Hariprasad Chaurasia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hariprasad Chaurasia esiintymässä Bhubaneswarissa vuonna 2015.

Hariprasad Chaurasia (s. 1. heinäkuuta 1938 Allahabad) on intialainen bansurihuilun soittaja ja säveltäjä.[1] Hän on saanut uransa aikana useita palkintoja, kuten Padma Bhushanin (1992) ja Padma Vibhushanin (2000). Hän on säveltänyt hindinkielisiin elokuviin musiikkia yhdessä Shivkumar Sharman kanssa yhteisnimellä Shiv-Hari.[2]

Chaurasia ei syntynyt muusikkosukuun. Hänen isänsä oli painija, ja hän itse opiskeli isänsä toivomusten mukaisesti painia sekä pikakirjoitusta. Hän kuitenkin otti perheeltään salaamiaan laulutunteja. Kuultuaan Bholanath Prasannan huilunsoittoa Chaurasia aloitti soitonopiskelun tämän johdolla. Lisäksi häntä opetti surbaharinsoittaja Annapurna Devi. Hän on työskennellyt aktiivisesti musiikin parissa sekä konserteissa että elokuvateollisuudessa.[1]

Yhdessä Shivkumar Sharman ja Brij Bhushan Kabran kanssa levytetty Call of the Valley (1967) valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[3].

  1. a b Hariprasad Chaurasia Britannica
  2. Pandit Hariprasad Chaurasia[vanhentunut linkki] India Today
  3. Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.