Livny
Livny (Ливны) |
|
---|---|
Livnyn kaupunkia |
|
lippu |
vaakuna |
Livnyn sijainti Orjolin alueella punaisella |
|
Livny |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Venäjä |
Alue | Orjolin alue |
Väkiluku (2010) | 50 343 |
Aikavyöhyke | UTC+3 (MSK) |
Livny (ven. Ли́вны) on kaupunki Orjolin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Donin sivujoen Sosnan varrella 154 kilometriä Orjolista kaakkoon. Kaupunki on Livnyn piirin keskus, mutta ei itse kuulu sen yhteyteen, vaan muodostaa erillisen kaupunkipiirikunnan. Livnyn kautta kulkee Verhovjen ja Marmyžin välinen rautatielinja sekä Orjolin ja Jeletsin välinen maantie. Asukkaita on 51 900 henkeä (vuonna 2005).
Kaupunki tunnetaan 1100-luvulta lähtien. 1200-luvulla sen hävittivät mongolit. Boris Godunovin määräyksestä rakennettiin vuonna 1586 linnoitus, jonka viereen syntyi esikaupunki. Livny oli yksi Ivan Bolotnikovin talonpoikaiskapinan keskuksia vuosina 1606–1607. Vuosisadan puolivälissä se menetti sotilaallisen merkityksensä. Kaupunginoikeudet Livny sai vuonna 1708 ja vuonna 1778 siitä tuli Orjolin lääniin kuuluneen kihlakunnan keskus. Toisen maailmansodan aikana kaupunki oli jonkin aikaa saksalaisten miehittämä ja kärsi suuria vahinkoja. Nykyään siellä on lähinnä kone- ja laite- sekä elintarviketeollisuutta.
Nähtävyyksiä ovat Sosnajoen yläpuolella kohoava vuonna 1592 perustettu Sergein luostari sekä keskustan klassistiset rakennukset.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 237. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Livny Wikimedia Commonsissa
- Epävirallinen kaupunkisivusto (venäjäksi)
- Livny Orjolin alueen sivustolla[vanhentunut linkki] (venäjäksi)