Kunnanjohtaja Suomessa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaupunginjohtaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kunnanjohtaja (itseänsä kaupungiksi kutsuvissa kunnissa kaupunginjohtaja) on viranhaltija, joka johtaa kuntaa, sen hallintoa ja taloutta sekä käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta. Kunnanjohtaja toimii kunnanhallituksen alaisuudessa. Kunnanjohtajan valitsee kunnanvaltuusto joko määräajaksi tai toistaiseksi. Kunnanjohtajan erottamisesta päättää myös kunnanvaltuusto.

Kunnanjohtajan tehtävät ja valinta on määritelty kuntalaissa (pykälässä 41). Kunnan niin halutessa johtajana voi olla myös pormestari, joka ei ole kuntaan virkasuhteessa, vaan luottamustoimessa.[1]

Kaupungeiksi kutsuttavien kuntien kunnanjohtajia kutsutaan yleensä kaupunginjohtajiksi. Suurissa kaupungeissa on virkamiehiä myös apulaiskaupunginjohtajan nimikkeellä. He voivat olla osastopäälliköitä tai useampaa osastoa koordinoivia kunnanjohtajan avustajia, joilla on kaupunginhallituksen asioihin kunnanjohtajan tapaan esittelyoikeus. Sen vuoksi myös apulaiskaupunginjohtajien esimies on kaupunginhallitus.

Helsingin kaupunginjohtajaa kutsutaan joskus nimellä ylipormestari, joka on tasavallan presidentin myöntämä arvonimi eikä virkanimike. Helsinki siirtyi pormestarimalliin vuoden 2017 kuntavaalien myötä, ja tuolloin valittu uusi valtuusto valitsi Helsingille pormestarin.[2][3][4]

Kaupunginjohtaja ja kunnanjohtaja (samoin kuin pormestari) ovat myös arvonimiä, jotka myöntää tasavallan presidentti. Kaupunginjohtajan arvonimi kuuluu neljänteen ja kunnanjohtajan arvonimi kahdeksanteen ryhmään.[5]

Kesäkuussa 2008 tehdyn kansalaismielipide ja kunnat -tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat valita kunnanjohtajan suorilla vaaleilla. Kuntalaiset haluavat vaikuttaa myös valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajien valintaan. Kansalaisten mukaan puolueiden tulisi myös ilmoittaa ehdokkaansa keskeisiin luottamustehtäviin vaaleissa.[6] Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamiehen Antti Mykkäsen mukaan kansalaiset ovat halunneet suoraa kaupunginjohtajan vaalia jo vuosia. Kansalaiset haluavat myös määräaikaisen kunnanjohtajan.[7]

Euroopan neuvosto on suositellut EU:n jäsenmaille kunnanjohtoon pormestarimallia, jossa pormestari olisi valittava demokraattisesti suoralla kansanvaalilla. Kansalaisten valitsema pormestari on useissa maissa, esimerkiksi Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa, sekä Yhdysvalloissa. Pormestari on kaupungin johtaja sekä kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtaja, New Yorkissa myös poliisijohtaja. Kuntajohtajia tutkineen Tampereen yliopiston professori Aimo Ryynäsen mukaan virkamiesjohtoinen Suomi on läntisessä Euroopassa ”kummajainen”.[8]

Kuntalakia muutettiin vuonna 2006 siten, että laki mahdollistaa valtuuston valitseman pormestarin.

Tampereen valtuuston valitsema ensimmäinen pormestari Timo P. Nieminen aloitti vuoden 2007 alussa. Valtuusto valitsi pormestarin keskuudestaan. Tampereen kaupunki on tehnyt sisäasiainministerille aloitteen lakimuutoksesta, jossa kunta saisi päättää, valitaanko pormestari suoralla kansanäänestyksellä vai valtuustossa.[9] Kaupunginvaltuusto valitsi Niemisen jälkeen Tampereen pormestariksi vuosiksi 2013–2016 Anna-Kaisa Ikosen.[10]

  1. Kuntalaki (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Joonas Laitinen: Helsinki saa ensi vuonna pormestarin – valtuusto päätti selvin äänin Helsingin Sanomat. 17.3.2016. Viitattu 9.1.2017. (Vain tilaajille)
  3. Pormestarimalli tulossa – miten käy Helsingin pitkäjänteisen kehittämisen? 16.3.2016. Yle. Viitattu 9.1.2017.
  4. Kaupunginvaltuusto valitsi pormestarin ja apulaispormestarit 7.6.2017. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 9.6.2017.
  5. Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta 27.1.2012. Finlex.fi: Oikeusministeriö ja Edita Publishing. Viitattu 2.1.2014.
  6. Kansa haluaa valita kuntajohtajat suorilla vaaleilla kuten Keski-Euroopassa, Helsingin Sanomat 15.7.2008 A 4
  7. Matti Mielonen: Pormestarin valinta nousemassa teemaksi lokakuun kuntavaaleissa, Helsingin Sanomat 8.8.2008 A 4
  8. Matti Mielonen: Tausta: Suomen kuntajohtajat ”kummajaisia”, sivu A 4 Artikkelisarjassa: Pormestarin valinta nousemassa teemaksi lokakuun kuntavaaleissa, Helsingin Sanomat 8.8.2008 A 4
  9. Pormestarimalli toi päätöksenteolle kasvot Tampereella, Luottamus- ja virkamiesten roolijako on kuitenkin jäänyt epäselväksi, Helsingin Sanomat 8.8.2008 A 4
  10. Anna-Kaisa Ikonen valittiin Tampereen pormestariksi 21.1.2013. HS.fi. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 30.9.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]