Grant Fuhr

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Grant Fuhr
Henkilötiedot
Syntynyt	28. syyskuuta 1962 (ikä 62) Spruce Grove, Alberta
Kansalaisuus	Kanada
Jääkiekkoilija
Pelipaikka	maalivahti
Hanska	oikea
Pituus	178 cm
Paino	83 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura	1981–2000
Seurat	Edmonton Oilers Toronto Maple Leafs Buffalo Sabres Los Angeles Kings St. Louis Blues Calgary Flames
NHL-varaus	8. varaus, 1981 Edmonton Oilers
Hockey Hall of Fame
2003
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Stanley Cup
	Edmonton Oilers	1984
	Edmonton Oilers	1985
	Edmonton Oilers	1987
	Edmonton Oilers	1988
	Edmonton Oilers	1990

Grant Scott Fuhr (s. 28. syyskuuta 1962 Spruce Grove, Alberta, Kanada^[1]) on urheilu-uransa lopettanut National Hockey League -liigassa pelannut jääkiekkomaalivahti.

Afrikkalais-kanadalaista alkuperää oleva Fuhr adoptoitiin vauvana ja kasvatettiin Spruce Grovessa Albertassa. Hän on sukutaustaltaan myös osittain cree^[2]. Ollessaan 17-vuotias Fuhr liittyi vuonna 1979 WHL-liigan Victoria Cougarsin joukkueeseen. Kahden kauden jälkeen hänet varattiin NHL:n varaustilaisuudessa 8. sijalta Edmonton Oilersiin vuonna 1981. Edmontonissa Fuhr hävisi avausottelunsa, mutta oli voittamaton peräti 23 seuraavassa pelissä tehden samalla tulokaspelaajien ennätyksen ja vakiinnuttaen paikkansa yhtenä sarjan parhaista maalivahdeista. Oilersissa Fuhr pelasi lopulta kymmenen kautta ja voitti viisi kertaa Stanley Cupin^[1]. Kanadan maajoukkueessa Fuhr voitti kahdesti Kanada-cupin.

Joukkuetoveri Wayne Gretzky arvioi jälkikäteen Fuhrin parhaaksi tietämäkseen jääkiekkomaalivahdiksi. Gretzkyn mukaan Fuhrin mailapeli oli tosin aluksi onnetonta mutta kehittyi nopeasti huippuunsa. Kaudella 1983–1984 Fuhr teki maalivahtien yhden kauden piste-ennätyksen 14 syöttöpisteellään. Fuhr teki urallaan runkosarjapelit ja pudotuspelit yhteen laskettuna enemmän pisteitä kuin kukaan muu maalivahti NHL:n historiassa eli 61^[3].

Vuonna 1990 Fuhrin entinen vaimo kertoi avioeron jälkeen toimittajille Fuhrin käyttävän huumeita. Fuhr myönsi viihdekäyttäneensä aiemmin kokaiinia, minkä seurauksena NHL:n johto määräsi hänet syyskuussa 1990 koko kauden kestävään pelikieltoon. Pelikielto purettiin ennenaikaisesti helmikuussa 1991, ja Fuhr palasi takaisin pelaamaan. Kausi jäi kuitenkin hänen viimeisekseen Edmontonissa, aivan kuten monen muunkin joukkueen menestysvuosien tähtipelaajan.

1990-luvun alkuvuosina Fuhr kärsi toistuvista loukkaantumisista ja vaihtoi seuraa useasti. Hän pelasi Toronto Maple Leafsissa, Buffalo Sabresissa ja Los Angeles Kingsissa ennen päätymistään St. Louis Bluesiin. Siellä hän pääsi jälleen kaudella 1995–1996 parhaiden vuosiensa vireeseen. Tuolloin hän oli 33-vuotias. Fuhrin saman kauden aikana pelaamat 79 ottelua sekä 76 perättäistä ottelua ovat NHL:n maalivahtien ennätyksiä. Huippukausi päättyi kuitenkin jälleen vaikeaan polvivammaan kesken pudotuspelien, eikä täysi kuntoutuminen enää onnistunut.

Bluesista Fuhr siirtyi kuitenkin vielä takaisin kotiprovinssiinsa Albertaan Calgary Flamesiin. Siellä hän toimi varamaalivahtina ja nuoren Fred Brathwaiten mentorina ennen pelaajauransa lopettamista vuonna 2000. Fuhr jäi silti Calgaryyn toimien Flamesin maalivahtivalmentajana. Vuonna 2004 Fuhr siirtyi Phoenix Coyotesin organisaatioon toimien ensin maalivahtivalmentajana ja sitten pelaajakehityksestä vastaavana johtajana. Jätettyään Phoenixin vuonna 2010 Fuhr on toiminut juniorivalmentajana sekä osallistunut golf-turnauksiin. Fuhr tuli tunnetuksi intohimoisena golfin pelaajana jo jääkiekkourallaan.

Lokakuussa 2003 Edmonton Oilers poisti käytöstä eli jäädytti pelinumeron #31 Fuhrin kunniaksi. Saman vuoden marraskuussa Fuhr valittiin myös arvostetun Hockey Hall of Fame -kunniagallerian jäseneksi.

• Kaikkien aikojen piste-ennätys maalivahdille, 14 maaliin johtanutta syöttöä yhdellä kaudella, 1983–1984
• NHL:n All Star -ottelussa vuosina 1982, 1984, 1985, 1986 (kentän arvokkain pelaaja), 1988 ja 1989
• NHL:n kakkostähdistössä vuonna 1982^[1]
• NHL:n ykköstähdistössä vuonna 1988^[1]
• Vezina Trophy vuonna 1988^[1]
• William M. Jennings Trophy vuonna 1994^[1] (Dominik Hasekin kanssa)
• Sijalla 70. The Hockey News -lehden sadan suurimman kiekkoilijan listalla vuonna 1998
• Hockey Hall of Fameen vuonna 2003

• The Hockey Newsin luettelo 100 parhaasta NHL-pelaajasta