Laurent Blanc

Laurent Blanc

Henkilötiedot
Koko nimi	Laurent Robert Blanc
Syntymäaika	19. marraskuuta 1965 (ikä 59)
Syntymäpaikka	Alès, Gard, Ranska
Pelipaikka	puolustaja
Pituus	192 senttimetriä
Lempinimi	Lé President[1]
Seura
Seura	avoin
Tehtävä	Päävalmentaja
Junioriseurat
1981–1993	Montpellier HSC
Seurat
Vuodet	Seura	O	(M)
1983–1991	Montpellier HSC	243	(76)
1991–1992	SSC Napoli	31	(6)
1992–1993	Nîmes Olympique	29	(1)
1993–1995	AS Saint-Étienne	70	(18)
1995–1996	AJ Auxerre	23	(2)
1996–1997	FC Barcelona	28	(1)
1997–1999	Olympique Marseille	63	(14)
1999–2001	Internazionale	67	(6)
2001–2003	Manchester United	48	(1)
Yhteensä		602	(125)
Maajoukkue
1989–2000	Ranska	97	(16)
Valmennusura
2007–2010	Girondins Bordeaux
2010–2012	Ranska
2013–2016	Paris SG
2020–2022	Al-Rayyan
2022–2023	Olympique Lyon
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Laurent Blanc (s. 19. marraskuuta 1965) on ranskalainen jalkapallovalmentaja ja maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden saavuttanut entinen puolustaja.

Blancia pidetään yleisesti yhtenä pelipaikkansa parhaista edustajista kautta aikain. 2000 ranskalaisen France Football Magazine -lehden lukijat äänestivät Blancin maan neljänneksi parhaaksi pelaajaksi ikinä; hänen edellään olivat vain Michel Platini, Zinédine Zidane ja Raymond Kopa.

Blancin ura alkoi 1981 Montpellier HSC:n joukkueessa. Blanc pelasi seurassa kymmenen vuoden ajan kuuluen joukkueen vakiokalustoon. Hänelle kertyi yhteensä 251 ottelua ja 77 maalia Montpellier’n vuosinaan. Blanc oli mukana johtamassa joukkuetta Ligue 2:den mestaruuteen 1987 ja nousuun pääsarjatasolle. Blanc oli myös mukana Coupe de Francen voittojoukkueessa 1990.

25-vuotiaana Blanc suuntasi ulkomaiden kentille ja pelasi kauden 1991–1992 italialaisessa SSC Napolissa. Blanc ei kuitenkaan viihtynyt Italiassa ja palasi kauden jälkeen takaisin Ranskaan Nîmes Olympiquen joukkueeseen. 1993 Blanc siirtyi AS Saint-Étiennen riveihin ja sieltä Guy Roux'n alaisuuteen AJ Auxerreen 1995. Blanc oli mukana voittamassa burgundialaisseuralle tuplamestaruutta kaudella 1995–96.

Kaudella 1996–97 Blanc pelasi FC Barcelonan puolustuksessa 33 ottelua, mutta suuntasi Espanjan cupin ja supercupin voittojen jälkeen pois seurasta palaten jälleen kotimaahansa ja Olympique de Marseillen joukkueeseen. Marseillen paidassa Blanc oli mukana UEFA Cupin finaalissa 1998–99 kun Marseille hävisi Parmalle 3–0.

1999 Blanc siirtyi jälleen Italian kentille ja FC Internazionale Milanon riveihin. Blanc pelasi Interissä kaksi kautta, kunnes sir Alex Ferguson onnistui hankkimaan 35-vuotiaan Blancin Manchester Unitediin. Jaap Stamin paikalle hankittu Blanc pelasi Manussa uransa loppuun, kauteen 2002–03 saakka. Päätöskaudella Blanc nappasi Valioliigan mestaruuden.

Blanc debytoi Ranskan maajoukkueessa 7. helmikuuta 1989 ottelussa Irlantia vastaan. Blanc pelasi vuonna 2000 loppuneella maajoukkueurallaan lähes kaikissa mahdollisissa arvokisoissa, EM-kisoissa 1992, 1996 ja 2000 sekä MM-kisoissa 1998. Häneltä jäivät väliin ainoastaan MM-kisat 1990 ja 1994, joihin Ranska ei selvinnyt.

Blanc pelasi yhteensä 97 A-maaottelua ja teki niissä puolustajalle harvinaisen monta maalia, yhteensä 16.^[2] Blancin nimiin on kirjattu myös MM-historian ensimmäinen Kultainen maali toisen kierroksen ottelussa Paraguayta vastaan MM-kisoissa 1998. Blanc ei päässyt MM-finaaliin 1998, jossa Ranska voitti maailmanmestaruuden, koska hänet ajettiin ulos välieräottelussa Kroatiaa vastaan Slaven Bilićin kaatamisesta. Monien mielestä Bilic filmasi tilanteessa liikaa.

EM-kilpailuissa 2000 Blanc oli mukana finaalissa kaatamassa Italiaa. Blanc päätti maajoukkueuransa kisojen jälkeen voitettuaan sekä maailman- että Euroopanmestaruuden. Blanc tuli maajoukkueessa tunnetuksi myös siitä, että hän suuteli aina ennen ottelua hyvän ystävänsä, maalivahti Fabien Barthezin kaljua. Kaksikko toisti tämän onnenrituaalin myös Mestarien liiga -otteluissa heidän pelatessaan samanaikaisesti Manchester Unitedissa.

• Ligue 2:den voitto (2): 1986/87
• Coupe de Francen voitto (2): 1989/90, 1995/96
• Ranskan mestaruus: 1995/96
• Espanjan Supercupin voitto: 1996
• Espanjan Cupin voitto: 1996/97
• Cup-voittajien cup: 1996/97
• Englannin mestaruus: 2002/03
• Maailmanmestaruus: 1998
• Euroopanmestaruus: 2000

• Vuoden pelaaja Ranskassa 1990
• Pirata d'oro (Interin vuoden pelaaja) 2000
• Légion d'honneur

Kun Jacques Santini jätti Ranskan maajoukkuevalmentajan tehtävät EM-kisojen 2004 jälkeen, Laurent Blanc oli yksi ehdokas maajoukkueen päävalmentajaksi. Ranskan jalkapalloliitto ei kuitenkaan valinnut kokematonta Blancia, vaan Raymond Domenechin. Blancin valmennusuran alkaminen siirtyi aina kesäkuuhun 2007 saakka, jolloin Ligue 1:dessä pelaava FC Girondins de Bordeaux nimesi Blancin seuran uudeksi päävalmentajaksi. ^[3]

Blancin johdolla Bordeaux pelasi puolustuksellisista ongelmistaan huolimatta hyvän kauden ja nappasi mestaruushopeaa liigassa ja pääsi näin ollen pelaamaan Mestarien liigaan. Kesällä 2008 Blanc luotsasi Bordeaux'n seurahistorian ensimmäiseen Trophée des Championsin voittoon, kun Olympique Lyonnais kaatui rankkareilla 5–4. ^[4]

Kaudella 2008/09 Blancin johtama Bordeaux jatkoi komeita esityksiään Ranskassa. Huhtikuun lopulla Blanc johdatti Bordeaux'n Coupe de la Liguen mestariksi, kun Vannes OC kaatui loppuottelussa 4–0. ^[5] Kausi huipentui tiukkaan mestaruuskamppailuun Olympique de Marseillea vastaan. Lopulta Blancin miehistö vei pidemmän korren kruunaten kautensa mestaruuteen. Viimeisessä ottelussa kaatui SM Caen 0–1. ^[6]

Kaudella 2009/10 Blanc jatkoi hienoa työtään Bordeaux'n peräsimessä. Joukkue esiintyi vahvasti myös Mestarien liigassa edeten jatkoon lohkovoittajana. Seura jätti taakseen FC Bayern Münchenin, Juventuksen ja Maccabi Haifan. Joulukuussa 2009 France Football valitsi hänet vuoden valmentajaksi. ^[7] Kehno kevätkausi pilasi kuitenkin Bordeaux'n ja Blancin haaveet mestaruuden uusimisesta ja lopulta seura vajosi sarjataulukossa kuudenneksi jääden europelien ulkopuolelle. Kauden jälkeen Blanc ilmoitti jättävänsä tehtävänsä seuran päävalmentajana. ^[8] Pian Bordeaux'sta lähdön jälkeen varmistui, että Blanc siirtyy Ranskan maajoukkueen päävalmentajaksi MM-kisojen jälkeen heinäkuussa 2010. ^[9] Kesäkuun lopussa siirto varmistui, kun Blanc allekirjoitti virallisesti kaksivuotisen sopimuksen FFF:n kanssa. ^[10] Toukokuussa 2011 Blanc joutui rasismikohun kohteeksi. Tiedostusvälineiden mukaan hän ja muut valmentajat halusivat rajoittaa mustien ja arabien osuuden nuorista pelaajista 30 prosenttiin ja suosia Ranskan kulttuuria edustavia nuoria.^[11][12]

Blanc johdatti Ranskan karsintalohkon voittajana EM-kisoihin 2012. Lopputurnauksessa hieman aneemisesti ja väsyneesti esiintynyt Ranska pelasi tasan Englantia vastaan, voitti isäntämaa Ukrainan ja hävisi lohkon viimeisessä ottelussa jo jatkohaaveensa menettäneelle Ruotsille. Tappion myötä Ranska jäi lohkon kakkoseksi Englannin taakse ja joutui puolivälierissä Espanjan vastustajaksi. Ranska ei kyennyt haastamaan puolustavaa mestaria, vaan putosi turnauksesta 2–0 tappion myötä. Peliesitysten lisäksi Blancin miehistön kisoja varjostivat Samir Nasrin käyttäytyminen mediaa kohtaan. Kisojen jälkeen Blanc kävi keskusteluja jatkostaan, mutta päätti lopulta jättää tehtävänsä sopimuksensa päätyttyä kesäkuun lopussa 2012. ^[13]

Kesäkuussa 2013 Blancista tuli Ranskan liigamestaruuden voittaneen Paris Saint-Germainin päävalmentaja. ^[14] Elokuun alussa Blanc voitti ensimmäisen pokaalinsa PSG-valmentajana, kun liigamestari voitti Coupe de Francen mestarin FC Girondins de Bordeaux'n kauden avausturnauksessa Trophée des Championsissa. ^[15] Mestarien liigassa Blanc luotsasi PSG:n voittoon alkulohkossa ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joukkue voitti Bayer 04 Leverkusenin yhteismaalein 6–1. Puolivälierissä PSG voitti Chelsean kotonaan 3–1, mutta heikon toisen osaottelun myötä tullut 2–0 vierastappio pudotti pariisilaiset jatkosta. ^[16] Pääsiäisviikonloppuna Blanc johdatti PSG:n Coupe de la Liguen mestariksi, kun Olympique Lyonnais kaatui finaalissa 2–1. ^[17] Ranskan liigassa Blanc luotsasi PSG:n toiseen perättäiseen mestaruuteen varsin ylivoimaisen esityksen jälkeen. ^[18]

Blancin valmentama PSG lähti suurimpana ennakkosuosikkina liigakauteen 2014/15. Odotuksiin nähden joukkueen esitykset olivat ailahtelevampia ja Olympique Lyonnais haastoi joukkueen viimeisille kierroksille saakka. Kauden ensimmäisen pokaalin PSG nappasi huhtikuussa, kun se murskasi SC Bastian Coupe de la Liguen loppuottelussa 4–0. ^[19] Mestarien liigassa Blanc luotsasi PSG:n lohkokakkosena jatkoon, mutta tie nousi jälleen pystyyn puolivälierissä. FC Barcelona oli selvästi parempi voittaen Pariisissa 1–3 ja kotonaan 2–0. ^[20] Liigassa Blanc luotsasi PSG:n kolmanteen perättäiseen mestaruuteen. ^[21] Kausi päättyi tuplamestaruuteen, kun PSG kaatoi Coupe de Francen finaalissa AJ Auxerren 0–1. ^[22]

Kaudella 2015/16 PSG oli jälleen kirkkain mestarisuosikki Ranskan liigassa. ^[23] Syyskaudella joukkue olikin suorastaan murskaavan ylivoimainen ja vuoden viimeisellä liigakierroksella tullut 3-0 voitto SM Caenista vei PSG:n joulutauolle 19 pisteen erolla AS Monacoon. PSG:n 51 pisteen saalis oli liigan uusi syyskauden piste-ennätys. ^[24] Blancin alaisuudessa joukkue kärsi syyskauden aikana kaikki kilpailut mukaan lukien vain yhden ainoan tappion, kun Real Madrid voitti seuran Mestarien liigan lohkovaiheessa marraskuun alussa 1–0. ^[25] Helmikuussa 2016 PSG teki Blancin kanssa kesään 2018 ulottuvan jatkosopimuksen. ^[26] Kaudella 2015/16 PSG varmisti Ranskan liigamestaruuden historiallisen aikaisin, jo kahdeksan kierrosta ennen sarjan loppua.^[27] Ranskan pelaajayhdistys valitsi Blancin kauden 2015/16 parhaaksi valmentajaksi Ligue 1:ssä toista kertaa perättäin.^[28] PSG juhli kaudella 2015/16 toista perättäistä triplamestaruutta Ranskassa, kun liigan lisäksi se voitti Coupe de la Liguen ja Coupe de Francen.^[29] Mestarien liigassa mestaruus jäi edelleen haaveeksi, kun PSG putosi puolivälierissä Manchester Citylle.^[30] Ranskalaismedian mukaan PSG oli Mestarien liigan puolivälierissä "impotentti" ja "Ferrari, jossa on Fiat 500:n moottori".^[31] PSG:n triplamestaruudesta huolimatta huhut Blancin potkuista kiihtyivät kauden 2015/16 jälkeen. Joukkueen karsiutuminen Mestarien liigan finaalista oli pettymys ja mediatietojen mukaan seurajohto luonnehti kautta kokonaisuutena epäonnistumiseksi.^[32] 20. kesäkuuta uutisoitiin, että Blanc ja PSG olisivat päässeet sopuun ranskalaisvalmentajan sopimuksen purkamisesta.^[33]

Joulukuussa 2020 Blanc palasi valmennustehtäviin yli neljän vuoden tauon jälkeen, kun hänestä tuli Qatar Stars Leaguessa pelaavan Al-Rayyanin päävalmentaja.^[34] Blanc luotsasi seuran kauden 2020/21 päätteeksi liigan kolmanneksi. Kaudella 2021/22 tulokset jäivät heikoiksi ja keskikastiin vajonnut AL-Rayyan erotti Blancin helmikuun puolivälissä 2022.^[35]

Lokakuussa 2022 Blanc palasi valmennustehtäviin Ranskaan, kun Ligue 1:n Olympique Lyon teki hänen kanssaan kesään 2024 ulottuvan sopimuksen.^[36] Hän johdatti joukkueen kauden 2022/23 päätteeksi liigassa sijalle seitsemän ja cupissa välieriin saakka.^[37] Kausi 2023/24 alkoi Lyonin osalta heikosti ja Blancin johdolla joukkue saavutti vain yhden pisteen neljästä ensimmäisestä ottelustaan. Heikot tulokset johtivat potkuihin syyskuun puolivälissä 2023.^[38]

• Ranskan mestaruus (4): 2008/09, 2013/14, 2014/15, 2015/16
  • Hopeaa: 2007/08
• Coupe de Francen voitto (2): 2014/15, 2015/16
• Coupe de la Ligue (4): 2008/09, 2013/14, 2014/15, 2015/16
  • Hopeaa: 2009/10
• Trophée des Champions (5): 2008, 2009, 2013, 2014, 2015
• EM-puolivälierät: 2012
• UNFP:n vuoden valmentaja Ligue 1:ssä (3): 2008, 2015, 2016
• Vuoden ranskalainen valmentaja (France Football) (2): 2009, 2015

Ranskan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajat

Batteux (1955-62) • Guérin (1962–66) • Arribas ja Snella (1966) • Fontaine (1967) • Dugauguez (1967-68)
Boulogne (1969–73) • Kovács (1973–75) • Hidalgo (1976–84) • Michel (1984-88)
Platini (1988–92) • Houllier (1992–93) • Jacquet (1993–98) • Lemerre (1998–2002) • Santini (2002–04)
Domenech (2004–2010) • Blanc (2010–2012) • Deschamps (2012–)