Priaulx Rainier
Priaulx Rainier (3. helmikuuta 1903 Howick, Natal – 10. lokakuuta 1986 Ranska) oli eteläafrikkalaissyntyinen säveltäjä.[1]
Rainier syntyi vanhemmille, jotka olivat taustaltaan Englannin hugenotteja. Hän aloitti lapsena viulunsoiton opiskelun. Vuonna 1920 hän pääsi Etelä-Afrikan yliopiston stipendillä jatkamaan viulunsoiton opintojaan Royal Academy of Musiciin. Rainier päätti asettua vakituisesti Lontooseen. Hän elätti itsensä aluksi viulunsoitolla, mutta pystyi keskittymään sävellystyöhön vuodesta 1935. 1930-luvulta ovat hänen teoksensa Three Greek Epigrams ja jousikvartetto. Rainier opiskeli lyhyesti Nadia Boulangerin johdolla Pariisissa ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Vuosina 1943–1961 hän toimi Royal Academy of Musicissa sävellysprofessorina.[1]
Rainierin jousikvartetto esitettiin ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 1944. Se esitettiin tämän jälkeen monia kertoja Englannissa ja ulkomailla. Vuonna 1951 Amadeus-kvartetti levytti sen Decca-levymerkille. Doris Humphrey käytti teosta baletissa Night Spell. Rainierin tuotantoon kuuluu myös useita muita kamarimusiikkiteoksia, kuten jousitrio, soolosellosarja ja kamarisävellyksistä suurimuotoisin, The Bee Oracles. Hän sävelsi lisäksi esimerkiksi viulukonserton Due Canti e Finale Jehudi Menuhinin tilauksesta sekä teoksen Concertante for Two Winds and Orchestra Janet Craxtonia ja Thea Kingia varten. Kesäkuussa 1982 Rainier sai Kapkaupungin yliopiston musiikin kunniatohtorin arvon.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Priaulx Rainier Schott Music