majailla

majailla (67) (taivutus [luo])

1. asua (yleensä tilapäisesti), oleskella

   Vankikarkuri oli majaillut kerrostalojen ullakoilla.

   Hän sai häädön ja on sittemmin majaillut sukulaisissa.

   Joukko elämäntapaintiaaneja majailee minun maillani.

• IPA: /ˈmɑjɑi̯lːɑˣ/
• tavutus: ma‧jail‧la

• johdos verbistä maja (vartalo maja- + johdin -il:ile- + verbintunnus -la)

• maja

• substantiivit: majaileminen, majailu

• majailla Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 161 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa