Osborne House

Osborne House
Sijainti	East Cowes Isle of Wight Englanti Yhdistynyt kuningaskunta
Koordinaatit	50°45′02″N 1°16′12″W / 50.75053°N 1.27005°W / 50.75053; -1.27005
Rakennustyyppi	English country house
Tyylisuunta	Italialaistyyli
Suunnittelija	Prinssi Albert
Valmistumisvuosi	1845
Omistaja	English Heritage
Osborne House
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Osborne House on entinen kuninkaallinen kartano East Cowesin rannikkokaupungissa Isle of Wightilla.^[1][2] Kuningatar Viktoria ja prinssi Albert ostivat kartanon vuonna 1845, ja prinssi suunnitteli sinne uuden italialaistyylisen päärakennuksen yhdessä Thomas Cubittin kanssa. Kuninkaallinen perhe käytti kartanoa loma-asuntona yli 50 vuoden ajan kuningattaren kuolemaan saakka vuonna 1901, minkä jälkeen kuningas Edvard VII lahjoitti sen Britannian kansalle.^[1][3]

Osborne House suojeltiin Grade I -luokan kohteena 1979 ja sen puistoalueet Grade II* -luokan kohteena 1987.^[2][4] Nykyään se on yksi suosituimpia matkailukohteita Isle of Wightilla.^[1] Vastuu kartanon ja sitä ympäröivien puistoalueiden hoitamisesta siirtyi 1986 English Heritage -järjestölle, joka on toteuttanut siellä useita kunnostushankkeita.^[1]

Osborne Housen maat kuuluivat keskiajalla Osbornen ja Bartonin kartanoille. Osbornen kartanolla oli aikojen saatossa useampia omistajia, kun taas Barton kuului Winchester Collegelle vuodesta 1439 aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Vuonna 1630 Osbornen maat osti Eustace Mann -niminen mies, joka rakensi niille talon.^[4]

Tila päätyi Blachfordin suvulle 1705, kun Mannin lapsenlapsi Elizabeth meni naimisiin Robert Blachfordin kanssa. Vuonna 1755 heidän jälkeläisensä Robert Pope Blachford peri huomattavan summan rahaa ja sijoitti ne kartanon kehittämiseen. Vanha päärakennus purettiin 1779 ja sen paikalle rakennettiin uusi rakennus, talleja ja kasvimaa, joka on säilynyt nykypäiviin saakka.^[3][4] Päärakennuksen itä- ja länsipuolelle perustettiin puistoalueet, joita laajennettiin vuosina 1810–1835.^[4]

Kuningatar Viktoria ja prinssi Albert ryhtyivät vuonna 1843 etsimään kasvavalle perheelleen merenrantakotia, jonne he voisivat vetäytyä pois Lontoon ja Windsorin hulinasta. Pääministeri Robert Peel suositteli heille Osbornen kartanoa, jonka he ensin vuokrasivat Isabella Blachfordilta ja sitten ostivat yhdessä viereisen Bartonin kartanon kanssa toukokuussa 1845.^[3][4] Kartanon mailta Solentinsalmelle avautuvat näkymät toivat prinssi Albertin mieleen Napolinlahden, jossa hän oli vieraillut 1839.^[5] Koska kartanon päärakennus oli kuningasperheelle liian pieni, he päättivät ensi töikseen laajentaa sitä.^[3]

Lain mukaan kaikki valtion kiinteistöt kuuluivat metsäministeriön vastuualueelle, mutta Viktoria ja Albert eivät halunneet ministeriön virkamiesten puuttuvan Osborne Housen suunnitteluun. Niinpä prinssi sivuutti ministeriön arkkitehdit ja palkkasi Thomas Cubittin neuvonantajakseen. Cubitt suositteli, että vanhan kartanon laajentamisen sijaan olisi järkevämpää rakentaa kokonaan uusi päärakennus.^[3] Hän auttoi prinssiä suunnittelemaan siitä suuren italialaistyylisen palatsin.^[2][3]

Vuonna 1846 valmistui ensimmäisenä paviljonki, jossa sijaitsivat Viktorian ja Albertin yksityistilat sekä kuninkaalliset lastenhuoneet. Viktorian seurueeseen kuuluvat kuninkaallisen perheen jäsenet ja palvelusväki saivat oman asuinsiiven 1848. Vanha päärakennus purettiin samana vuonna, ja sen paikalle rakennettiin vuoteen 1851 mennessä uusi päärakennus, joka yhdistettiin palvelusväen siipeen pitkällä käytävällä. Uuteen päärakennukseen muuttivat ensimmäisenä kuningasperheen lapset.^[3]

Paviljongin ja päärakennuksen koillispuolelle tuli terassialue, jolle perustettiin klassinen italialainen puutarha. Osbornen maille rakennettiin myös mökkejä, miespalvelijoiden makuusali, tilat merivartiostoa varten sekä aallonmurtaja. Bartonin kartanon Cubitt myllersi perinpohjin ja teki siitä mallitilan viljelykäyttöön. Vuosina 1853–1854 rakennettiin kuningasperheen lapsia varten sveitsiläistyylinen hirsimökki päärakennuksesta 1,5 kilometriä itään. Vuonna 1860 tilan etelälaidalle valmistui talleja, joihin mahtui 50 hevosta ja vaunut. Vanhat tallit muutettiin keittiöiksi ja palvelusväen asuintiloiksi.^[3]

Arkkitehtuurin lisäksi prinssi Albert valvoi tarkasti taloa ympäröivien puutarha- ja puistoalueiden suunnittelua. Hän käytti Osborneen valtavasti työtunteja, vaikka johti samanaikaisesti myös rakennusprojekteja Balmoralin linnassa Skotlannissa ja Frogmoren kartanossa Windsorissa. Häntä voidaankin pitää Osbornen tosiasiallisena pääarkkitehtinä.^[3]

Prinssin kuoltua 1861 kartanosta tuli Viktorialle tärkeä vetäytymispaikka. Sveitsiläiseen mökkiin lisättiin 1862 museo lasten alati kasvavia lelukokoelmia varten. Lähelle palvelijoiden siipeä tehtiin tupakkasalonki 1866. Kuningatarta varten pystytettiin yksityiskappeli 1880, ja hänen intialaisille palvelijoilleen rakennettiin asuintilat miesten makuusalin yhteyteen 1887.^[3]

Osborne Housessa ei ollut aluksi virallista vastaanottohuonetta, ja kuningatar pystyi kestitsemään suuria vierailijamääriä vain kesäisin nurmialueille pystytetyissä teltoissa. Tilanne korjaantui, kun kartanoon rakennettiin vuosina 1890–1892 Durbar-siipi, jonka pohjakerroksessa oli suuri vastaanotto- ja ruokailutila. Uuden siiven toiseen kerrokseen tuli myös kuningattaren nuorimman tyttären Beatricen perheen yksityisasunto.^[3]

Viktoria kuoli 81 vuoden iässä Osborne Housessa tiistai-iltana 22. tammikuuta 1901 perheensä ympäröimänä.^[3][6] Hänen seuraajallaan Edvard VII:llä ei ollut käyttöä kartanolle ja hän lahjoitti sen Britannian kansakunnalle kruunajaispäivänään 1902. Rakennuksen pohjakerros avattiin osittain suurelle yleisölle 1904, ja muu osa talosta muutettiin upseerien toipilaskodiksi.^[3]

Vuonna 1902 aloitettujen uudistusten myötä Britannian merivoimia kasvatettiin voimakkaasti, ja ne tarvitsivat uusia harjoituskeskuksia. Osbornen tallien viereen rakennettiin kadettikoulu, jonka kuningas vihki käyttöön elokuussa 1903. Se suljettiin kuitenkin jo vuoteen 1921 mennessä, jolloin kadettien koulutus siirtyi kokonaisuudessaan Kuninkaalliseen merisotakouluun Dartmouthissa. Suurin osa koulurakennuksista purettiin 1933.^[3]

Edvard VII oli määrännyt Viktorian ja Albertin yksityistilat suljetuiksi 1901, mutta Elisabet II salli niiden avaamisen suurelle yleisölle 1954. Vuonna 1977 pidetyn kuningattaren hopeariemujuhlan myötä kävijöiden määrä Osborne Housessa kasvoi roimasti, ja useita huoneita sisustettiin uudelleen.^[3]

Kartanon hallinta siirtyi English Heritagen vastuulle 1986, minkä jälkeen järjestö on toteuttanut siellä useita kunnostus- ja sisustushankkeita. Paviljongin kolmannessa kerroksessa sijainneet kuninkaalliset lastenhuoneet kunnostettiin näyttelykuntoon 1989. Viktorian yksityinen uimaranta avattiin yleisölle 2012. Viimeisimpänä sveitsiläinen mökki kunnostettiin 1,65 miljoonalla punnalla vuoteen 2014 mennessä, jolloin siellä avautui kuninkaallisten lasten elämästä Osbornessa kertova näyttely.^[3]

Nykyinen kartanorakennus rakennettiin vuosina 1845–1851 Durbar-siipeä lukuun ottamatta.^[5][2] Prinssi Albert osallistui alusta alkaen rakennuksen suunnitteluun. Hän palkkasi rakennustöiden johtajaksi Thomas Cubittin, joka oli pikemminkin rakennusurakoitsija kuin arkkitehti. Prinssin valinta oli luultavasti tietoinen, sillä hänellä oli vahva näkemys lopullisesta rakennuksesta ja hän tarvitsi sen toteuttamiseen rakennusalan ammattilaista.^[5]

Osborne Housesta tuli suuri, epäsäännöllisen muotoinen rakennus, joka oli tehty sementtirappauksella peitetystä tiilestä ja vahvistettu rautapalkeilla.^[2] Tyylillisesti rakennus lainasi aineksia italialaisesta rakennusperinteestä: se oli pittoreski palazzo, johon kuului kaksi tornia ja portaikkojen yhdistämiä terasseja. Juuri terasseja ja niiltä avautuvia näkymiä pidetään Osbornen onnistuneimpina ratkaisuina.^[7]

Vastaavantyylisiä rakennuksia oli tehty Englannissa jo aikaisemminkin, esimerkiksi Thomas Hopen Deepdene House (1823) Surreyssä ja Charles Barryn Trentham Hall (1830-luku) Staffordshiressä. Osborne Housen lähimpinä esikuvina pidetään kuitenkin palatseja, joita Karl Friedrich Schinkel ja hänen oppilaansa Ludwig Persius suunnittelivat Preussin kuninkaallisille lähelle Potsdamia.^[5]

Kartano muodostuu neljästä erillisestä mutta toisiinsa yhdistetystä siivestä, joiden väliin jää kaksi sisäpihaa. Kolme siivistä valmistui prinssi Albertin elinaikana: kuninkaallisen perheen huoneet sisältävä paviljonki; palvelusväen asuintilat sisältävä siipi; ja pääsiipi, jossa oli aluksi tilat vanhimmille kuninkaallisille lapsille ja myöhemmin vierashuoneita.^[7] Charles Barryn suunnittelema Trentham Hall toimi todennäköisesti esikuvana, kun Osborne House päädyttiin jakamaan erilliseen paviljonkiin ja pääsiipeen.^[5]

Paviljonki oli Viktorian ja Albertin perheen koti ja piilopaikka, jonka suunnittelussa oli tietoisesti kartettu muodollisuutta. Rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsevat biljardisali, ruokasali ja salonki on ryhmitelty keskusportaikon ympärille siten, että niistä toiseen siirtyminen on helppoa. Ratkaisun ansiosta palvelusväki oli aina lähellä, kun kuningatar tai prinssi tarvitsivat heitä.^[7] Ylempien kerrosten yksityishuoneet ovat kooltaan pienempiä ja sisustukseltaan yksinkertaisempia.^[7]

Merkittävin Osborne Houseen tehty laajennus prinssin Albertin kuoleman jälkeen oli vuonna 1892 valmistunut Durbar-siipi, johon tuli suuri vastaanottosali ja asuintilat prinsessa Beatricen perheelle. Ulkoisesti siipi muistutti muuta kartanoa mutta sen sisustuksesta tuli intialaistyylinen, minkä tarkoituksena oli kuvastaa kuningatar Viktorian asemaa Intian keisarinnana. Sisustuksen suunnitteli kirjailija Rudyard Kiplingin isä John Lockwoord Kipling, joka oli toiminut Mayon taidekoulun rehtorina Lahoressa.^[7] Hänen apunaan toimi intialainen käsityöläismestari Bhai Ram Singh, joka koristeli Durbar-huoneen seinät taidokkailla koristerappauksilla.^[7][8] Huoneessa järjestettiin illalliskutsuja Euroopan kuninkaalliselle ja pidettiin Viktorian suuresti ihailemia teatteriesityksiä. Myöhemmin siellä on kuvattu kohtauksia historiallisiin elokuviin, kuten Victoria & Abdul (2017), jonka nimiroolissa näytteli Judi Dench.^[8]

Osborne Housen viheralueet olivat suurimmillaan yli 800 hehtaria mutta ovat supistuneet myöhemmin 143 hehtaariin. Niihin kuuluu kuvanveistotaidetta sisältäviä muodollisia puutarhoja, aidattu kasvitarha ja laajoja puistoalueita. Kartanon maille rakennettiin sveitsiläinen mökki museoineen ja reunavallin ympäröimä pienoislinnake, joista kumpaakin hyödynnettiin kuninkaallisten lasten kasvatuksessa. Mökin vieressä oli kasvimaita, joilla lapset kasvattivat hedelmiä, vihanneksia ja kukkia.^[7]

Prinssi Albert osallistui puistoalueiden kehittämiseen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Hän joutui jossain määrin mukauttamaan istutussuunnitelmansa kartanon mailla 1700-luvun lopulla tehtyyn maisemointiin. Lopputulokseen vaikuttivat myös hänen ihastuksensa poppeleihin ja italialaiseen käytäntöön istuttaa suurimpien puistoteiden varrelle ikivihreitä kasveja, kuten myrttiä ja laakeripuita.^[7] Kuninkaallisiin morsiuskimppuihin on poimittu kukkia samasta Osborne Housessa kasvavasta myrttipensaasta 1850-luvulta alkaen: näin on tehty prinsessa Viktorian, kuningatar Elisabetin, prinsessa Dianan, prinsessa Catherinen ja herttuatar Meghanin häissä.^[9] Prinssi valitsi puistoon myös magnolioita, alppiruusuja ja atsaleoita. Monet kartanon mailla kasvavista puista ovat hänen itsensä tai kuninkaallisten lasten istuttamia.^[7]

Terassien kukkatarhat on palautettu alkuperäiseen asuunsa, ja niiden väliin on sijoitettu kuvapatsaita ja värikkäitä kävelyteitä. Erilaisten kukkien kirjo on suuri: kuningatar kirjoittaa päiväkirjassaan kurjenpolvista, leukoijoista ja heliotroopeista sekä appelsiininkukilta ja ruusuilta tuoksuvista kesäilloista. Aidattu kasvitarha perustettiin jo 1700-luvulla, ja sen käytävät ovat nykyään alkuperäisillä paikoillaan.^[7] Vuonna 2000 kasvitarha uudistettiin puutarhasuunnittelija Rupert Golbyn johdolla. Hän huomioi suunnitelmissaan Viktorian-aikaisen tavan käyttää aluetta erityisesti leikkokukkien ja säleikköpuiden kasvattamiseen. Golby sisällytti puutarhaan myös paljon kasveja, jotka on nimetty Viktorian ja Albertin mukaan.^[7][10]

Britannian monarkian ja imperiumin maailmanvalta liittyy Osborne Housen historiaan siinä missä kuningatar Viktorian ja prinssi Albertin yksityiselämäkin. Kartanosta levisi maailmalle enemmän kuvia kuin mistään muusta viktoriaanisesta rakennuksesta, ja sen arkkitehtuurista otettiin mallia Britannian lisäksi aina Yhdysvalloissa ja Australiassa saakka. Se inspiroi niin kaupungintaloja kuin rautatieasemia, huviloita, merenrantahotelleja ja kartanoitakin. Ehkä kuuluisin Osborne Housen mallin mukaan toteutettu rakennus on arkkitehti William Wardellin 1870-luvulla suunnittelema kuvernöörin talo Australian Melbournessa.^[5]

Brittiläisen imperiumin lisäksi Osborne Housella oli symbolinen merkitys monille Britannian jättäville maastamuuttajille ja sotilaille 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Se oli nimittäin yksi viimeisistä asioista, jonka Southamptonin satamasta lähtevät laivamatkustajat näkivät kotimaastaan.^[5]