MDF-levy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MDF-raakalevyä laudan ja riman muotoisina kappaleina.

MDF-levy (medium-density fibreboard) on puolikova kuitulevy, joka valmistetaan kuivausmenetelmällä kuumapuristamalla se havupuukuidusta (noin 92 % tuotteesta) ja sideaineista (noin 8 % tuotteesta).[1][2] Levyn sideaineina käytetään esimerkiksi formaldehydihartseja, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittoja erityisesti MDF-levyjen parissa työskenteleville.[3] Levyjen valmistuksessa on pyritty siirtymään turvallisempiin sideaineisiin, kuten polyvinyyliasetaattiin.[2] MDF-levyä voidaan valmistaa myös kylmäpuristamalla.[2]

MDF-levyjen valmistus alkoi vuonna 1965 New Yorkin Depositissa.[4] Niiden tuotanto kiihtyi 1980-luvulla, ja MDF-levy onkin osin syrjäyttänyt lastulevyn monissa käyttökohteissa, erityisesti kalusteteollisuudessa. MDF-levy kestää kosteutta paremmin kuin lastulevy, mutta sekin turpoaa kastuessaan, eikä siten sovellu ulkokäyttöön. Koska MDF-levy valmistetaan puukuidusta eikä suuremmista puulastuista, saadaan MDF-levystä homogeenisempi ja tiiviimpi materiaali, jonka massa on yleensä 600–800 kg/m³[5]. Levyjen tarkka työstäminen on helppoa. Ruskeiden raakalevyjen lisäksi on olemassa levyjä, jotka on pinnoitettu melamiinilla, maalilla tai viilulla,[6] sekä erivärisiä läpivärjättyjä levyjä[7].

  1. MDF Finnforest. Viitattu 5.11.2008.
  2. a b c MDF from Start to Finish Composite Panel Association. Arkistoitu 7.10.2009. Viitattu 13.11.2008. (englanniksi)
  3. Hengitystieherkistäjät Työterveyslaitos. Viitattu 5.11.2008.[vanhentunut linkki]
  4. PARTICLEBOARD, MEDIUM-DENSITY FIBERBOARD, AND MENDE PROCESS BOARD PLANTS IN THE UNITED STATES — CAPACITY, PRODUCTION, AND RAW MATERIAL TRENDS, 1956-1976 Forest Products Laboratory. Arkistoitu 12.10.2006. Viitattu 13.11.2008. (englanniksi)
  5. Terms and Definitions Stacks and Stacks. Arkistoitu 12.10.2008. Viitattu 13.11.2008. (englanniksi)
  6. MDF-levy Brandéns Panelskivan. Arkistoitu 12.8.2007. Viitattu 13.11.2008.
  7. Coloured MDF - Solid colour innovation (Arkistoitu – Internet Archive), Architecture & Design. Viitattu 8.8.2017.