Kirsikka Saari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirsikka Saari
Henkilötiedot
Syntynyt6. joulukuuta 1973 (ikä 51)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti kirjailija ja käsikirjoittaja
Käsikirjoittaja
Alma mater Helsingin yliopisto 2001, Aalto-yliopisto 2009
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kirsikka Saari (s. 6. joulukuuta 1973 Helsinki) on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut muun muassa lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka oli ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana ehdolla parhaan lyhytelokuvan Oscar-palkintoon 2014.[1]

Saari valmistui vuonna 2001 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan yleinen historia.[1] Hän on opiskellut käsikirjoittamista Suomessa ja ulkomailla.[2] Saari on valmistunut maisteriksi myös Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta.[3]

Vuonna 1997 Saari työskenteli tutkimusavustajana Renvall-instituutissa.[4] Vuosina 1998–2001 Saari työskenteli freelance-toimittajana muiden muassa City- ja Image-lehdissä. Hän on työskennellyt myös toimittajana ja toimitussihteerinä Ylioppilaslehdessä (2001–2002) sekä Anna-lehdessä (2003–2006).[1]

Saaren ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitus oli yhdessä Jenni Toivoniemen kanssa kirjoitettu Aleksi Tuomivaaran ohjaama Korso (2014).[5]

Saaren ja Jenni Toivoniemen käsikirjoittama näytelmä Masennuskomedia sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Mari Rantasilan ohjaamana 29. marraskuuta 2017.[6]

Syksyllä 2018 Otava julkaisi Saaren esikoisromaanin Hölmö nuori sydän. Teoksen pohjalta tehty samanniminen Selma Vilhusen ohjaama elokuva sai ensi-iltansa saman syksynä.[7] Saari palkittiin elokuvasta parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnolla.[8]

Saari on Tuffi Films -elokuvatuotantoyhtiön osakas ja perustajajäsen.[9] Kesällä 2020 Saari kutsuttiin Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseneksi.[10] Vuonna 2021 Saarelle myönnettiin valtion viisivuotinen elokuvataiteen taiteilijaprofessoriapuraha.[11]

Saari on syntynyt Helsingissä vuonna 1973 perheen ensimmäiseksi lapseksi, kaksi vuotta hänen jälkeensä syntyi hänen sisarensa Sinikukka joka on politiikan tutkija ja heillä on vielä heidän jälkeensä syntynyt veli. Heidän äitinsä erosi ensimmäisestä avioliitostaan ja avioitui sen jälkeen uudelleen heidän isäpuolensa kanssa, jola oli kaksi poikaa aikaisemmasta liitostaan. Heidän äitnsä laittoi sisarukset opiskelemaan Itäkeskukseen kielikouluun pitkää venäjää, ja he kaikki ovat opiskelleet myös Venäjällä.[12]

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c Kirsikka Saari 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 31.10.2021.
  2. Ihana, kamala – ystävyys Kotikatsomo. Yleisradio. Viitattu 3.3.2014.[vanhentunut linkki]
  3. Ihmiset Tuffi Films. Arkistoitu 1.11.2021. Viitattu 31.10.2021.
  4. Ylioppilaslehden henkilökunta 1913 - 2013 (pdf) Ylioppilaslehti. Viitattu 31.10.2021.
  5. Korso. Elonet.fi, 2014. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.6.2022).
  6. Masennuskomedia Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 31.10.2021.
  7. Järvelä, Kaisa: Kirsikka Saari kirjoitti teinivanhemmista niin itkettävän ihanan esikoisromaanin, että sen elokuvaversiosta on helppo odottaa syksyn tapausta Aamulehti. 22.8.2018. Arkistoitu 10.12.2018. Viitattu 2.11.2018.
  8. Kirsikka Saarelle parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinto Tuffifilms.com. 25.3.2019. Arkistoitu 8.3.2023. Viitattu 6.6.2022.
  9. Tarina Tuffi Films. Arkistoitu 31.10.2021. Viitattu 31.10.2021.
  10. Kaksi suomalaista kutsuttu Oscareita jakavan Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseneksi Yle Uutiset. 1.7.2020. Viitattu 31.10.2021.
  11. Tiedote: Valtion taiteilija-apuraha 311 taiteilijalle. Taike.fi. 16.7.2021. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 25.10.2021. Viitattu 17.7.2021.
  12. Kajander-Ruuth, Sanna: Sinikukka ja Kirsikka Saari kasvoivat uusperheessä, jossa oli rahasta tiukkaa – kertovat nyt yhdestä ihmisestä, joka on heidän menestyksensä takana Ilta-Sanomat. 30.1.2023. Viitattu 8.3.2023.
  13. Elokuva-alan Nordisk Film -tunnustuspalkinto myönnettiin elokuvan Tottumiskysymys tuottajalle, ohjaajille ja käsikirjoittajille Nordisk Film Finland. 19.10.2020. Viitattu 6.6.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]