Hawran

Hawran (arab. حوران‎, Ḥawrān) on historiallinen alue Syyrian eteläosassa Damaskoksen eteläpuolella ja Jordania vastaisesta rajasta pohjoiseen. Se voidaan erotella ydinalueeseen eli Nukra, sekä muusta alueesta joskus erotettuun Lajan ja Jabal al-Duruzin alueisiin. Historiallsiesti Hawranin basalttialue on tunnettu Syyrian "vilja-aittana". Seudun väestöön lukeutuu sunnalaisia muslimeja, druuseja etenkin Jabal al-Duruzin seudulla ja kristitty vähemmistö. Kaupunkeja seudulla ovat esimerkiksi Daraa ja Bosra, joiden lisäksi alueella on lukuisia pikkukaupunkeja ja kyliä.

Hawran on basalttialue Etelä-Syyriassa ja se erottaa aluetta Jordaniasta. Se rajautuu idässä Jabal al-Duruzin tulivuorialueeseen, pohjoisessa Lajan ja Damaskoksen tasankoon, lännessä Golaniin ja etelässä Jarmuk-jokeen. Jabal al-Duruz ja Laja on historiallisesti sisällytetty mutta joskus erotettu hallinnollisesti muusta Hawranista. Alueella on mittaa suurin piirtein 100 kilometriä pohjoisesta etelään ja 75 kilometriä idästä länteen. Hawranin ydinalue on nimeltään "Nukra" ja se on matalaa ylätasankoa noin 600 metrin korkeudella merenpinnasta.^[1]

Seutu on tunnettu hyvänä viljelymaana, jota on muodostunut vulkaanisen kiviaineksen hajotessa. Jabal al-Duruxzin rinteillä maan pinnalle pulppuaa vesilähteitä, minkä lisäksi seutu saa suhteellisen säännöllisiä sateita. Seutuun on joskus viitattu "Syyrian vilja-aittana".^[1] Seudulla viljellään etenkin vehnää, mutta myös esimerkiksi ohraa ja papuja. Hedelmällisestä maasta huolimatta seutu on lähes kokonaan metsätöntä.^[2]

Alueella olevia kaupunkeja ovat esimerkiksi Daraa, Izra, Bosra, Nawa, Muzayrib ja Salkhad. Niiden lisäksi seudulla on lukuisia pikkukaupunkeja ja kyliä.^[1]

Hawranin alueella on ollut ihmisasutusta hyvin pitkään. Varhaisista historiallisista lähteistä seutu tunnetaan esimerkiksi Amarna-kirjeistä ja Viidennestä Mooskesen kirjasta. Varhaisissa lähteissä siihen viitattiin usein nimellä Bašan. Toisella vuositujhannella eaa. alueesta kiistelivät Israelin kuningaskunta ja Aram-Damaskos. Lopulta sen valtasivat assyrialaiset ja myöhemmin Persian akhaimenidit. Akhaimenidien kausi tunnettiin rauhallisena ajanjaksona, jonka aikana alueelle syntyi uusia kaupunkeja. Samalla väestö aramealaistui. Persialaisia seurasivat hellenistisen kauden seleukidit, joiden valtakunnan heiketessä Hawranin alueelle muodostui useita pikkuvaltioita. Seleukideja seurasivat roomalaiset. Roomalaiskaudella seudun eteläosiin asettui nabatealaisia ja idumealaisia. Alue liitettiin suoraan Rooman valtakuntaan vuonna 106 jaa. Sen eteläosista tuli osa Arabian provinssia ja musita osista Syriaa. Ajan kuluessa Syrian osat Hawrania liitettiin Arabiaan. Roomalaiset tunsivat Hawranin alueista Lajan nimellä Trakonitis, Jabal al-Duruzin nimellä Auranitis ja Hawranin tasangon nimellä Batanea.^[1]

Roomalaiskaudella seudun väestö koostui aramealaisista, juutalaisista ja arabeja edeltäneistä kansoista, kuten nabatealaiset. Alue alko arabialaistua ja tämä kehitys kiihtyi Bysantin valtakunnan kaudella. Puolipaimentolaiset ghassanidit asettuivat seudulle 400-luvun paikkeilla samalla, kun alueesta tuli kristitty. Muslimit valtasivat Hawranin vuonna 634 käydyn Jarmukin taistelun jälkeen. Seutua hallitsivat umaijadit, joiden tukialuetta se oli abbasidien vallankumouksen yhteydessä. Abbasidit voittivat umaijadit ja heidän kaudellaan Hawran kärsi erityisen paljon karmatialaisten hyökkäyksistä. Myöhemmin samankaltaista vaivaa aiheuttivat ristiretkeläiset, jotka järjestivät ajoittaisia sotaretkiä seudulle etenkin heidän edetessään kohti Damaskosta. Sodat hävittivät seutua edelleen aijubidien kaudella ja mongolien sotarekellä ennen jälkimmäisten tappiota Ain Jalutin taistelussa vuonna 1260.^[1]

Mongolit voittaneiden mamelukkien kaudella Hawran tuli jälleen tunnetuksi vauraana seutuna. Alue tuotti paljon viljaa. Hajaannusta tuottivat kuitenkin 1300-luvulta lähtien alueelle tunkeutuneet Banu Rabia-heimo, joka asettui ajan kanssa aloilleen Hawranissa. Mamelukkeja seurasivat osmanit. Heidän kaudellaan Anazat alkoivat työntää paimentolaisheimoja kohti länttä, mikä aiheutti hajaannusta Hawranissa. Paikalliset kylät joutuivat maksamaan suojelurahaa paimentolaisille ja näiden väliset riidat johtivat riitoihin, joita ratkaistiin taistelemalla. 1700- ja 1800-luvuilla Jabal al-Duruzin seudulle asettui druuseja, jotka olivat lähtöisin nykyisen Libanonin alueelta. Osmanit asuttivat seudulle tšerkessejä heidän yrittäessään pitää kurissa druuseja.^[1]

Osmanien kausi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan turkkilaisten vetäytyessä seudulta vuonna 1918. Seutu oli kahden vuoden ajan osa Syyrian kuningaskuntaa, kunnes anskalaiset kukistivat kuningas Faisalin vuonna 1920. Hawranin asukkaat kapinoivat epäonnistuen ranskalaisten valaltessa Damaskoksen heinäkuussa 1920. Toinen suurempi kapina alkoi druusien keskuudessa Hawranissa vuonna 1925. Ranskalaiskauden jälkeen Hawran on ollut osa itsenääistä Syyriaa.^[1]

Hawranin seudulla asuu useita eri väestöryhmiä. Druusit asuvat etenkin Jabal al-Duruzin alueella. Muun alueen valtaväestön muodostavat sunnalaiset arabit. Molempien seassa asuu tšerkessejä. Alueella on myös kristitty vähemmistö. Kristityt kuuluvat pääasiassa ortodoksiseen tai katoliseen kirkkoon.^[1]