Routio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Routio
Routiobacka
Lohjan ABC Roution kaupunginosassa.
Lohjan ABC Roution kaupunginosassa.
Kaupunki Lohja
Suuralue Länsi-Lohja
Väkiluku 2 474 (2013)
Postinumero(t) 08350
Lähialueet Hiidensalmi, Paloniemi, Karnainen

Routio (ruots. Routiobacka) on Lohjan 22. kaupunginosa.[1] Se sijaitsee noin kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen. Alue oli vuoteen 1997 osa Lohjan kuntaa, jolloin se oli yksi sen suurimmista asuinalueista. Tällöin se oli kaupungin ja kunnan rajan välittömässä läheisyydessä. Routio rajautuu lännessä Paloniemen kaupunginosaan, idässä Väänteenjokeen ja etelässä Hiidensalmeen sekä Lohjanjärveen.

Routiolla on Routionmäellä sijaitseva kerrostaloalue ja sen ympärillä viime vuosina voimakkaasti laajentunut omakotitaloalue. Roution liikenneyhteydet paranivat merkittävästi kun Helsinki-Turku moottoritien toinen vaihe valmistui vuonna 2008.

Roution postinumero on 08350 LOHJA (ennen Lohjan postitoimipaikkojen yhtenäistämistä 08350 ROUTIO).

Hiiden kartanon maihin aikoinaan kuulunut ja kunnallisneuvos Wikströmin perikunnalta ostettu Routionmäki oli aina 1960-luvulle lähes kokonaan metsää, kunnes ensimmäiset kerrostalot valmistuivat vuonna 1967. Korkeiden talojen ylimmistä kerroksista avautuu näkymiä järville ja Lohjan kaupunkiin. Aivan lähellä Pitkäniemessä toimivat isot työllistäjät Lohjan paperitehdas, Mahoganyn viilutehdas ja Finnforestin kertopuutehdas. Taloja muualta Suomesta Lohjalle muuttavan teollisuustyöväen tarpeisiin rakennettiin läpi 1970-luvun, mutta 1980-luvulla kehitys pysähtyi. Syynä pidettiin valtion suuria maavarauksia alueella tulevaa Turun-moottoritietä ja Espoo–Lohja–Salo-oikorataa varten.[2][3] Aikoinaan alueella sijaitsi mm. R-kioski, posti, apteekki sekä terveyskeskus.

1980-luvun puolivälissä Helsingin Sanomat kirjoitti väen muuttaneen pois Routiolta siinä määrin, että alueen koulusta on jouduttu vähentämään opettajia. Asukkaiden kerrottiin moittivan alueen epäviihtyisyyttä, palvelujen puutetta ja nuorison harjoittamaa vandalismia.[2] 1990-luvun alkupuolella levottomat ajat olivat jo takana[4]. Sittemmin Roution taloissa on tapahtunut muun muassa perheriitaan liittynyt henkirikos kesällä 2014[5] ja huhtikuussa 2018[6] sekä huoneistopalo lokakuussa 2024[7].

Roution asuinaluetta ryhdyttiin 1990-luvulla kohentamaan muun muassa laajoin kukkaistutuksin. Paljolti asukasyhdistys Routio-seuran vetämä hanke sai Puutarhaliiton Vihreä kaupunki -mitalin.[4][3]

Vuoden 1998 paikkeilla Roution kerrostaloissa asui noin 1 600 henkeä, 40 prosenttia vuokrataloissa ja 60 prosenttia omistusasunnoissa. Ympäristön rivi- ja pientaloasunnoissa oli lisäksi noin 400 asukasta.[8].

Vuonna 2013 alueella asui 2 474 asukasta. Heistä naisia oli 50,2 ja miehiä 49,8 prosenttia. Kotitalouksia alueella oli 1 264. Vuonna 2012 alueella oli 202 työtöntä.[9]

Nykyisin kaupunginosan palvelutarjonta on varsin suppeaa. Roution liikekeskuksessa toimivat kampaamo Kirke, ravintola Kayatepe, konditorio, seurakuntakoti, jossa on kerhoja ja diakonin vastaanotto. Tämän lisäksi moottoritien varrella, noin kahden kilometrin päässä Routionmäeltä toimii Lohjan ABC-liikenneasema. Alueen viimeinen päivittäistavarakauppa lakkautettiin vuonna 2020 kannattamattomuuden takia.[10] Myös routiolaisia palvelemaan rakensi S-ryhmä 2020-luvun alkupuolella Sale-myymälän Hiidensalmeen, noin kilometrin päähän.[11] Nuorisotalo Mesta, Routionmäen yhtenäiskoulu, kirjasto[12] ja päiväkoti sijaitsevat nykyisin samassa, vuonna 2017 valmistuneessa Routionmäen monitoimijatalossa[13].

Routionmäen eteläpuolella kulkevaa Karstuntietä pääsee sekä Lohjan keskustaan että myös Sammattiin päin. Alueen pohjoispuolella kulkee Valtatie 1, jolta myös pääsee myös Routiolle Lohjan läntistä sisääntulotietä, Hossantietä.[14]

Sammatin ja Lohjan väliä ajava linja-auto kulkee myös Routionmäen kautta, joka mahdollistaa keskustaan kulkemisen myös julkisilla kulkuneuvoilla.

  1. Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013 (XLS) Maanmittauslaitos. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.7.2013.
  2. a b Asukkaat muuttavat pois Lohjan uudesta taajamasta. Helsingin Sanomat, 12.4.1985, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  3. a b Huhta, Matti: Lohjan Routiosta tuli kukkien lähiö. Helsingin Sanomat, 10.4.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.11.2024.
  4. a b Saavalainen, Heli: Asukkaat istuttavat Lohjan kunnan betonilähiötä "Ruusujen Routioksi". Helsingin Sanomat, 1.10.1993. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.11.2024.
  5. Miehen epäillään tappaneen naisen Lohjalla riidan takia ts.fi. 19.6.2014. Viitattu 24.9.2022.
  6. Erokriisiin joutunutta miestä epäillään ex-vaimonsa ampumisesta - uhri konttasi rappukäytävään ja kuoli: ”Oli niin monta osumaa, ettei voinut tehdä mitään” www.iltalehti.fi. Viitattu 24.9.2022.
  7. Salaterä, Jalmari: En person har dött i brand i Lojo Svenska Yle. 25.10.2024. Viitattu 9.11.2024.
  8. Huhta, Matti: Roution raitilla on rauhallista. Helsingin Sanomat, 10.4.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.11.2024.
  9. Postinumeroalueet: Postinumeron 08350 sijainti kartalla | Routio Postinumeroalueet. Viitattu 24.9.2022.
  10. Roution MK Market suljetaan: "Menee enemmän kuin tulee" – kerrostalojen purku vei myynnistä kolmasosan Länsi-Uusimaa. 23.1.2020. Viitattu 6.1.2023.
  11. Hiidensalmen Salen rakentaminen alkoi - avajaisia juhlitaan ensi vuoden alussa | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO www.sttinfo.fi. Viitattu 6.9.2022.
  12. Routionmäen omatoimikirjasto lohja.fi. Viitattu 9.11.2024.
  13. Roution monitoimijatalon järjestömessut Routio-seura. 2017. Viitattu 9.11.2024.
  14. E 18 Muurla-Lohja Väylävirasto. Viitattu 6.3.2023.