Itsemurha

Itsemurha eli suisidi (lat. suicidium)^[1] tarkoittaa itsensä tarkoituksellista surmaamista.^[2] Itsemurhan taustalla on usein erilaisia sairauksia, kuten masennusta tai kipusairauksia. Yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet tai suuret elämänmuutokset, kuten avioero tai leskeksi jääminen voi vaikuttaa negatiivisesti mielentilaan, joka johtaa itsemurhaan. Monilla itsemurhaa yrittävillä ongelmat ovat kasautuneet, ja itsemurha on yleisempää heikko-osaisten ja syrjintää kohtaavien ihmisten keskuudessa.

WHO:n mukaan maailmassa tehdään vuosittain noin 800 000 itsemurhaa. Yleisimmät tekotavat ovat hirttäytyminen, myrkyttäytyminen torjunta-aineilla ja ampuminen^[3].

Globaali itsemurhakuolleisuus on keskimäärin 0,1 promillea vuodessa^[4]. Pieni- ja keskituloiset maat, kuten Lesotho, Guyana, Swazimaa, Kiribati, Mikronesia ja Suriname dominoivat itsemurhatilastojen kärkikymmenikköä vuonna 2019. Etelä-Korea oli sijalla 4 ja Liettua sijalla 7. Lesothon väestöstä 0,7 promillea teki itsemurhan ja venäläisistä 0,3 promillea.^[5] Yhdysvalloissa vastaava luku oli 0,15 ja Suomessa 0,14 promillea^[6].

Itsemurhia tehdään kaikissa ikävaiheissa. Suomessa itsemurhan tehneiden keski-ikä on noin 48 vuotta.^[7]

Itsemurhayritykset ovat noin 30 kertaa yleisempiä kuin itsemurhat^[8], mutta moni itsemurhaa yrittänyt onnistuu myöhemmin riistämään henkensä. Noin 7–10 prosenttia itsemurhaa yrittävistä onnistuu teossaan; miehet onnistuvat naisia useammin.

Itsemurhaan on historiallisesti suhtauduttu kielteisesti, ja siihen liittyy edelleen stigmaa. Alle 40 valtiossa on kansallinen ohjelma itsemurhien ehkäisemiseksi, ja monissa valtioissa itsemurhan yrittäminen on edelleen rikos, vaikka siitä ei useinkaan rankaista. Itsemurha on kuitenkin hyväksytty tietyissä tilanteissa ja tietyissä kulttuureissa. Hindulaisuuteen on esimerkiksi kuulunut sati-niminen seremonia, jossa leskinainen tekee enemmän tai vähemmän vapaaehtoisen itsemurhan. Japanissa seppukussa puolestaan samurai murhasi itsensä rituaalisesti. Terroristit ovat käyttäneet itsemurhaiskuja ja monet kultit ovat suorittaneet joukkoitsemurhia.

Katso myös: Luettelo valtioista itsemurhien määrän mukaan.

Miesten itsemurhien suhteellinen yleisyys (2018).

Naisten itsemurhien suhteellinen yleisyys (2018).

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan maailmassa tehdään vuosittain yli 700 000 itsemurhaa ja moninkertainen määrä yrityksiä. Yleisimpiä tekotapoja ovat hirttäytyminen, ampuminen sekä lääkkeiden yliannostus. Noin 20 prosenttia kaikista itsemurhista tehdään nielemällä torjunta-aineita. Kyseinen tapa on erityisen yleinen köyhillä, maatalousvaltaisilla alueilla. Tekovälineiden saatavuuden vaikeuttaminen on tehokas tapa estää itsemurhia.^[9]

Eniten itsemurhia suhteessa väkilukuun tehdään Lesothossa, jossa 0,7 promillea väestöstä teki itsemurhan vuonna 2021. Seuraavana tulivat Guyana (0,4 promillea), Swazimaa ja Etelä-Korea (0,29), Kiribati ja Mikronesia (0,28), Liettua (0,26), Suriname ja Venäjä (0,25) sekä Etelä-Afrikka (0,24).^[5] Noin 80 prosenttia itsemurhista tehdään köyhissä tai keskituloisissa maissa.^[10] Väkilukuun suhteutettuna itsemurhat ovat kuitenkin yleisimpiä maissa, jotka menestyvät onnellisuustutkimuksissa hyvin^[11] ja joiden inhimillisen kehityksen indeksi on korkea.^[12] Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan itsemurhakuolleisuus oli erittäin korkean indeksin maissa 11,64/100 000 henkeä ja korkean indeksin maissa 13,94, mutta keskisuuren indeksin maissa vain 7,93.^[12] Kansainvälisissä tutkimuksissa on toisaalta havaittu taloudellisen hyvinvoinnin vähentävän itsemurhia, mitä on selitetty parantuneella terveydenhuollolla. Lamat ja taantumat voivat vastaavasti lisätä ihmisten kokemaa stressiä ja siten itsemurhia.^[13]

Itsemurhat ovat maailmanlaajuisesti 15–19-vuotiaiden kolmanneksi yleisin kuolinsyy.^[9] Suurinta itsemurhakuolleisuus on 41–45-vuotiailla ja yli 75-vuotiailla miehillä sekä 46–50-vuotiailla naisilla.^[14] Arviolta noin 4,5 prosenttia ihmisistä yrittää itsemurhaa vähintään kerran elämänsä aikana.^[15] Miesten itsemurhayritykset onnistuvat naisten yrityksiä useammin. Tämä liittyy osaksi siihen, että miesten käyttämät väkivaltaiset tekotavat tappavat niin nopeasti, ettei kukaan ehdi puuttua asiaan. Naiset esimerkiksi omistavat aseen harvemmin kuin miehet, eivätkä siksi yleensä käytä sellaista itsemurhaa yrittäessään.^[16][17] Maailmanlaajuisesti miesten itsemurhakuolleisuus on noin 3,5-kertainen naisiin verrattuna.^[12]

Itsemurhariski jakautuu köyhissä ja rikkaissa maissa eri väestöryhmien välille eri tavoin. Kehittyneissä maissa itsemurhat ovat yleisiä 15–24-vuotiailla ja yleisimpiä vanhusten keskuudessa. Lisäksi miesten itsemurhariski on kehittyneissä maissa moninkertainen naisiin verrattuna. Kehitysmaissa itsemurhat ovat yleisimpiä alle 30-vuotiailla ja sukupuolten välinen epäsuhta on pienempi.^[18] Kiina on ainoita ellei ainoa maa, jossa naiset tekevät itsemurhan miehiä useammin.^[19]

Itsemurhan seurauksena kuoli vuonna 2019 noin 0,16 promillea suomalaisista.^[5] Arviolta noin 20 000 suomalaista yrittää tehdä vuosittain itsemurhan ja 800 kuolee sen seurauksena.^[20] Vuonna 2004 itsemurhat olivat 20–34-vuotiaiden miesten yleisin yksittäinen kuolinsyy.^[14] Suomessa tehtiin vuonna 2021 väkilukuun suhteutettuna arviolta 25. eniten itsemurhia maailmassa.^[5]

Itsemurha-ajatuksia esiintyi noin kymmenellä prosentilla 20–54-vuotiaista suomalaisista.^[21] Lähes 20 prosenttia suomalaisista on harkinnut joskus vakavasti itsemurhaa. Itsetuhoisuus on lisääntynyt nuoremmissa ikäluokissa, sillä vastaava osuus 18–34-vuotiailla oli 33 prosenttia.^[22]

Suomen itsemurhakuolleisuus oli aiemmin moninkertaista muihin pohjoismaihin verrattuna, mutta ero on 2000-luvulla kaventunut.^[23] Tilastoitujen itsemurhien määrän huippu oli Suomessa vuonna 1990,^[24] ja itsemurhakuolemien määrä on sen jälkeen puolittunut. Yhtenä syynä saattaa olla vuosina 1986–1996 toteutettu valtakunnallinen itsemurhien ehkäisyprojekti.^[25] Lisäksi on arvioitu masennukseen liittyvän stigman vähentyneen, koska siitä on alettu puhua yhä enemmän julkisuudessa.^[26]

Kolme neljästä itsemurhan tehneestä suomalaisesta on miehiä.^[24] Itsemurhayritykset sen sijaan ovat naisilla yleisempiä.^[17] Miesten itsemurhakuolleisuus on laskenut 1990-luvun alun jälkeen nopeasti, mutta naisten itsemurhakuolleisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Miesten itsemurhakuolleisuudessa on ylipäätään ollut koko itsenäisen Suomen historian ajan suurta vaihtelua. Naisten itsemurhakuolleisuus kaksinkertaistui 1950-luvulla ja on sen jälkeen pysynyt melko tasaisena.^[24]

Itsemurhakuolleisuuden on havaittu vähenevän yhteiskunnallisesti vaikeina aikoina kuten laman tai sotatilan vallitessa ja lisääntyvän taloudellisten nousukausien aikana.^[24]

Itsemurhan syistä on esitetty vaihtelevia tulkintoja. Psykologisissa teorioissa painotetaan persoonallisuuden ja tunne-elämän merkitystä. Sosiologit ovat puolestaan korostaneet yhteiskunnallisten paineiden ja kulttuuristen tekijöiden vaikutusta.^[27]

Aiempi itsemurhayritys on tärkein itsemurhariskiä lisäävä tekijä.^[9] Kerran itsemurhaa yrittäneistä 10 prosenttia tekee lopulta itsemurhan.^[28]

Fyysiset sairaudet lisäävät itsemurhariskiä^[27]. Somaattisista sairauksista aivovammoilla on havaittu olevan suurin yhteys lisääntyneeseen itsemurhariskiin, sillä niistä kärsivien itsemurhakuolleisuus on neljätoista kertaa tavanomaista suurempaa. Osa lisääntyneestä riskistä liittyy siihen, että aivovammoista kärsivillä esiintyy tavallista enemmän mielenterveyden häiriöitä ja päihdeongelmia. Jos edellä mainittujen ongelmien vaikutus poistetaan aineistosta, aivovammasta kärsivillä on edelleen yhdeksän kertaa normaalia suurempi itsemurhakuolleisuus. ME-tautia eli kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien itsemurhakuolleisuus on seitsemän kertaa tavanomaista suurempi. Unihäiriöiden kohdalla riskiluvut ovat noin 3,7/2,06, AIDS:in kohdalla 3,4/2,15, epilepsian 3,3/1,8 ja migreenin 2,7/1,9.^[29][30][31] Krooninen selkäkipu korostuu Itsemurhatapausten kokonaismäärässä, koska kyseessä on hyvin yleinen sairaus ja sitä sairastavien riskiluku on 2/1,37^[32].

Yhdysvalloissa on arvioitu, että seitsemän prosenttia masennusdiagnoosin saaneista yhdysvaltalaisista miehistä ja yksi prosentti naisista toteuttaa ennen pitkää onnistuneen itsemurhan. Kliinistä masennusta sairastavien itsemurhakuolleisuus on siten keskimäärin 20 kertaa tavallista suurempi.^[33] Masennuksen itsenäisestä itsemurhariskiä lisäävästä vaikutuksesta ei ole kuitenkaan tietoa, koska osa itsemurhista selittyy sillä, että siihen päätyneet sairastavat jotain muutakin elämänlaatua heikentävää sairautta tai he kärsivät päihdeongelmasta^[29] .

Myös masennus ja muut mielenterveyden häiriöt lisäävät itsemurhariskiä^[9]. Arviolta noin 5 prosenttia masennustiloista kärsivistä päätyy lopulta itsemurhaan, vakava-asteisissa masennustiloissa itsemurhariski on jopa 15–20 prosenttia.^[34]

Itsemurhaa yrittävälle ihmiselle on tyypillisesti kasautunut useita vakavia ongelmia, kuten sairastelu, ihmissuhdeongelmat, ulkopuolisuuden kokemus ja epäonnistuminen opinnoissa tai työelämässä.^[35] Toisaalta itsemurha saattaa olla impulsiivinen reaktio yllättävään vastoinkäymiseen.^[9] Suuret elämänmullistukset, kuten avioero, läheisen kuolema,^[28] onnettomuudet^[9] ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen lisäävät itsemurhariskiä.^[28] Usein itsemurhayritys on joko tietoinen tai tiedostamaton avunpyyntö.^[27]

Itsemurhat ovat keskimääräistä yleisempiä heikko-osaisten tai syrjintää kohtaavien ryhmien joukossa. Yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet^[9] ja lapsettomuus lisäävät itsemurhan riskiä.^[28] Kohonneesta itsemurhariskistä kärsiviä ryhmiä ovat esimerkiksi autismin kirjon henkilöt,^[36] pakolaiset, maahanmuuttajat, vangit ja alkuperäiskansat sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.^[9] Ne homo- ja biseksuaalit, joiden perhe suhtautui heihin hyljeksivästi kun he olivat nuoria, yrittävät itsemurhaa yli kahdeksan kertaa useammin kuin ne, joiden vanhemmat suhtautuivat hyväksyvämmin heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa.^[37]

Suurissa kaupungeissa asuvat tekevät eniten itsemurhia.^[27] Vaurailla asuinalueilla tehdään itsemurhia enemmän kuin köyhillä^[38] ja korkean elintason maissa enemmän kuin köyhissä,^[12][11] mikä viittaa siihen, että ihmisen kokema hyvinvointi ei perustu pelkästään hänen omaan elintasoonsa vaan myös siihen, kuinka hyvin hän pärjää muihin ihmisiin verrattuna.^[38][11]

Uutiset tunnettujen ihmisten itsemurhista lisäävät itsemurhia selvästi ainakin kuukauden ajan. Itsemurhatapauksista uutisoitaessa onkin syytä miettiä tarkkaan, mitä on kerrottava ja mikä kannattaa jättää sanomatta. Esimerkiksi teon välineistä ei tulisi kertoa yksityiskohtaisesti.^[39]

Lääkäreiden itsemurhakuolleisuus on Yhdysvalloissa lähes kaksi kertaa keskivertoväestöä suurempaa. Selitys johtuu ainakin osaksi siitä, että lääkäreiden on tavallista helpompi hankkia potentiaalisesti hengenvaarallisia lääkkeitä.^[40]

Psyykkisten ongelmien tunnistaminen ja hoitaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on keskeisimpiä itsemurhien ehkäisykeinoja. Monissa maissa toimii itsemurhien estämiseen erikoistuneita järjestöjä ja muita palveluja, jotka tarjoavat matalan kynnyksen tukea yksinäisille ja masentuneille.^[27] Itsetuhoista ihmistä ei pitäisi vain kehottaa hakemaan apua, vaan häntä tulisi auttaa avun hakemisessa mahdollisimman konkreettisesti.^[39]

Ihminen saattaa hautoa itsemurhaa pitkän aikaa. Monet itsemurhaa suunnittelevat antavat suunnitelmistaan vihjeitä ja yrittävät kertoa pahasta olostaan, vaikka eivät suoraan tuo esiin itsetuhoisia ajatuksiaan.^[41]

Itsemurhaan on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti, ja se on monissa uskonnoissa ja lakijärjestelmissä kielletty teko. Nykyään siihen suhtaudutaan kuitenkin länsimaissa ymmärtäväisesti.^[27] Mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin liittyy tästä huolimatta voimakas stigma. Monissa maissa itsemurha on edelleen vaiettu aihe, ja WHO:n mukaan vuonna 2019 vain 38 valtiolla oli erillinen kansallinen ohjelma itsemurhien ehkäisemiseksi. Itsemurhien tilastointi on monissa maissa puutteellista.^[9]

Itsemurha on edelleen rikos noin puolessa maailman valtioista. Itsemurhan kieltävä lainsäädäntö on yleinen erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Useimmissa maissa epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä ei kuitenkaan käytännössä nosteta syytettä. Malesiassa tuomio on yleensä enintään puolen vuoden mittainen vankeus, kun taas Saudi-Arabiassa jo pelkkä itsemurhalla uhkaaminen voi johtaa ruoskintaan. Yhdysvalloissa joidenkin osavaltioiden tapaoikeus periaatteessa kieltää itsemurhan.^[42] Länsimaiden lainsäädännöstä itsemurhan rangaistavuus poistui vähitellen Ranskan vallankumouksesta (1789) alkaen.^[27] Viimeisenä Euroopan maana itsemurhan dekriminalisoi Britannia vuonna 1961.^[27]

Suomessa itsemurhan yrittäminen dekriminalisoitiin, kun rikoslaki säädettiin vuonna 1889.^[43] Sitä edeltäneen vuoden 1734 lain Pahanteon kaaren mukaan myös kuollut voitiin tuomita oikeudessa itsemurhasta. Rangaistuksena oli jälkeläisten tekeminen perinnöttömiksi eli omaisuuden siirtyminen valtiolle sekä hautaaminen muualle kuin ”siunattuun maahan”. Viimeinen kuolemanjälkeinen tuomio itsemurhasta annettiin Suomessa vuonna 1883.^[44]

Juutalaisuus, kristinusko ja islam pitävät itsemurhaa syntinä.^[27] Tätä perustellaan sillä, että elämä on Jumalan lahja ihmiselle.^[45]

Uutena moraalisena kysymyksenä on noussut esiin vakavasti sairaiden ihmisten avustettu itsemurha. Eutanasia on sallittua muutamissa valtioissa, kuten Alankomaissa ja Kolumbiassa. Monissa maissa lainsäädäntö kieltää itsemurhassa avustamisen.^[27]

Joissakin kulttuureissa itsemurha on hyväksytty tietyissä tilanteissa tai sitä on pidetty jopa suotavana. Hindulaisuuteen kuului sati-niminen seremonia, jossa leskinainen teki vapaaehtoisesti itsemurhan miehensä kuoleman jälkeen. Todellisuudessa sati ei aina ollut vapaaehtoinen, ja käytäntö on Intiassa nykyään laiton. Antiikin aikana monet juutalaiset tekivät ennemmin itsemurhan kuin antautuivat roomalaisille vihollisilleen. Sama ilmiö toistui ristiretkien aikana, jolloin eurooppalaiset valloittajat yrittivät pakolla käännyttää juutalaiset kristinuskoon.^[27]

Pohjois-Euroopassa ja erityisesti Ruotsin valtakunnassa yleistyivät 1600- ja 1700-luvuilla niin sanotut suisidaalimurhat. Niissä henkilö surmasi viattoman sivullisen tavoitteenaan saada teostaan kuolemantuomio. Ilmiön taustalla oli se, että itsemurhaa pidettiin vakavana syntinä, kun taas teloituksen katsottiin sovittavan synnit. Tyypillinen suisidaalimurhan tekijä oli nuori nainen ja uhri leikki-ikäinen lapsi. Tekijä oli usein huono-osainen, köyhä tai muuten elämän kolhima. Ruotsissa suisidaalimurhia yritettiin suitsia rankaisemalla niistä kuolemantuomion lisäksi myös ankarilla ruumiinrangaistuksilla.^[46]

Japanissa tunnetaan seppuku-niminen perinne, jossa samurai surmasi itsensä rituaalisesti.^[27] Sen avulla soturiyläluokka saattoi osoittaa uskollisuutta kuolleelle isännälleen tai välttää nöyryyttävän vihollisen käsiin joutumisen. Samurai voitiin myös määrätä tekemään seppuku, jolloin kyseessä oli tavanomaista teloitusta kunniallisempi tapa kuolla.^[47] Toisessa maailmansodassa japanilaiset käyttivät kamikazeksi kutsuttua itsemurhataktiikkaa,^[27] jossa lentäjä ohjasi koneensa vihollislaivaa päin tarkoituksenaan upottaa se.^[48]

Maailmansotien jälkeen itsemurhapommitukset ovat yleistyneet terrori-iskujen välineenä. Menetelmää ovat suosineet erityisesti islamilaiset ääriryhmät. Buddhalaiset munkit ovat ajoittain tehneet polttoitsemurhia protestina yhteiskunnallisille vääryyksille. Joukkoitsemurhia on myös toisinaan nähty uususkonnollisten ryhmien toteuttamina. Tunnettuja tapauksia ovat esimerkiksi Kansan temppeli vuonna 1978 ja Heaven’s Gate vuonna 1997.^[27]

• Avustettu itsemurha
• The Bridge, dokumenttielokuva Golden Gate Bridgeltä tehdyistä itsemurhista
• Itsemurhaviesti
• Joukkoitsemurha
• Luettelo tunnetuista itsemurhan tehneistä
• Surunauha – Itsemurhan tehneiden läheiset

• Kilpeläinen, Tapani: Itsemurhan filosofia. Tampere: Niin & näin, 2012. ISBN 978-952-5503-68-5
• Salmela, Anu: Kuolemantekoja: naisten itsemurhat 1800-luvun jälkipuolen tuomioistuinprosesseissa. Turun yliopisto, 2017. ISBN 978-951-29-6877-0.
• Vuori, Katariina & Pulkkinen, Jonna: Kourallinen tabuja. Kertomuksia itsemurhasta. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-300-031-5

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itsemurha Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Itsemurha Wikisitaateissa
• Käypä hoito -suositus: Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito
• Mieli maassa, mikä avuksi? (Depressio, masennus) Käyvän hoidon potilasversiot
• Miten auttaa itsemurhaa harkitsevaa Mielenterveys ry
• Läheisen itsemurha Mielenterveys ry
• WHO-raportti – Väkivalta ja terveys maailmassa (.pdf)
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: Suicide (englanniksi)
• Suicide and the Internet British Medical Journal, 2008
• Koskinen, Maria: Itsemurha lääketieteellisissä ja kaunokirjallisissa teksteissä 1870–1914. niin & näin 3/1999, 34–38.
• Saresma, Tuija: Kuoleman kutsusta, lähtemisestä ja jäämisestä – Voiko itsemurhaa ymmärtää? niin & näin 1/2000, 64–67.