli aikalaistensa mukaan loistava sotilas. Filipin vastustajaksi nousi Rikhardin veli Juhana Maaton.

Tilanne kärjistyi, kun Englannin kuningas Juhana Maaton ryösti alivasallinsa, kreivi Hugues de Lusignanin kihlatun Isabelle d'Angoulêmen. Kreivi vaati Filipiä puuttumaan asiaan, koska tämä oli hänen oman lääninherransa Juhanan ylempi lääninherra. Tuomioistuin, joka koostui valtakunnan kuudesta kirkollisesta pääristä ja kuudesta maallisesta pääristä, kokoontui ja julisti tuomionaan kaikki Juhana Maattoman mannermaalla sijaitsevat läänitykset takavarikoiduiksi kuningas Filip II Augustukselle, koska kuningas ei ollut noudattanut haastetta saapua vastaamaan teostaan tuomioistuimen eteen. Tämän tuomion täytäntöön panemiseksi kuningas ilmoitti liittävänsä Normandian kuninkaan alueisiin.^[2]

Juhana Maaton syyllistyi vielä muihinkin feodaalilain rikkomisiin. Hän pidätti laittomasti Misabeaussa 13-vuotiaan serkkunsa Arthus de Bretagnen ja murhautti hänet. Tämä sai Filipin valtaamaan Château-Gaillardin valloittamattomana pidetyn linnoituksen, jonka jälkeen Normandia lopullisesti antautui Filipille, kuten myös Maine, Touraine, Anjou ja Poitou. Juhana Maattomalle jäi mantereelta enää vain äidinperintönsä Akvitanian herttuakunta. Tämä tilanne puolestaan johti liittoutumisiin ja Bouvinesin taisteluun.^[2]

Pariisi ei ollut Kapeting-kuninkaiden pääkaupunki, vaikka se oli heidän läänitystensä suurin ja tärkein kaupunki. Kuninkaat olivat hovinsa kanssa jatkuvasti liikkeessä linnasta toiseen, sillä kunkin kuninkaalle kuuluvan alueen linnan vuotuinen sato kulutettiin menemälle sopivan pitkäksi ajaksi paikan päälle. Kuninkuus eli siis tavallaan eräänlaista paimentolaiselämää. Filip II Augustuksen aikana Pariisin merkitys kuitenkin lisääntyi myös hallinnon kannalta. Sinne sijoitettiin valtakunnan tärkeiden asiakirjojen arkisto ja perustettiin yliopisto.

• 1180 : Filip Augustuksen hallinnon alku
• 1180 : 5. helmikuuta Filip Augustus tuomitsi Pariisin juutalaisyhteisön johtajat 15 000 hopeamarkan sakkoon
• 1181 : Kuningas osti torialueen, joka muodostui perustaksi kuuluisille Pariisin halleille.
• 1182 : Pariisin juutalaisten karkotus
• 1182 : Pariisin Notre-Damen katedraalin pääalttari vihittiin
• 1183 : Kahden ensimmäisen kauppahallin rakentaminen.
• 1185 : Rue St Denis-kadun ja Sainte Catherine (Saint-Opportune) -sairaalan rakentaminen.
• 1186 : Katujen kiveäminen aloitettiin.
• 1187 : Rakennettiin muuri eristämään uudet Pariisin hallit Saints Innocents -hautausmaasta.
• 1190 : Filip Augustus lähti ristiretkelle
• 1194 : Kuninkaalliset arkistot katosivat. Filip Augustus määräsi kaiken tehtäväksi kahtena kappaleena, joista toinen jäi Pariisiin.
• 1197 : Pariisin tulva
• 1200 : Heinäkuu, Filip antaa Pariisin yliopistolle sen ensimmäiset privilegiot
• 1202 : Louvren, uuden kehysmuurin osan, rakentaminen aloitettiin.
• 1206 : Uusi rue de Seine rakennettiin
• 1209 : Varsinaisen ympärysmuurin rakentaminen aloitettiin vasemmalla rannalla.

Kuninkaan tahdosta toteutettu suurin rakennustyömaa hänen alueittensa suurimmassa ja tärkeimmässä kaupungissa oli Pariisin uuden kehämuurin rakentaminen.^[2] Pariisi sai ensimmäisen kaupungin suojaksi rakennetun kehämuurin jo roomalaisajalla. Tällöin sen suojassa oli vain Cité-saari, jossa tuolloisen kaupungin tärkeimmät toiminnot olivat. Seuraavan rakensi Filip II Augustus vuosina 1190–1220. Muurin sisäpuolelle jäivät Seinen kummallekin rannalle levittäytyneen kaupungin keskeiset osat. Muuri oli vain puolustuksellinen, ja sen tehtävänä oli suojata kaupunkia, joka oli Kapeting-dynastian alueiden tärkein ja suurin kaupunki.

Kehämuuri siis kiersi koko tuolloisen kaupungin. Siihen kuului muuri, ampumapaikkoja, lujasti vahvistettuja portteja sekä pyöreitä torneja. Muurin ympäröimä kaupunki oli samantapainen kuin nykyinen Carcassonnen kaupunki Etelä-Ranskassa. Muurin pituus oli oikealla rannalla 2 800 metriä ja vasemmalla rannalla 2 600 metriä. Perusta oli kolme metriä paksu, yhdeksän metriä korkea ja aina 70 metrin välein siinä oli 14 metriä korkea torni. Muuri muodosti massiivisen rakennelman. Erityisesti läntistä puolustusta varten Filip Augustus rakennutti omilla varoillaan Louvren feodaalilinnoituksen, joka on ollut alkuna nykyiselle Louvren palatsille.

Muurin kerrosmainen rakennustapa, jossa kahden erillään olevan, louhituista isoista kivistä tehdyn seinämän väliin sijoitettiin massoittain pieniä kiviä, sai rakennelman kestämään vuosisatoja. Vielä nykyisinkin muuri on nähtävissä useissa kohdin Pariisin kaupunkia. Toisen maailmansodan jälkeen löydettiin Saint-Paulin kaupunginosasta viisikymmentä metriä hyvin säilynyttä muuria ja kaksi lähes vahingoittumatonta tornia.

Monet historiantutkijat ovat todenneet, että Bouvinesin taistelu sunnuntaina 27. heinäkuuta 1214 oli niitä ratkaisevia tapahtumia, jotka tekivät Ranskasta kuningaskunnan. Taistelu päätti yli kymmenen vuotta (1202–1214) kestäneiden Englannin ja Ranskan välisten sotien aikakauden, kunnes tuli tilaisuus vieläkin pitempiaikaisille konflikteille. Tässä Luoteis-Ranskassa, nykyisen Lillen kaupungin läheisyydessä, sijaitsevassa pienessä paikassa kohtasivat Ranskan kuninkaan Filip II Augustuksen joukot, joita vahvistivat paikalliset aseistettujen joukkojen miehet ja Fredrik II Hohenstaufin tuki. Kuninkaalliset joukot olivat suuruudeltaan noin 20 000 miestä. Vastassa oli liittoutuma, johon kuuluivat keisari Otto IV:n johdolla Flanderin kreivi Ferrand, Boulognen kreivi Renaud de Dammartin sekä Friisian kreivi Guillaume le Velu. Näiden joukkojen määrä oli noin 24 000 miestä. Taisteluun osallistuneiden joukkojen määrä on ollut koko taistelun jälkeisten vuosisatojen ajan kiistanalainen. Nykytutkimus on päätynyt siihen, että miesmäärältään joukot olivat lähes samankokoiset.

Koalitio sai erityisesti taloudellista tukea Englannin kuninkaalta Juhana Maattomalta, joka ei kuitenkaan itse ollut saapunut paikalle kärsittyään juuri 2. heinäkuuta 1214 kirvelevän tappion La Roche-aux-Moinessa kruununperijä Ludvigin johtamille ranskalaisille joukoille.

Taistelu merkitsi selkeää käännettä eurooppalaisessa sodankäynnin historiassa, sillä kyse oli todellisesta rintamien suorasta kohtaamisesta, eikä sekaisesta yhteenotosta kuten aiemmin oli tapana ollut. Filip Augustuksen joukot olivat järjestäytynet vasempaan siipeen, oikeaan siipeen ja keskustaan. Yhdessä nämä muodostivat kolme kilometriä pitkän taistelujoukon, joka oli omana aikanaan hämmästyttävän suuri. Taistelu kesti viisi tuntia ja se käytiin kirkon asettamasta jumalanrauhasta huolimatta juuri sunnuntaina, ja juuri koalitio oli valinnut tästä laista piittaamatta taistelupäivän. Taistelussa sekä kuningas että keisari itse taistelivat muiden mukana ja asettivat itsensä kuolemanvaaraan. Lopulta ranskalaisten joukot selviytyivät voittajina. Sotatantereelle jäi noin 1 000 miestä ranskalaisten joukoista sekä noin 1 500 – 300 miestä koalition joukoista, jonka lisäksi ranskalaiset saivat 9 000 sotavankia, jotka vapautettiin lunnaita vastaan.

Taistelun poliittiset seuraukset olivat laajat. Otto IV joutui pakenemaan ja samalla hän menetti keisariuden kilpailijalleen Fredrik II Hohenstaufille. Portugalin Ferrand vietti 15 vuotta vankina Louvressa. Juhana Maaton menetti alueensa: Normandian, Mainen, Anjoun, Tourainen ja Bretagnen sekä joutui palaamaan Englantiin. Pelastaakseen kruununsa Englannissa hän joutui suostumaan omien paroniensa vaatimuksiin ja allekirjoittamaan vuonna 1215 Magna Cartan. Ranskassa kuninkuus vahvistui kruunulle siirtyneiden laajojen läänitysten ansiosta. Samalla Filip II Augustuksen poliittinen arvovalta lisääntyi merkittävästi. Myös Filipin paluu Pariisiin oli juhlallinen.^[2]

Taistelun jälkeen Filip II Augustus perusti Victoire-luostarin kiitokseksi voitosta. Rauhaa kesti tämän taistelun jälkeen aina vuoteen 1337 saakka.

Ensimmäisen puolison Isabella de Hainaultin kuoltua vuonna 1190 Filip II avioitui Tanskan prinsessa Ingeborgin kanssa vuonna 1193. Lähes välittömästi hän kuitenkin hylkäsi uuden puolisonsa ja aloitti suhteen baijerilaisen Agnès de Méranian kanssa. Liitto johti avioitumiseen vuonna 1196. Paavilla ja kirkolla ei ollut suoranaista valtaa varsinaisessa avioliiton solmimistilanteessa, se oli enemmän yksityisoikeudellinen tapahtuma. Paavi Innocentius III otti kuitenkin kantaa avioliittoon ja julisti vuonna 1200 Ranskan kuninkaan hallitseman alueen kirkolliseen toimenpidekieltoon. Kasteet, hautaamiset ym. sakramentit jäivät suorittamatta ja kuningas itse tuli pannaan julistuksen kohteeksi. Filipin oli luovuttava uudesta puolisostaan, joka pian syrjäyttämisen jälkeen kuoli vuonna 1201. Vuonna 1213 Filip kutsui toisen puolisonsa takaisin hoviin, mutta aviovaimolle kuuluvaa paikkaa kuninkaan läheisyydessä hän ei enää saanut.^[2]

Esi-isiensä ja edeltäjiensä tavoin myös Filip II Augustus päätti lähteä ristiretkelle. Matkaanlähtö varmistui kun hänen nuoruudenystävänsä, Englannin kuninkaaksi kohonnut Rikhard I Leijonamieli, teki saman päätöksen. Kolmas merkittävä matkalle lähtijä oli keisari Fredrik I Barbarossa. Ristiretkelle lähtevät kokoontuivat Vézelayssa 1. heinäkuuta 1190. Aluksi englantilaiset ja ranskalaiset päättivät suorittaa matkan yhdessä, mutta armeijat erkanivat Lyonissa kun Rikhard Leijonamieli päätti matkustaa meritse ja Filip Augustus jatkoi matkaansa Alppien ylitse Genovaan. Messinassa, Italiassa, armeijat jälleen kohtasivat ja viettivät talven yhdessä. Seuraavana keväänä 30. maaliskuuta 1191 ranskalaiset lähtivät laivoilla Pyhälle maalle, jossa he ehtivät suorittaa useita hyökkäyksiä Akkossa ennen Rikhardin ja hänen sotilaittensa saapumista.^[2]

Ristiretkeläiset saivat Akkon antautumaan 12. heinäkuuta. Filip Augustus oli kuitenkin ehtinyt sairastua punatautiin ja häntä eivät enää ristiretken tapahtumat kiinnostaneet, ja siksi hän päätti palata takaisin Ranskaan.^[2] Tämä päätös ei miellyttänyt Rikhardia. Tämän jälkeen ranskalaista armeijaa Pyhällä maalla johti Burgundin herttua Hugues III. Filip lähti paluumatkalle Genovan kautta Ranskaan serkkunsa Neversin kreivi Pierre de Courtenayn kanssa.

• Huhtikuussa 1180 Filip II avioitui Artoisin kreivitär Isabelle de Hainaut'n^[2] (1170–1190), Hainautin kreivi Baudoin V:n ja Flanderin kreivitär Margarete I:n (k. 1182) tyttären kanssa. Avioliitosta syntyi valtaistuimen perillinen:
  • Ludvig VIII Leijona

Isabelle kuoli 20-vuotiaana maaliskuussa 1190 vaikean kaksossynnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, myös kaksospojat Robert ja Philippe kuolivat 14. ja 17. maaliskuuta 1190.

• Elokuussa 1193 Filip II avioitui Tanskan prinsessa Ingeborgin^[2] (1176–1238) kanssa, joka oli Tanskan kuningas Valdemar I:n ja Minskin ruhtinatar Sofian tytär sekä Knut VI:n sisar. Vihkimistä seuravana päivänä Ingeborg kruunattiin Ranskan kuningattareksi Reimsin katedraalissa ja Filip lähetti hänet heti kruunajaisten jälkeen Saint-Maur-des-Fosses'n luostariin. Avioliitto purettiin lokakuussa 1193 myötämielisten ylimysten ja piispojen kokoonpanon julistuksella^[6] sekä Filipin enon, Reimsin arkkipiispa Guillaume de Champagnen päätöksellä. Ingeborg protestoi varsinkin ensimmäistä purkumissyytä vastaan koska Filip oli maannut hänen kanssaan useita kertoja ja vei asian Roomaan,^[6] jossa paavi Celestinus III ei hyväksynyt avioliiton mitätöimistä^[2] sen täytäntöön panemattomuuden tai liian läheisen sukulaisuuden perusteella vuonna 1195 ja paavi Innocentius III julisti vuonna 1198/^[6]tammikuussa 1200 koko Ranskan kuningaskunnan ekskommunikaatioon. Ingeborg ei kuitenkaan koskaan saanut itselleen aviovaimolle kuuluvaa asemaa, vaikka Filip otti hänet pakotettuna takaisin puolisokseen vuonna 1201. Häntä pidettiin eristettynä Saint-Calixte de Cysoingin luostarissa ja Étampes'n linnassa.^[6] Ingeborgilla oli kuningattaren titteli ja hän sai palata hoviin vuonna 1213,^[2] mutta häntä ei haudattu Saint-Denis'n basilikaan muiden kuningatarten tavoin.

• Kesäkuussa 1196 Filip II avioitui baijerilais/^[6]tirolilaistaustaisen,^[2] Agnès de Meranian (n. 1176–1201) kanssa, joka oli Dalmatiassa sijaitsevan Meranian herttua Berthold V:n^[2] ja Agnes von Rochlitz von Wettinin tytär. Hän oli edelleen virallisesti naimisissa kuningatar Ingeborgin kanssa eli syyllistyi kaksinnaimiseen. Avioliitto purettiin elokuussa 1200, jotta ekskommunikaatio saatiin kumottua.^[6] Agnès kuoli noin 25-vuotiaana synnytykseen heinäkuussa 1201.

Avioliitosta syntyi kaksi lasta, jotka paavi Innocentius laillisti Agnèsin kuoleman jälkeen vuonna 1201:^[6]

• Marie^[2] (1198– 15. elokuuta 1238), Ranskan prinsessa. Avioitui 1) 1210 Namurin kreivi Philippe I:n kanssa 2) avioitui 1213 Brabantin herttua Henri I:n kanssa
• Philippe Hurepel^[2] (ransk. 'Karvainen') (1200– 19. tammikuuta 1234), Clermontin ja Boulognen kreivi, avioitui 1216 kreivitär Mathilde von Dammartin kanssa
• Tristan (heinäkuu 1201), kuoli muutaman päivän ikäisenä^[7]

Filipillä oli avioton lapsi suhteesta Arrasista kotoisin olevan naisen kanssa:

• Pierre Charlot (1205/1209–1249), Noyonin piispa

Filip II Augustuksen hallituskautena kuninkaan hallinnassa oleva alue laajeni monin tavoin. Hänet omat suorat läänityksensä kasvoivat, ja samalla lääninherrat joutuivat vastustuksestaan huolimatta tunnustamaan kuninkaan entistä selvemmin ylimmäksi lääninherrakseen. Näin hajanainen feodaaliyhteiskunnan hallinto alkoi muuttua entistä keskusjohtoisemmaksi.

• Osallistuminen kolmanteen ristiretkeen ei ollut yhtä tappiollinen kuin hänen edeltäjiensä tai kilpakumppaninsa Englannin Rikhard Leijonamielen osallistumiset. Hän pystyi jopa hyödyntämään retkeä asemansa vahvistamisessa.
• Pariisia kehitettiin katuja kiveämällä, kehämuurin ja varustusten rakentamisella sekä Louvren linnoituksen avulla.
• Taistelu Englantia hallitsevaa Plantagenêt-dynastiaa vastaan oli voitollinen ja Bouvinesin taistelu keisari Otto IV:tä ja Englannin Juhana Maattoman liittolaisia vastaan oli voitollinen ja pakotti Juhanan alistumaan omien paroniensa ehtoihin, jotka tekivät sodasta lähes mahdottoman.
• Taistelu paavin kanssa, joka oli seurausta kahden puolison välillä tehdystä vuorottelemisesta ja julistaminen kirkonkiroukseen, päättyi paavin voittoon.

Filip II Augustus kuoli 57-vuotiaana 14. heinäkuuta 1223 Mantes-la-Joliessa ollessaan kuumeisena matkalla 50 kilometrin päässä olevaan Pariisiin. Pitkän hallintokauden aikana hänestä oli tullut monien trubaduuri- ja ritarilaulujen sankari. Hän jätti kuollessaan pojalleen Ludvig VIII Leijonalle vahvan ja hyvin hoidetun kuningaskunnan, jossa kuninkaasta oli tullut valtakunnan pää. Myöhemmistä seuraajista Ludvig IX Pyhä ja Filip VI Kaunis pitivät häntä esikuvanaan.

Filip II Augustus haudattiin Ranskan kuninkaiden viimeiseen leposijaan, Pariisin pohjoispuolella olevan Saint-Denis’n luostarin basilikaan. Hautajaisissa olivat läsnä poika ja seuraaja Ludvig VIII sekä avioton poika Philippe I Boulognen kreivi ja Jean de Brienne, Jerusalemin kuningas.^[8][9]

• Dubye, Georges: Le dimanche de Bouvines. Gallimard, 1985.
• Leblanc-Ginet, Henri: Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
• Kirchhoff, Elisabeth: Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude: Généalogie des Rois de France. Éditions Ouest-France. 1994.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filip II (Ranska) Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Ludvig VII Nuori

Ranskan kuningas 1180–1223

Seuraaja: Ludvig VIII Leijona