Li Yundi
Li Yundi (kiin. 李云迪; s. 7. lokakuuta 1982 Chongqing) on kiinalainen pianisti.[1]
Li soitti 4-vuotiaana harmonikkaa ja otti 7-vuotiaasta pianotunteja.[1] Hän pääsi Dan Zhaoyin oppilaaksi Shenzhenin taidekouluun[2] ja opiskeli lisäksi Hannoverin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa.[3] Vuonna 2000 Li voitti ensipalkinnon kansainvälisessä Frédéric Chopin -pianokilpailussa.[2] Hän saavutti myös muuta kilpailumenestystä, kuten ensipalkinnon kansainvälisessä Tzína Bacháouer -pianokilpailussa.[1]
Vuonna 2003 Li julkaisi ensimmäisen levytyksensä, Deutsche Grammophonille äänittämänsä Chopin-levytyksen. Vuonna 2010 hän siirtyi EMI Classicsin artistiksi, ja sittemmin hän on levyttänyt myös Warner Classicsille.[1] Li on saanut levytyksillään monia palkintoja, kuten Echo-palkinnon, Edison-musiikkipalkinnon ja Gramophone-lehden Editor's Choice -tunnustuksen. Kapellimestareita, joiden kanssa hän on tehnyt yhteistyötä, ovat olleet muiden muassa Seiji Ozawa, Riccardo Chailly, Daniel Harding, Yannick Nézet-Séguin, Andrew Davis, Valeri Gergijev ja Gustavo Dudamel.[3] Li istui Chopin-pianokilpailun tuomariston jäsenenä vuonna 2015 ja sai vuonna 2019 Puolan Gloria Artis -kulttuuriansiomitalin.[4]
Li asettui vuonna 2006 Hongkongiin.[1] Hän on opettanut Kiinassa ja pitänyt mestarikursseja kansainvälisesti.[3]