Ewan McGregor
Ewan McGregor | |
---|---|
Ewan McGregor vuonna 2012 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 31. maaliskuuta 1971 Perthshire, Skotlanti |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso |
Eve Mavrakis ( 1995; 2017) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1993– |
Merkittävät roolit |
Trainspotting Star Wars: Episodi II – Kloonien hyökkäys Big Fish Star Wars: Episodi III – Sithin kosto |
Palkinnot | |
BAFTA Scotland (1997, 2004) |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Ewan Gordon McGregor (s. 31. maaliskuuta 1971 Crieff, Perthshire) on skotlantilainen näyttelijä.[1][2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McGregor opiskeli näyttelemistä Kirkcaldy College of Technologyssa ja Guildhall School of Music and Dramassa, josta hän valmistui vuonna 1992. Opintojensa jälkeen hän esiintyi kahdessa vuonna 1993 ensiesitetyssä television minisarjassa, Dennis Potterin kirjoittamassa kuusiosaisessa, Suezin kriisin aikaan sijoittuvassa musikaalikomediassa Lipstick on Your Collar, jota esitti Channel 4, ja Stendhalin romaaniin Le Rouge et le Noir perustuvassa neliosaisessa, 1800-luvun Ranskaan sijoittuvassa draamasarjassa Scarlet and Black, jota esitti BBC Two. Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän teki Bill Forsythin ohjaamassa draamakomediassa Ollaan ihmisiksi, jonka pääroolia esitti Robin Williams.[1][3][4]
Vuonna 1994 McGregor esiintyi Danny Boylen ohjaamassa elokuvassa Shallow Grave – murhaleikki ja vuonna 1996 hän teki kansainvälisen läpimurtonsa esitettyään heroiiniriippuvaista Mark Rentonia saman ohjaajan elokuvassa Trainspotting. McGregorin ja Boylen yhteistyö jatkui vielä elokuvassa Epätavallista elämää vuonna 1997. Hänet palkittiin kaikista kolmesta Boylen kanssa tekemästään elokuvasta Empire-lehden jakamalla parhaan brittiläisen miesnäyttelijän palkinnolla, minkä lisäksi BAFTA-järjestön Skotlannin osasto palkitsi hänet parhaan miespääosan palkinnolla suorituksestaan Trainspottingissa. Myöhemmin Empire-lehti on palkinnut hänet parhaana brittiläisenä miesnäyttelijänä myös suorituksestaan elokuvamusikaalissa Moulin Rouge!, minkä lisäksi hän on saanut lehden ikonipalkinnon (Empire Icon Award) vuonna 2008, ja Skotlannin BAFTA parhaasta skotlantilaisen elokuvan miespääosasta suorituksestaan elokuvassa Nuori Adam.[1][5][6][7]
Ewan McGregorin ehkä merkittävimmät esiintymiset olivat Star Wars -elokuvasarjan kolmessa ensiosassa. McGregor näytteli nuorta Obi-Wan Kenobia elokuvissa Pimeä uhka (1999), Kloonien hyökkäys (2002) sekä Sithin kosto (2005).
McGregor sai Baz Luhrmannin ohjaamasta Moulin Rouge! -elokuvasta, jossa esitti nuorta runoilijaa Christiania, myös muun muassa European Film Awardin ja Golden Satellite Awardin. Lisäksi hän oli ehdolla muun muassa Golden Globe -palkinnon saajaksi. Eniten lipputuloja elokuvista, joissa McGregor on esiintynyt, ovat tuottaneet vuosien 1999, 2002 ja 2005 Tähtien sota -elokuvat, joissa hän esittää Obi-Wan Kenobia. Edellä mainittujen lisäksi hänen menestyneitä elokuviaan ovat muun muassa Ron Howardin ohjaama Enkelit ja demonit vuodelta 2009 ja Roman Polańskin ohjaama The Ghost Writer vuodelta 2010, josta hänet palkittiin Euroopan elokuva-akatemian European Film Awardilla sarjassa paras miespääosa.[1][5][8][9]
McGregor on näytellyt elokuvien ja televisiosarjojen lisäksi myös teatterissa. Hän on esiintynyt muun muassa Lontoon West Endillä esitetyssä näytelmässä Little Malcolm and His Struggle Against The Eunuchs vuonna 1999 ja musikaalissa Guys and Dolls vuonna 2005.[10][11] Hän sai suorituksestaan Guys and Dollsissa Laurence Olivier -palkintoehdokkuuden sarjassa paras miespääosa musikaalissa.[12]
Moottoripyöräharrastus ja Unicef-toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McGregor on nuoruudestaan lähtien ollut innokas moottoripyöräilijä.[13] Vuonna 2004 hän kiersi moottoripyörällä maapallon ympäri ystävänsä Charley Boormanin ja kuvaaja Claudio von Plantan kanssa. Matka alkoi Lontoosta ja reitti kulki Itä-Euroopan kautta Venäjälle, Kazakstaniin, Mongoliaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. McGregor kirjoitti matkastaan kirjan Long Way Round, ja matkasta on tehty myös televisiosarja Tien päällä Ewan McGregor.[14][15][16]
Vuonna 2007 McGregor teki saman ryhmän kanssa moottoripyörämatkan Pohjois-Skotlannin John o' Groatsista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin. Aiemman matkan tapaan siitä kirjoitettiin kirja, nimeltään Long Way Down ja tehtiin televisiosarja.[17][18]
McGregor on myös aktiivinen Unicefin toiminnan puolestapuhuja, ja hän on vieraillut hyvän tahdon lähettiläänä useissa Unicefin avustuskohteissa muun muassa kehitysmaissa.[19]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]McGregor avioitui vuonna 1996 ranskalaisen Eve Mavrakisin kanssa. Heillä on neljä lasta: vuosina 1996 ja 2001 syntyneet tyttäret, vuonna 2006 Mongoliasta nelivuotiaana adoptoitu tytär sekä vuonna 2011 syntynyt nuorimmainen tytär.[3][20] Pariskunta muutti erilleen toukokuussa 2017, ja tammikuussa 2018 he hakivat avioeroa. McGregor seurustelee lehtitietojen mukaan näyttelijä Mary Elizabeth Winsteadinin kanssa. Ewanin ja Maryn suhde johti edellä mainittuun avioeroon.[21]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Muuta |
1994 | Ollaan ihmisiksi | Being Human (1994 film) | Alvarez | |
Shallow Grave – murhaleikki | Shallow Grave | Alex Law | ||
1995 | Suuri aalto | Blue Juice | Dean Raymond | |
1996 | Trainspotting | Mark Renton | ||
The Pillow Book | Jerome | |||
Emma | Frank Churchill | |||
Suu messingillä | Brassed Off | Andy Barrow | ||
1997 | Yövartija | Nightwatch | Martin Bells | |
Käärmeen suudelma | The Serpent's Kiss | Meneer Chrome | ||
Epätavallista elämää | A Life Less Ordinary | Robert Lewis | ||
1998 | Velvet Goldmine | Curt Wild | ||
Laululintu | Little Voice | Billy | ||
Desserts | Stroller | Lyhytelokuva | ||
1999 | Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka | Star Wars Episode I: The Phantom Menace | Obi-Wan Kenobi | |
Pörssipeluri | Rogue Trader | Nick Leeson | ||
Pimeä pakkomielle | Eye of the Beholder | The Eye | ||
2000 | Nora | James Joyce | ||
2001 | Moulin Rouge! | Christian | ||
Isku Mogadishuun | Black Hawk Down | John Grimes | ||
2002 | Star Wars: Episodi II – Kloonien hyökkäys | Star Wars Episode II: Attack of the Clones | Obi-Wan Kenobi | |
Solid Geometry | Phil | lyhytelokuva | ||
2003 | Vähät rakkaudesta | Down with Love | Catcher Block | |
Nuori Adam | Young Adam | Joe Taylor | ||
Faster | kertoja (äänirooli) | |||
Big Fish | Edward Bloom nuorena | |||
2005 | Robots | Rodney Copperbottom (äänirooli) | ||
Star Wars: Episodi III – Sithin kosto | Star Wars Episode III: Revenge of the Sith | Obi-Wan Kenobi | ||
Valiant | Valiant (äänirooli) | |||
The Island | Lincoln Six Echo/Tom Lincoln | |||
Stay | Sam Foster | |||
2006 | Alex Rider & Stormbreaker | Stormbreaker | Ian Rider | |
Scenes of a Sexual Nature | Billy | |||
Beatrix Potter – taiteilijaelämää | Miss Potter | Norman Warne | ||
2007 | Cassandra’s Dream | Ian Blane | ||
2008 | Incendiary | Jasper Black | ||
Petollinen suhde | Deception | Jonathan McQuarry | ||
2009 | Enkelit ja demonit | Angels & Demons | Camerlengo Patrick McKenna | |
I Love You Phillip Morris | Phillip Morris | |||
Vuohia tuijottavat miehet | The Men Who Stare at Goats | Bob Wilton | ||
Amelia | Gene Vidal | |||
2010 | The Ghost Writer | The Ghost | ||
Nanny McPhee ja suuri pamaus | Nanny McPhee and the Big Bang | Rory Green | ||
Jackboots on Whitehall | Chris (äänirooli) | |||
Beginners | Oliver | |||
2011 | Perfect Sense | Michael | ||
Fastest | kertoja | |||
Haywire | Kenneth | |||
2012 | Rakkaudesta, unelmista ja kaloista | Salmon Fishing in the Yemen | Alfred Jones | |
Selviytyminen | The Impossible | Henry | ||
2013 | Jack the Giant Slayer | Elmont | ||
Perhe – August: Osage County | August: Osage County | Bill Fordham | ||
2014 | Son of a Gun | Brendan Lynch | ||
Jane Got a Gun | John Bishop | |||
Miljoona tapaa kuolla lännessä | A Million Ways to Die in the West | Cowboy | cameo | |
2015 | Mortdecai | Alistair Martland | ||
Last Days in the Desert | Jeesus/Saatana | |||
Miles Ahead | Dave Brill | |||
Star Wars: The Force Awakens | Obi-Wan Kenobi (äänirooli) | cameo (kreditoimaton) | ||
2016 | Our Kind of Traitor | Peregrine "Perry" Makepeace | ||
American Pastoral | Seymour "Swede" Levov | myös ohjaaja | ||
2017 | Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö | Beauty and the Beast | Lumière | |
T2 Trainspotting | Mark Renton | |||
2018 | Risto Reipas ja Nalle Puh | Christopher Robin | Risto Reipas | |
Zoe | Cole | |||
2019 | Doctor Sleep | Danny Torrance | ||
2019 | Star Wars: The Rise of Skywalker | Obi-Wan Kenobi (äänirooli) | cameo | |
2020 | Birds of Prey | Roman Sionis / Black Mask | ||
2021 | The Birthday Cake | Isä Kellysmall | ||
2022 | Pinocchio | Heinäsirkka (äänirooli) |
Televisiosarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Televisiosarjat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
1993 | Huulipunaa kauluksessa | Lipstick on Your Collar | Mick Hopper |
Scarlet and Black | Julien Sorel | ||
1995 | Kavanagh QC | David Robert Armstrong | |
1996 | Karaoke | nuori mies | |
Kauhua kryptasta | Tales from the Crypt | Ford | |
1997 | Teho-osasto | ER | Duncan Stewart |
2002 | The Polar Bears of Churchill with Ewan McGregor | oma itsensä (dokumentti) | |
2004 | Tien päällä Ewan McGregor | Long Way Round | |
2007 | Long Way Down | ||
2010 | The Battle of Britain | ||
2012 | Ewan McGregor: Cold Chain Mission | ||
Bomber Boys | |||
2013 | The Corrections | Chip Lambert | |
Hebrides: Islands on the Edge | kertoja (dokumentti) | ||
2015 | Doll & Em | Ewan | |
2016 | Highlands: Scotland's Wild Heart | kertoja (dokumentti) | |
2017 | Fargo | Emmit Stussy / Ray Stussy / Tiedemies | |
2020 | Long Way Up | Oma itsensä (dokumentti) | |
2022 | Obi-Wan Kenobi | Obi-Wan Kenobi | |
2024 | A Gentleman in Moscow | Rostov |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Ewan McGregor AllRovi.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Ewan McGregor hellomagazine.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Ewan McGregor Yahoo! Movies. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Acting graduates include... gsmd.ac.uk. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Awards for Ewan McGregor The Internet Movie Database. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Previous Winners empireonline.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Empire Icon Award: Ewan McGregor empireonline.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Ewan McGregor the-numbers.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Polanskin Haamukirjoittaja kahmi Euroopan elokuvapalkintoja yle.fi. 4.12.2010. Viitattu 25.7.2011.
- ↑ McGregor play opens in West End BBC News. 22.1.1999. Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
- ↑ McGregor daunted by dancing role BBC London. 2005. Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Jury, Louise: Billy Elliot trio dance into prime position for Olivier prize The Independent. 18.1.2006. Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Happy 40th Birthday, Ewan McGregor! Starpulse.com. 31.3.2011. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Long Way Round vonplantaproductions.com. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Long Way Round Journey longwayround.com. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Uusi matkasarja Tien päällä - Ewan McGregor starttaa Subtv:ssä su 4.6. Deski.fi. 2006. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 25.7.2011.
- ↑ Horne, Marc: Cape Town's a long way down by bike Scotsman.com. 5.8.2007. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Ewan McGregor and Charley Boorman host 'Long Way Down' benefit unicef.org. 14.11.2007. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Ewan McGregor, UNICEF UK Ambassador unicef.org.uk. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Ewan McGregor Welcomes Daughter Number Four Starpulse.com. 30.6.2011. Arkistoitu 7.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Ewan McGregor lopetti 22 vuotta kestäneen avioliittonsa nuoremman naisen takia – ex-vaimo: ”Järkyttävä pettymys” Ilta-Sanomat. 22.1.2018. Viitattu 22.1.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ewan McGregor Wikimedia Commonsissa
- Ewan McGregor Internet Movie Databasessa. (englanniksi)